Viisikymmentäkolme päivää sen jälkeen kun he olivat lähteneet Ujijista saapuivat Stanley ja Livingstone Unianjembehen, ilmoittaen tulonsa suurella pyssyjen paukkeella. Stanleyllä oli nyt tilaisuus vastaanottaa luoksensa Livingstonen, jota etsimään hän oli lähtenyt täältä 131 päivää takaperin, ja oli nyt kulkenut 200 peninkulmaa sen jälkeen kun hän lähti Kviharasta. Ennen palaustansa tänne sai hän tietää, että hänen uppiniskainen valkoinen seuralaisensa Shaw oli kuollut. Tämä ei ollut elänyt kauan sen jälkeen kuin Stanley jätti hänet, ja Livingstone virkkoi sen johdosta:
"Johan minä sen sanoin. Kun mulle kerroitte, että hän oli juomari, tiesin jo, ettei hän täällä kauan jäisi eloon, ja samoin on niidenkin laita, jotka antautuvat muun irstaisuuden valtaan".
7. Luku.
Stanleyn paluumatka Unianjembestä Sansibariin.
Stanley palasi suurella mielihyvällä Unianjembehen Livingstonen kanssa, jota hän oli oppinut suurimmassa määrässä kunnioittamaan ja rakastamaan. Livingstone tunsi itsensä yhtä onnelliseksi, sillä hänellä oli nyt asuntona rakennus, joka oli palatsi siihen hökkeliin verraten, jossa hän oli asutun Ujijissa. Paitse vaatepakkoja, helmiä, metallilankaa ja muita tavaroita, joita Stanley oli tänne tuottanut Bagamoyosta lähtiessään, yhteensä noin 150 miehen kantamusta, oli hänen varastossaan runsaasti kaikellaisia tarpeita, joista arvoisaimmat nyt jätettiin Livingstonelle käytettäväksi hänen aikomilla Niilin lähteiden tutkimusmatkoillansa. Sitäpaitsi oli tänne tuotu myöskin Englannin hallituksen toimesta Livingstonelle lähetettyjä tavaroita, jotka nyt avattiin, mutta valitettavasti oli laatikkojen sisällys jotenkin vähäarvoinen. Vieläpä huomattiin, että tavaran kuljettajatkin olivat niistä varastaneet suuren osan, varsinkin helmiä, ja kokonainen laatikko, jossa oli 12 pulloa konjakkia, oli kadonnut tietymättömiin. Karavaanin johtaja Asmani todistettiin varastaneeksi sekä hänen huostaansa uskottua että myöskin Stanleyn tavaroita ja hän sai oitis eron palveluksesta. Mutta myöskin arapilaisen Sayd ben Salimin huostaan uskotut Livingstonen tavarat olivat suuresti vähentyneet ja turmeltuneet. Hän syytti turmeltumista ahnasten valkoisten muurahaisten syyksi, mutta Stanley ja Livingstone eivät voineet kylliksi ihmeteliä muurahaisten ruokahalua, kun ne olivat ihan näkymättömiin hävittäneet kokonaisen ison laatikonkin, jossa säilytettiin kaksi hyvää kivääriä. Kummallisinta kuitenkin oli, että muurahaiset olivat tyhjentäneet useita konjakkipulloja ja pistäneet tyhjäin pullojen suuhun olkiset tulpat!
Stanleyn tavarat olivat kuitenkin paremmin säilyneet ja hän antoi Livingstonelle noin 4,000 kyynärää vaatetta, eri lajia, 16 pussia lasihelmiä, yhteensä painavat 992 naulaa; 17 leiviskää metallilankaa, purjekankaasta tehdyn teltan ja venheen, pussillisen nikkarin työkaluja, 1 sahan, 2 tynnyriä tervaa, 3 leiviskää vaskipeltiä, vaatteita, 2 takaa ladattavaa kivääriä, 1:n Henry-kiväärin, (makasiinikiväärin, jolla voi yhtä mittaa lataamatta ampua 16 kertaa) 1 revolverin, 3,700 pyssynpatruunaa y.m. Kaikista näistä tavaroista tuli yhteensä noin 40 miehen kantamusta ja monet noista tavaroista olivat Sisä-Afrikassa arvaamattoman kallisarvoiset.
Kun nyt oli sade-aika ja Stanley varustelihe paluumatkalle, niin kirjoitteli Livingstone sillä välin päiväkirjaansa, joka Stanleyn piti viedä hänen perheellensä. Loma-ajoilla kävivät Stanley ja Livingstone arapilaisia tervehtimässä Taborassa, ja nämä osoittivat samaa erinomaista vierasvaraisuutta, josta he olivat jo ennestään suuressa maineessa.
Livingstonella oli nyt, kun hänen omat varansa luettiin yhteen, varoja 60 miehen ylläpitämiseksi palveluksessaan 4 vuoden ajan. Mutta kun hänellä ei ollut miehiä, niin ei tästä rikkaudestakaan ollut mitään hyötyä, ennenkun hän saisi tarpeellisen määrän tavaran kantajia. Stanley sai toimekseen palkata heti Sansibariin palattuansa 50 vapautettua orjaa, varustaa jokaisen pyssyllä ja muilla tarpeille sekä lähettää heidät Livingstonen luo häntä seuraamaan, mihin hän vaan tahtoi kulkea. Stanley oli nyt saanut velvollisuuden täyttääkseen kuuluisaa matkatoveriansa kohtaan ja hän päättikin kiiruhtaa niinkuin hengenhädässä ja koota väkeä yhtä suurella innolla, kuin jos asia olisi ollut hänen oma tehtävänsä.
Stanleyn mukana lähetti Livingstone 20 kirjettä eri henkilöille Englannissa, kuusi kirjettä Bombayhin, kaksi New-Yorkiin ja yhden Sansibariin. New-Yorkiin menevät kirjeet olivat kumpikin herra James Gordon Bennett nuoremmalle, joka yksin, isäänsä kuulustamatta oli kustantanut Stanleyn johdolla Livingstonen avuksi lähetetyn retkikunnan. Kirjeessään herra Bennettille kertoi Livingstone kaikista niistä hankaluuksista ja vaivoista, joita hän oli saanut kärsiä tutkimusmatkoillansa ja miten hän ankarassa helteessä matkustettuaan 70 tai 80 peninkulmaa oli ikävällä saanut nähdä, että Englannin hallituksen hänelle lähettämä apu oli mennyt hukkaan, koska tavarat, jotka hänelle lähetettiin Sansibarista, oli jätetty kelvottomain, epärehellisten orjain huostaan, jotka hävittivät ne, ja hän siten oli joutunut kärsimään suurta puutetta. "Kipeä sydämeni", lisäsi Livingstone, "kärsi vielä enemmän nähdessäni sitä hirmuista julmuutta, jota täällä alinomaa harjoitetaan, ja minä luulin jo kohta kuolevani, joka askel oli minulle tuskaksi ja tullessani Ujijiin olin laiha kuin luuranko.
"Mutta kun hätä oli suurimmallaan, oli myös apua lähinnä. Minä sain kuulla, että englantilainen matkustaja lähestyi Ujijia ja minä vertasin itseäni mieheen, joka Jerusalemista matkusti Jerikoon. Laupias samarialainen oli lähellä ja eräänä päivänä syöksi yksi miehistäni sisään huoneeseni huutaen: 'Englantilainen tulee! Minä näin hänet!'