"Suokoon Jumala, että niin voisin tehdä, rakas tohtori; mutta joka päivä, jonka minä viivyn täällä suotta, viivyttää teidän tointanne ja samalla myös teidän kotia palajamistanne".
"Sen minä kyllä tiedän, mutta ajatelkaa terveyttänne, — teidän ruumiinne ei kärsi matkustamista. Mitäpä muutamasta viikosta! Te pääsette meren rantaan sadeajan jälkeen yhtä pian kuin jos lähdette nyt, kun kaikki tasangot ovat tulvaveden vallassa".
"Niin te luulette; mutta minä aion saapua rantamaalle neljänkymmenen tai viimeistään viidenkymmenen päivän kuluessa. Se tieto, että voin teille tehdä tärkeän palveluksen, kiihottaa minua rientämään".
Seuraavana päivänä, eli maaliskuun 14 p. oli Stanleyn miehistö päivän valjetessa liikkeellä. Tavaramytyt olivat ulkona ja kaikki valmiina paluumatkalle. Aamiaista syödessä olivat sekä Livingstone että Stanley alakuloisella mielellä eikä ruoka näyttänyt kelpaavan kummallekaan. Vaikka Stanley oli aikonut lähteä liikkeelle jo kello 5 aamulla, ei hän vielä kello 8 ollut lähtenyt. Viimein lausui hän:
"Tohtori, minä jätän kaksi miestä jälkeeni teidän luoksenne täksi ja huomiseksi päiväksi, sillä voipihan tapahtua, että olette kiireessä eronhetkellä unhottanut sanoa mulle jotakin. Minä odotan Uniamwesin rajalla Turassa yhden päivän teidän viimeistä sanaanne tahi toivomustanne. Ja nyt meidän täytyy erota — sitä ei voi auttaa. Hyvästi!"
"Minä seuraan teitä vähän matkaa, pitäähän minun nähdä, että pääsette oikein lähtemään".
"Kiitoksia! No miehet, kotiinpäin! Matka-opas, nosta lippu korkealle!
Mars!"
Livingstone seurasi vielä vähän matkaa ja jutteli aikeistansa tutkia Niilin lähteet aivan tarkoin sekä muutamat muut vedet, jotka olivat vielä silloin ainoastaan osittain tunnetut ja muutamat kokonaan tuntemattomatki ja nämä virrat ja järvet saatuaan selville tahtoi hän palata kotimaahan viettämään loppu-ikänsä perheensä seurassa. Puolitoista vuotta arveli hän menevän aikomiensa tutkimusten päättämiseen ja Stanley lupasi varmuuden vuoksi pestata hänelle väkeä kahdeksi vuodeksi.
"Rakas tohtori, parhaimpainkin ystäväin täytyy erota. Nyt te olette jo seuranneet minua kylläksi pitkälle. Tehkää nyt mitä pyydän, kääntykää jo takaisin".
"Olkoon menneeksi", vastasi Livingstone, "mutta ensin minä tahdon sanoa teille yhden asian: te olette minulle tehnyt mitä harvat olisivat voineet tehdä, — ja paljo enemmän kuin monet mainiot matkustajat, jotka minä tunnen, ja minä olen siitä erittäin kiitollinen. Jumala siunatkoon teitä ja saattakoon teitä vahingotta kotiin, ystäväni!"