Livingstonen käytöksessä oli leikillinen vallattomuus, joka sai hänen toverinsa häneen mieltymään. Hänen naurunsa sai ihan aina kuulijatkin nauramaan ja leikillinen veitikkamaisuus piili ulkonaisen karkean kuoren alla. Erittäinkin ihmetteli Stanley hänen hyvää muistiansa, sillä vaikka Livingstonella Afrikan sisämaissa ei ollut mitään kirjoja, taisi hän kuitenkin lukea ulkoa pitkät runot Englannin etevimpäin runoilijain teoksista. Uskonnollisessa suhteessa oli hän luonteeltansa yhtä vaatimaton kuin muissakin suhteissa. Ilman mitään kerskausta ja kopeilemista oli hän hiljaisuudessa käytännöllinen totinen ja vakava kristitty, jonka työt saivat osoittaa hänen sydämensä ajatukset. Kun hän ensin tuli Ujijiin, niin vihasivat häntä sekä arapilaiset että sekarotuiset neekerit, mutta hänen tasainen ystävällinen käytöksensä ja lempeä iloinen luonteensa voitti kaikkien sydämet, niin etteivät muhammettilaisetkaan käyneet hänen asuntonsa ohitse lausumatta: "Jumalan siunaus olkoon sulla suojanasi."

Kun Stanley jo oli oleskellut viikon ajan Livingstonen seurassa, niin he lähtivät yhdessä tutkimaan Tanganjika-järveä; sillä vielä oli tuntematon mistä tämän järven vesi juoksi pois ja mihin se meni. Tarkoitusta varten lainattiin eräältä arapilaiselta kauppiaalta vene, joka oli kovertamalla tehty yhdestä ainoasta puusta. Se oli kumminkin niin suuri, että sen omistaja vakuutti sen kantavan 25 miestä ja sitä paitse 175 leiviskää tavaraa. Livingstone otti mukaansa omia ja Stanleyn palveluksessa olevia miehiä 21, jota paitse palkattiin pari Ujijilaista matkaopasta. Kaikki Stanleyn palveluksessa olevat miehet olivat tottuneita merimiehiä ja nyt lähdettiin siis pohjoiseen päin, seuraten rantaa läheltä, sillä yhdestä puusta tehty venhe ei tietysti ollut kylliksi turvallinen aukealla järvellä, jossa tuuli nosti suuria laineita.

Pitkin Tangaujikan itäistä rantaa pohjoiseen päin Ujijista kulkee korkea vuori, joka jotenkin jyrkkänä laskeikse järveä kohti, muodostaen mitä ihanimpia maisemia. Vuoren rinteet ovat kokonaan palmujen sekä muiden kesämaiden kasvien peitossa, ja noiden kukkivien puiden suojassa on kalastaja-mökkejä, hedelmällisien puutarhojen ja rehevien niittyjen keskellä. Järvestä saavat kalastajat kaloja runsaasti, niin että he niitä myyvätkin. Heidän vaimonsa viljelevät maata, joka varsin runsaasti kasvaa durrhaa, maissia, maniokki-juuria, maapähkinöitä ja imeliä perunoita. Palmupuista he saavat öljyä ja pisangin hedelmät ovat makeita syödä. Luonto on heidän kotinsa varustanut erittäin runsaasti ja sitä katkerammalta mahtanee heistä tuntua kodin kaipaus, kun he orjakauppiasten kuljettamina joutuvat tekemään orjan töitä Sansibarissa, johon heidän on täytynyt vaivaloisesti marssia surkean erämaan kautta, joka erottaa heidän ihanan kotoseutunsa meren rantamaasta.

Tanganjika-järvi on hyvin syvä. Stanley mittasi sen syvyyttä eräässä paikassa, jossa ranta kohosi korkeaksi vuoreksi ja veden syvyys oli lähellä rantaa 35 syltä. Toisen verran matkaa maasta oli syvyys 115 syltä ja Livingstone oli Ujijin eteläpuolella olevan Kabogo-niemen kohdalla tavannut 300 syltä syvän paikan. Järven pituus pohjoisesta etelään on noin 60 Suomen penikulmaa, eli likimäärin sama matka kuin Helsingistä Kuusamoon. Suurin leveys on noin 8 penikulmaa. Sen ympärillä olevat maat ovat enimmäkseen korkeita vuoriseutuja, joissa korkeimmat huiput kohoamat noin 2,000 ja puolikolmattakin tuhatta jalkaa yli järven pinnan, joka taas on 2,756 jalkaa merta ylempänä. Rantamaat ovat tiheään asuttuja. Muutamin paikoin olivat asukkaat ystävällisiä Livingstonea ja Stanleytä kohtaan, toisin paikoin taas vihamielisiäkin. Kun Livingstone oli sekä vanhempi että tottuneempi Afrikan oloihin, niin oli hän johtajana ja Stanley oli vain hänen seuralaisenaan ja apulaisenaan. Hän halusi myös saada nähdä, miten Livingstone menetteli, kun maan asukkaiden kanssa tuli riitaa, heidän tavallisten rettelöittensä johdosta. Niinpä tapahtui esim. Mukungu-nimisessä kylässä, että päällikkö tuli vaatimaan veroa, jonka hän määräsi 15 kyynäräksi vaatetta. Livingstone kysyi, oliko päälliköllä heille mitään ruokatavaraa. Tämä ei sanonut olevan, mutta lupasi antaa, kun he tulisivat toisen kerran paluumatkallaan. Livingstone hymyili ja vastasi, että kun päällikkö ei nyt voinut hankkia ruokatavaraa, niin oli paras säästää verokin paluumatkaksi. Siihen ei kylän päällikkö tahtonut suostua, vaan kun hän oli hyvin tyytymätön, niin pyysivät matkamiehet häntä hankkimaan edes yhden lampaan, sillä he olivat hyvin nälissään, koska he eivät olleet syöneet puoleen päivään. Päällikkö kiiruhti pois ja palasi pian tuoden mukanaan lampaan vuonan ja kolme kannua palmuviiniä sekä sai vastalahjaksi pyytämänsä määrän 2,5 dotia vaatetta. Livingstonen palvelija Susi ja Stanleyn palvelija Bombay saivat toimekseen yöllä vahtia venhettä, vaan olivat juopuneet ja aamulla huomattiin, että veneestä oli varastettu useita tarpeellisia kaluja. Stanley sai jo sadannen kerran katua, että hän pestatessaan Bombayn palvelukseensa oli luottanut liian paljon niihin ylistyksiin ja kehumisiin, joita Speke ja Grant olivat antamassaan päästökirjassa lausuneet tästä veitikasta.

Harmissaan ja pahoillansa vahingosta jatkoivat Livingstone ja Stanley matkaansa, jolloin he tapasivat useissa paikoissa maan asukkaita, jotka heitä pelkäsivät ja pakenivat, toiset taas eivät osoittaneet vähintäkään pelkoa, vaan istuivat rauhallisina veneissään, joko onkien tahi verkoilla pyytäen kaloja. Lapset leikkivät rannoilla aivan pelotta ja äidit katselivat heitä tyytyväisinä. Siitä arvasi Stanley, ettei järvessä mahda olla paljo krokotiileja, vaan oli niitä ainoastaan suurempien virtojen suistolla.

Murembwe-nimisen niemen kohdalla oli maan asukkaita kokoontunut suuri joukko rannalle, kun Livingstone ja Stanley matkustivat ohitse. Asukkaat kokivat houkutella matkalaisia maalle nousemaan. Ennenkuin nämä olivat vielä tehneet päätöstä, nousisivatko maalle vai eivätkö, huusivat maalla olevat käskemällä, ja uhkasivatpa suuren Wamin (jumalan) kostoa, jolleivät matkustajat tottelisi. Tällainen kutsumus ei tietysti heitä liioin miellyttänyt ja he lähtivät heti ulommaksi maasta, jolloin villit osoittivat kiukkuansa viskelemällä kiviä. Stanley oli jo valmis antamaan pyssynluodilla vastauksen tähän tervehdykseen, mutta Livingstone ei sitä hyväksynyt ja asia jäi sillensä. He lähtivät eteenpäin ja viettivät yönsä erään niemen kärjessä, jossa tiheät viidakot olivat heidän suojanansa vihollisten hyökkäyksiä vastaan. Livingstone selitti, että pääsyy asukasten kiukkuun muukalaisia vastaan oli se, että arapilaiset ja sekarotuiset orjakauppiaat olivat menetelleet niin julmasti ja kavalasti heidän maassaan orjia ryöstäessään, että siitä täytyi olla seurauksena näiden epäluulo ja vihamielisyys kaikkia muukalaisia vastaan. Tällainen mieliala ei kuitenkaan ollut aivan yleinen, sillä muutamissa kylissä osoittivat asukkaat todellista ystävyyttä ja vierasvaraisuutta.

Livingstone oli arvellut Tanganjikan veden laskevan jonkun virran kautta pohjoiseen päin, ja saadakseen selvän tästä asiasta oli hän nyt lähtenyt Stanleyn kanssa tutkimusretkelle. He huomasivat että vesi Tanganjikan pohjoispäässä oli näöltään aivan toisellaista kuin keskikohdalla, jossa se on kirkasta ja vaalean viheriäistä. Mugere-nimisen virran suusta alkaen pohjoiseen päin oli vesi sitä vastoin ruskeata ja mutaista. Eräs maan asukas, joka oli kulkenut paljo näillä tienoilla, kertoi että pohjoisempana asuvien ruhtinasten kesken oli paraikaa sota. Siellä päin on sota kuitenkin toisellainen kuin muualla. Kun toinen on miehineen hyökännyt toisen maahan ja onnistunut ajamaan pois jonkun karjalauman sekä saa tapetuksi pari kolme ihmistä, jotka eivät ole olleet kylliksi varoillaan lähteäkseen pakoon, kuluu usein viikkokausia, ennenkuin toinen ruhtinas taas vuorostaan tekee samalla tavalla, ja useimmiten ovat kärsityt tappiot ja saavutetut saaliit molemmin puolin yhtä suuret. Sama maanasukas, joka oli matkailijoillemme tuonut sotasanoman, huomasi Livingstonen utelijaisuuden saada tietoja Tanganjikan veden juoksusta ja rupesi silloin täydellä varmuudella latelemaan juttujansa Rufifi-virrasta, joka muka alkoi järven pohjoispäästä ja kulki suoraan pohjoiseen päin Mtesan maahan. "Mihinkäpäs se muuanne menisi?" lisäsi hän. Kuitenkin näyttivät miehen vakuutukset ja vannomiset "barikallah" ja "inschallah" liian innokkailta eikä Livingstone niihin luottanut. Saavuttuaan sitte Stanleyn kanssa saman virran suulle, sai Livingstone nähdä, ettei virta juossut järvestä pois, vain päin vastoin laski Tanganjikaan. Tämä järvi on pohjoispäässä paljo kapeampi kuin keskikohdalla, mutta kuitenkin sielläkin niin leveä, että Livingstone ja Stanley viipyivät 9 tuntia kulkiessaan soutamalla sen poikki. Aivan järven pohjoispäässä oli Mugikawa nimisen maakunnan päällikkö Ruhinga vastaanottanut heidät erittäin ystävällisesti ja hän tunsi seudun jotenkin tarkoin sekä antoi useita tietoja siitä. Sitäpaitse osoitti hän europalaisia matkamiehiä kohtaan suurta vierasvaraisuutta lahjoittaen heille härkiä, lampaita sekä hunajaa ja maitoa.

Kaikilla seuduilla ei kuitenkaan kohdeltu heitä ystävyydellä, vaan monessa paikassa kavaluudella ja julki vihamielisyydelläkin. Varovaisuudella ja hiljaisella kärsivällisyydellä maltti Livingstone kumminkin kaikki vihollisuudet, niin ettei syntynyt tappelua missään paikassa maan asukasten ja hänen väkensä välillä. Tanganjikan länsirannalla asuvat kansat osoittivat suurta taipumusta rosvouteen, niin että matkustajaimme täytyi siellä liikkua erittäin varovaisesti. He väistivät asuttuja paikkoja ja ottivat yösijakseen milloin jonkun aution saaren, milloin niemen, jossa heidän täytyi varovaisuuden vuoksi varustautua torjuakseen mahdollisesti yöllistä päällekarkausta.

Livingstonen päätarkoitus matkallansa Stanleyn kanssa oli saada selville, lähtikö Tanganjikasta mitään virtaa pohjoiseen päin. Kun hän oli tullut näkemään, ettei niin ollut, kääntyi hän takaisin seuraten järven läntistä rannikkoa, ja kuta etelämmäksi he tulivat, sitä korkeammiksi muuttuivat rannat, sitä jyrkemmiksi vuoristo rantamaalla. Lähellä rantaa kohosi matalampi vuoriharjanne ja sen takana sisempänä maassa pitkä jono korkeampia vuoria, joiden huiput olivat noin 2,500 ja 3,000 jalan korkuiset ja melkein aina tasapäiset tai pyöristetyt. Siellä täällä kohosi yksityinen huippu yli muiden, tehden siten näköalan viehättävämmäksi. Rannanpuolisesta vuoresta kulki järveä kohti matalampia haaroja tai vähitellen viettäviä tasankoja, joilla tavallisesti juoksi joku vähempi virta. Kasvullisuus näillä tasangoilla oli mitä rehoittavin, ja viehätti suloudellaan matkustajia. Öljypalmuja kasvoi suurina metsikköinä, joiden suojaan asujamet olivat rakentaneet ruskeat majansa, siellä täällä oli joukko jättiläispuita, joita asukkaat nimittävät mwule; samoin ilahuttaa silmää laajat kedot, joilla kasvaa asukasten kylvämää durra-viljaa; ruohot ja monet muut kasvit täällä ovat toisen muotoiset kuin rantamaalla, ja vaikuttavat maan ulkomuotoon. Niin esim. mimosa-kasvi, jonka lehdet kasvin latvassa muodostavat sateenvarjon muotoisen ryhmän. Niillä on palkohedelmä ja niiden pihkaa käytetään liimana, paperia y.m.s. yhteen liistaroidessa. Tavallinen gummi arabicum on useimmiten mimosa kasvista saatua. Vielä omituisemmat ovat nämä kasvit sen vuoksi, että muutamat siihen sukuun kuuluvat kutistavat lehtensä kokoon, kun sen lehviä liikutetaan, ja samoin vetää koko kasvi lehtensä kokoon yöksi. — Pitkin rannikkoja oli valkoisia hietikkoja, joille kalastajat vetävät venheensä niin korkealle, etteivät pauhaavat aallot ylety niitä vahingoittamaan. Rannikolla näkyi siellä täällä puiden varjossa kalastajia lepäämässä väsyneinä vaivoistaan. Sellainen oli tavallinen näky Livingstonen ja Stanleyn yhteisellä venematkalla Tanganjikan rannikkoja pitkin.

Afrikan sisäjärvien rannoilla tekevät asukkaat veneensä tavallisesti yhdestä ainoasta puusta, joksi useimmiten käytetään mwulepuuta. Suurimmaksi kasvavat nämä puut Tanganjikan länsirannikolla Ugoman, Uwiran ja Urundin sekä Usovan maakunnissa. Pisimmät veneet ovat yli 10 syltä pitkät ja niiden valmistukseen menee paljon työtä ja aikaa; jo puun kaataminen on vaikea työ sellaisilla huonoilla työkaluilla kuin neekereillä on. Kolme kuukautta tavallisesti menee puun kovertamiseen ja veneen tekoon, niin että se on ihan valmis lykätä vesille. Puu asetetaan ensin niin, että sen alle voidaan virittää useita tulia vierettäin ja sillä keinoin poltetaan puusta se osa, joka on oleva veneen yläpuoli ja tulee onteloksi. Veneen tekijä palkkaa avukseen tähän työhön muutamia naapureita maksaen heille vähän viljaa tai palmuöljyä. Kun vene on valmis, valmistaa sen tekijä useita saviruukullisia oluen kaltaista juomaa, jota nimitetään pombe ja kutsuu kaikki naapurinsa ja tuttavansa lykkäämään venettä vesille. Kun vene on saatu hinatuksi vähän matkaa lähemmäksi rantaa, ryypätään ahkerasti pombe'ta ja ryhdytään taas virkistetyillä voimilla työhön ja huudetaan toistensa kehotukseksi niinkuin pohjois-hämäläinen elonleikkaaja ruistalkoossa.