"Ja saattakoon Jumala teidät, rakas ystävä, takaisin meidän kaikkien luokse. Hyvästi!"
"Hyvästi!"
He löivät kättä toisilleen jäähyväisiksi ja tohtorin uskollisten palvelijain Susin, Dshuman ja Hamoydan piti saada suudella Stanleyn käsiä, ennenkun hän sai lähteä. Hillitäkseen liikutustaan eron hetkellä piti Stanleyn ruveta kiiruhtamaan miehiänsä.
"Mars, eteenpäin miehet! Miksi seisatutte? Eikö matkamme ole kotiinpäin?"
Maaliskuun 20 p:nä antoi Stanley miehistönsä levätä ja pysähtyä Turassa Uniamwesin rajalla ja heti sinne tultuaan kuului kova pyssyn paukaus. Livingstonen palvelijat Susi ja Hamoyda sekä Stanleyn molemmat jälelle jääneet miehet saavuttivat hänet tuoden pari kirjettä, joista toinen oli menevä hra Tuomas Mac-Lear'ille Hyvän Toivon niemen observatoriossa, toinen Stanleylle. Siinä pyysi Livingstone häntä lähettämään Lontoosta sähkösanomalla tiedon siitä, miten Sir Roderick Murchison voi ja vakuutti palajavansa kotimaahan kohta sen jälkeen kuin hän olisi saanut Niilin lähteet tutkituiksi.
21 p:nä maaliskuuta lähti Stanley Turasta eteenpäin ja lähetti takaisin Livingstonen palvelijat. Hän jatkoi nyt paluumatkaansa suurella kiiruulla. Tultuaan Kiwyeh-nimiseen kylään, kuuli Stanley maanasukasten puhaltelevan sotatorvilla merkkiä toisilleen ja joka haaralle juoksenteli sanansaattajia kylästä kylään. Alussa luuli Stanley hyökkäyksen tapahtuvan hänen joukkoansa vastaan, mutta kun kuultiin sanat: Urugu! Barugu! (Rosvo, rosvoja) niin hänelle selvisi syy asukasten levottomuuteen. Kylän asukkaat kiiruhtivat kukin kotiinsa ja palasivat pian täydessä sotapuvussa. Strutsin ja kotkan sulkia heilui heidän otsallaan, tai oli heidän päässään sebran harja; polviin ja nilkkoihin oli sidottu pieniä kulkusia; hartioilla liehui pitkät vaipat; käsissään he heiluttelivat raskaita ja kepeitä keihäitä, sotanuijia tai joutsia, jotka aseet he pitivät valmiina heti käyttääkseen niitä. Parvi toisensa perästä syöksi Stanleyn leirin ohitse, niin että hän arveli heidän lukunsa pian nousevan tuhanteen mieheen. Tämä näky sai hänet paremmin kuin monet muut todistukset uskomaan, että suurenkin karavaanin oli mahdoton puolustautua tällaista joukkoa vastaan. Sotilaat palasivat yöllä ja he olivat huomanneet, että äsken nostettuun meteliin ei ollutkaan tällä kertaa mitään syytä, vaikka heidän naapurinsa usein tekivätkin ryöstöretkiä ja veivät isot joukot heidän karjastaan.
Peljäten saaliinhimoisia Ugogon asukkaita oli joukko wagagolaisia liittynyt Stanleyn matkueesen yhdessä kulkeakseen hänen seurassaan. Eräs tällainen sai valheellisilla puheillaan ugogolaiset ärsytetyiksi Stanleytä vastaan ja kun hän rupesi sekautumaan Stanleyn puheesen, kun hän maan asukasten kanssa keskusteli maksettavasta verosta, suuttui tämä ja tarttui miehen kurkkuun, uhaten nyrkillään litistää hänen nenänsä vielä entistä litteämmäksi, jos hän vielä uskaltaisi avata suunsa. Ugogolainen päällikkö, joka oli läsnä, purskahti raikkaaseen nauruun tuon kuokkavieraan rankaisemisesta ja veron suorituksen jälkeen päällikkö erosi Stanleystä ystävällisesti.
Maaliskuun 31 p:nä Stanley saapui Kamyenyi nimiseen kyläkuntaan, jossa päällikön lähin neuvonantaja, eräs vanha ystävällinen harmaapäinen ukko oli ulkotöissä ja tervehti retkikuntaa ystävällisesti sekä saattoi sen leiripaikalle. Hän muisti englantilaiset matkustajat Burtonin, Speken ja Grantin ja arveli, että Stanley oli nuoremman näköinen kuin kukaan heistä. Burtonin hän kertoi usein juoneen aasin maitoa ja tarjoutui hankkimaan sellaista Stanleyllekin. Kuu Stanley sitä joi mielellään, näytti hän olevan erittäin hyvillään. Poikansa Unamapokeran kanssa toimitti ukko, että Stanleyn ei tarvinnut maksaa kuin hyvin pienen veron, kun Burtonin sitävastoin oli täytynyt maksaa kuusi kertaa sen verran. Unamapokera teki vielä sen ystävän työn, että hän lähetti Stanleyn mukaan miehen tietä osoittamaan toiseen kylään maakunnan rajalla, joten Stanley taisi välttää erään toisen suuria veroja kiskovan päällikön kiristykset.
Tultuansa 1 p:nä huhtikuuta Myumi-nimiseen paikkakuntaan kulki Stanley siellä olevan kylän ohitse aukeelle paikalle asettuakseen leiriin. Asukkaat erehtyivät luullessaan hänen aikovan mennä ohitse maksamatta mitään veroa ja muutamassa tuokiossa syöksi 40-50 miestä, päällikkö etupäässä, häntä vastaan kohottaen keihäitään ja virittäen jousensa sekä kiljuen raivoisasti, niinkuin ainoastaan villit voivat tehdä.
Stanley arveli, ettei sellainen ulvonta mitään hyvää ennustanut ja sen vuoksi hän miehinensä oli valmiina puolustautumaan, vaikka hän ei suinkaan tahtonut saada toimeen tappelua, jossa hän ehkä olisi jäänyt villien uhriksi ja Livingstonen päiväkirja mennyt hukkaan ijäksi päiviksi. Hän istui sen vuoksi vain rauhallisena ja käski tienopastajan kysyä tuolta rähisevältä joukolta oliko se tullut heitä ryöstämään.