"Ensimmäinen amerikalainen lippu, joka koskaan on täällä nähty, liehui matkueen etupäässä ilmoittaen mihin kansaan sen omistaja kuului.

"Minä olen yhtä kylmäkiskoinen ja vähäpuheinen kuin meitä,
Ison Britannian asukkaita ylipäänsä pidetään, mutta teidän
hyväntahtoisuutenne sai koko ruumiini vapisemaan ja itsekseni huokasin:
'Herra antakoon sinulle ja sinun omaisillesi runsaimmat siunauksensa!'"

Sitte kertoo Livingstone pääpiirteissä, miten hänen maatieteelliset tutkimuksensa ovat menestyneet ja mitkä hänen luulonsa olivat hänen löytämistänsä sitä ennen europalaisille tuntemattomista virroista, joita hän piti Niilin lähteinä, ja kuinka hän halusi saada selville tutkituksi nämä seikat, vaikka hän suurella ikävällä halusikin palata kotimaahansa. Lopuksi sanoo Livingstone, että jos hänen antamansa tiedot jossakin määrin edistäisi häpeällisen orjakaupan lopettamista näissä Keski-Afrikan maissa, niin hän pitäisi sitä seikkaa tärkeämpänä kuin kaikkien Niilin lähteiden löytämistä. Koska amerikalaiset kotomaassaan olivat saaneet orjuuden lakkautetuksi, niin kehotti Livingstone amerikalaisia antamaan tehokasta apua englantilaisille saman asian toimeenpanemiseksi Afrikassakin, sillä tätä maata oli kohdannut ikäänkuin taivaan kirous, joka koki ylläpitää Sansibarin sulttaanin oikeutta kannattaa orjakauppaa, joka hänelle samoinkuin Portugalin kruunulle ja sen maan orjakauppiaille tuotti voittoa.

Livingstone oli kirjeessään nuoremmalle herra James Gordon Bennettille antanut sen verran tietoja kuin hän luuli huvittavan New-York Heraldin lukijakuntaa, ja enempää ei sopinut Stanleynkään kysellä, kuin mitä tämä mainio tutkija oli itse ilmoittanut. Hänen tutkimuksensa olivat hänen oman työnsä ja ahkeruutensa hedelmiä, ja Stanley arveli, että niiden julkaiseminen toivottavasti tuottaisi hänelle sen verran voittoa, että hän voisi pitää huolta perheensä aineellisesta toimeentulosta vastaisuudessa. Livingstone ei kuitenkaan ollut mikään rahanhimoinen mies, vaan hän piti velvollisuutenansa tutkia loppuun saakka, mitä hän oli alkanut, ja sen vuoksi häntä ei edes perheellisen onnen eikä mukavan koti-elämän houkutukset saaneet jättämään yritystään kesken. Kaikki hänen matkansa olivat edistäneet sitä myötätuntoisuutta ja ihmisrakkautta, jonka pitäisi yhdistää kristityt kansat tässä maanosassa asuvien pakanoiden kanssa ja kehottaa kristityitä auttamaan näiden sivistyttämistä, sillä yhtä varmaan kuin aurinko paistaa kristityille ja pakanoille, sivistyneille ja villi-ihmisille, yhtä varmaan on myös valistuksen ja sivistyksen päivä tuleva näillekin seuduille.

Neekerien henkinen kyky vastaanottaa sivistystä on kyllä nähty ja sitä ei käy kieltäminen. Niinpä esim. saksalainen Rohlfs, joka vuosina 1861-1874 matkusteli Marokossa ja Tripolissa, sekä Saharan ja Sudanin kautta Guinean lahden rannalle ja viimein Libyan erämaissa, kertoo Afrikan länsi-osissa olevien neekerivaltioiden tilasta, että ne ovat sangen kukoistavat ja todistavat neekerirodun henkistä kykyä. Liberian pääkaupunki Monrovia todistaa hyvän järjestyksensä kautta, kuinka korkealle neekerit voivat sivistyksessä kohota, kun kelvolliset lähetyssaarnaajat ovat saaneet heidän seassaan työskennellä ja he itse saavat järjestää oman hallituksensa. Tämän vapaavallan 600,000:sta asukkaasta on noin 25,000 kristittyä ja lähetyssaarnaajain työ edistyy yhä. Kun Rohlfs eräässä Lagos-nimisessä kaupungissa n.s. Orjarannalla muutamana sunnuntaina kävi kirkossa, oli siellä suuri seurakuuta koossa, suurin osa neekeriä, kaikki siististi puetut europalaisten tavoin ja häntä ilahutti suuresti kuulla mustain lasten kauniisti ja tunteellisesti laulavan kauniita koraaleja, joita musta opettaja säesti soittaen urkuharmonia. Samassa kaupungissa oli papiston esimiehenä erittäin etevä henkilö, piispa Crowther, joka samalla oli "evankeelisen neekeri-lähetyskunnan" tirehtööri. Tämä on syntyään neekeri, Joruba-heimoa ja oli pienenä poikana otettu vangiksi ja myytiin portugalilaisille orjaksi. Englantilainen laiva sai kiinni orjalaivan, jossa poika oli, ja hän lähetettiin Freetowniin, jossa hän sai ensimmäisen opetuksensa ja kasteen. Kun hän osoitti suurta ymmärrystä ja eteviä sielunlahjoja, niin hän lähetettiin Englantiin enempää opetusta nauttimaan ja nyt hän on piispana. Mutta ei ainoastaan pappina, vaan myös afrikalaisten kielten tutkijana on tämä mies tehnyt mainittavia töitä. Hän käänsi koko raamatun Joruban kielelle ja on sen lisäksi paitse matkakertomusta Niger- ja Benne-virtoja myöten lähetetystä retkikunnasta julaissut useita afrikalaisten heimojen kielioppia. — Toisena esimerkkinä neekerien henkisestä ky'ystä vastaanottaa europalaista sivistystä on Rohlfs myös maininnut erään rouva James'in, jonka mies (myöskin neekeri) on esimies suuressa kauppahuoneessa Lagos'issa. Rouva James oli nuorena tyttönä määrätty uhrattavaksi erään englantilaisen kunniaksi, joka kävi tervehtimässä Dahomein kuningasta. Englantilainen rukoili ja sai tytön hengen pelastetuksi ja nyt tämä on herttaisimpia henkilöitä ja hienosti sivistyneimpiä rouvia koko kotokaupungissaan. Useita kertoja hän Rohlfsin ja tämän toverien huviksi soitteli Beethovenin ja Mozartin kauneimpia sonaateja ja symfonioja. Samallaisia esimerkkiä neekerien otollisuudesta sivistykselle sanoo Rohlfs voivansa mainita vaikka satoja.

Kun asukkaat Unianjembessä saivat tietää, että Stanley kohta aikoi lähteä takaisin Sansibariin, tulivat arapilaiset hänen luokseen pyytämään, että hän veisi kirjeitä mukanansa heidän omaisilleen. Hän sai 45 kirjettä viedäkseen meren rantamaalle. Illalla 12 p:nä maaliskuuta tuli iso joukko neekerejä hänen asumuksensa edustalle tanssimaan hänen kunniakseen hyvästijättö-tanssia. Stanleyn omat miehet yhtyivät iloon ja kun hän itsekin musiikin innostamana vähän aikaa hyppeli heidän joukossaan, nousi yleinen ihastus korkeimmilleen ja hänen miehensä ihastuivat suuresti nähdessään isäntänsä edes kerran jättävän pois jokapäiväisen jäykän ulkomuotonsa.

Tanssi on tosiaan hurjaa. Soittajina on neljä miestä, jotka kukin lyövät rumpua ja toiset hyppäävät heidän ympärillään piirissä. Bombay, joka ei milloinkaan ole niin naurettava kuin tanssiessaan, on pannut päähänsä vesiämpärin; roteva mutta vikkeläjalkainen Chowpereh heiluttelee kädessään kirvestä ja päässä hänellä on vuohen nahka, Baraka on pukeunut Stanleyn karhunnahkaan ja "härkäpäinen" Mabruki loikkaa sinne tänne kömpelösti kuin elefantti; Ulimengo heiluttelee vimmatusti pyssyä ja näyttää niin tuimalta kuin hän olisi valmis tappelemaan sataa tuhatta miestä vastaan; Khamifi ja Kamma seisovat rumpalien edessä selät vastatusten ja näyttävät tahtovan potkia taivaan tähtiä; jättiläisvoiman ruumiillinen esikuva Asmani pitää niinikään kädessään pyssyä, jolla hän hosuu ilmaa ympärillään aivan kuin muinaisten skandinaavilaisten Thor tapellessaan jättiläis-peikkoja vastaan. Sotainen soitto taukoo ja toinen alkaa. Laulunjohtaja laskeutuu polvilleen ja pistää pari kolme kertaa päänsä kuoppaan maassa. Laulajat, samoin polvillaan, yhtyvät säestämään hänen lauluaan hitaasti ja surullisella äänellä laulaen uudelleen viimeiset säteet hänen tilapäisestä laulustaan.

Maaliskuulla 13 päivä oli viimeinen, jonka Stanley ja Livingstone viettivät yhdessä. Stanley oli alakuloinen, sillä yhdessä olo Livingstonen kanssa oli häntä suuresti miellyttänyt ja nyt tuntui ero sitä ikävämmältä. Hän kääri Livingstonen päiväkirjan vedenpitävään purjekankaaseen ja kirjoitti paketin päälle suurilla kirjaimilla saksaksi: "ei saa avata millään ehdolla" ja sen alle kirjoitti Livingstone nimensä. Livingstone lähetti hänen mukanansa useita erilaisia esineitä tulijaisiksi ystävilleen Europassa ja viimeiset terveisensä "Vanhalle kalliille ystävälleen Roderick Murchisonille", Englannin maantieteellisen seuran esimiehelle.

"Huomen iltana olette jo yksin, tohtori", virkkoi viimein Stanley.

"Niin, tämä talo tulee autioksi, niinkuin täällä olisi surma käynyt vieraana. Kenties on paras, että jäätte tänne, kunnes sadeaika on ohitse, joka nyt alkaa".