Stanleyn neljäs matka Afrikassa. Englantilaisten sota ashanteja vastaan.
Palattuansa Livingstonea etsimästä lähti Stanley Amerikaan pitämään luentoja Afrikan matkoistansa, mutta tämä luentojen pitäminen ei kuitenkaan tuottanut hänelle suurta hyötyä. Hän kirjoitti matkakertomuksen nimellä "Kuinka minä löysin Livingstonen" ja jo seuraavana vuonna (1873) lähti hän neljännen kerran Afrikaan, tällä kertaa Atlantin meren puoleiseen osaan. Nytkin hän oli samoin kuin Abyssinian sotaretkellä New-York Heraldin kirjeenvaihtajana sotaretkellä, jonka englantilaiset tekivät ashantien kuningasta vastaan.
Ashantien maa on suuruudeltaan melkein samankokoinen kuin Ranska, mutta se on paljo harvemmin asuttu. Sen kansa on ammoisista ajoista ollut vihamielinen englantilaisia vastaan ja englantilaiset eivät myöskään ole koettaneet saada aikaan ystävyyttä ashantien kanssa. Ilmi vihollisuudet alkoivat vuonna 1873.
Pitkin n.s. Kultarannikkoa oli Guinean lahden pohjoispuolelle jo viidennellätoista vuosisadalla perustettu useita portugalilaisia siirtokuntia ja kauppapaikkoja, joiden joukossa on myös Elminan kaupunki ja linnoitus. Kauppapaikkana se on hyvin edullinen, mutta europalaisten terveydelle se on turmiollinen, samoin kuin moni muu paikka näillä seuduilla. Noin kuudennentoista vuosisadan keskipaikoilla Hollanti anasti tämän paikan haltuunsa ja hollantilaisten omana se pysyi vuoteen 1872, jolloin Englanti osti uudisasuntolan sekä siihen kuuluvan maan; silloin olivat hollantilaiset pitäneet sitä hallussaan noin 235 vuotta. Paitse rantamaalla olevia kaupunkeja ja linnoituksia on Englannin hallussa myös suojeluksessaan maata noin 20 Suomen peninkulmaa meren rannasta sisämaahan päin ja tämän suojelusmaan pohjoispuolella on vapaiden ashantien maa. Näillä on vain yksi kuningas, joka tässä kerrotun sodan aikana asui Kumassi nimisessä kaupungissa. Ashantien maa on epäterveellisimpiä mitä maailmassa löytyy. Metsät ovat hyvin laajat, ja muutamin paikoin niin tiheät, että auringon säteet eivät pääse maahan tunkeutumaan. Tiheiden metsikköjen alla on kosteita soita, joissa mätäneväiset kasviaineet levittävät hyvin myrkyllisiä höyryjä saastuttaen koko ilman kauheimmalla tavalla. Neekerit, jotka täällä asuvat, ovat jo tottuneet ilmanalaan, mutta europalaiset eivät voi sitä kauan kestää.
Ashantien kuningas voi asettaa vihollista vastaan noin 100,000 miestä ja he ovatkin sangen sotaisia luonteeltaan. Sitä vastoin ovat rantamaan asukkaat, santit, pahimpia pettureita kuin missään löytyy ja jos he joskus rupeavat europalaisten palvelukseen, niin he melkein aina tekevät välipuheen, ettei heidän tarvitse sotaan mennä. Europalaiset eivät ole saaneet rantamaan asukkaista kelvollisia sotamiehiä ja kun seudun epäterveellisyys estää siellä pitämästä suurempaa sotajoukkoa, niin on myös sodanhimoisten ashantien röyhkeys siitä saanut yllykettä niin suuressa määrässä, että he v. 1873 hyökkäsivät englantilaisten alueelle, josta syystä sota alkoi.
Ashantit olivat pari sataa vuotta takaperin käyneet kauppaa vapaasti Elminassa, ja he ovat ylipäänsä kauppaa rakastava kansa, mutta englantilaiset kielsivät heiltä pääsön sisämaasta merenrantaan, vaikka he olivat sitä useita kertoja anoneet. Heidän oli täytynyt tehdä kauppaa santien kanssa, jotka siis välikauppiaina saivat suuren voiton niistä tavaroista, jotka rantamaalta kuljetettiin sisämaahan. Kun siis englantilaiset vuonna 1872 oston kautta saivat haltuunsa Elminan, niin he rauhoittaaksensa ashanteja lähettivät heidän kuninkaallensa kohteliaan kirjeen, jossa lausuttiin toivomus, että kauppaliike kestäisi yhä edelleen.
Pari vuotta sitä ennen oli eräs ashantien sotapäällikkö Abu Bofu ottanut vangiksi muutamia saksalaisia lähetyssaarnaajia, kun nämä olivat toimittaneet jumalanpalvelustansa heidän maassaan. Englantilaisten kuvernööri tarjoutui silloin lunastamaan vangit vapaiksi 25,000 markalla, mutta tämä tarjous oli tyhmä teko, sillä ashantit luulivat vankeja erittäin tärkeiksi valtiollisiksi henkilöiksi ja vaativat enemmän kuin kuusi kertaa suuremman lunastusrahan. Sitte lähetti sanan kuvernööri Hennesey heidän kuninkaallensa kallisarvoisia lahjoja, toivoen muka sillä tavoin saavuttavansa vankien vapauden.
Jos nämä toimet jo olivat tyhmiä, niin vielä suurempaa typeryyttä osoittivat seuraavat, sillä saman rosvon Abu Bofun poika saatiin kiinni kuukauden verran myöhemmin ja laskettiin vapaasti menemään siinä hurskaassa luulossa, että Adu Bofu yhtä jalomielisesti laskisi vapaiksi myös ottamansa vangit ja heti sen jälkeen lähetettiin Abu Bofulle vielä kunnialahjaksi komea kultainen sormus. Maakunnassa oleskeleville europalaisille sitä vastoin annettiin varoitus, että jos he menisivät ulkopuolelle englantilaisten suojelusmaan rajoja, saisivat he sen tehdä omalla uhallaan ja syyttää itseään, jos he joutuivat vangeiksi. Ashantien kuningas Koffi oli juonissa ja kavaluudessa varsin taitava, ja näytti neuvoskuntansa keskustelujen kautta saaneen sen luulon, että hän kauvan tinkimällä voisi saada koko rantamaan haltuunsa noiden vankien lunastukseksi. Hän petti englantilaiset maaherrat moninkertaisesti kauniilla lupauksilla ja vakuutuksilla ja viimein hän 30-40 tuhannen miehen suuruisella sotajoukolla teki hyökkäyksen suojelusmaahan kolmelta eri suunnalta yhtaikaa. Tämä suojelusmaa ei ollut koskaan ollut muuta kuin nimeksi vain englantilaisten hallussa ja sen asukkaille ei olisi tullut sanottavaa vahinkoa ashantien hyökkäyksestä eikä heidän olisi myöskään tarvinnut ryhtyä sotimaan ashanteja vastaan, mutta pääsyy miksi sotaretki pantiin toimeen, oli englantilaisten halu saada ashantien kullasta rikas maa valtansa alle, ja kuningas Koffi oli liian rikas naapuri jättää rauhaan aarteineen, kultahiekkatynnyrinensä ja koottuine kalleuksineen. Ashantin maasta toivottiin tulevan sellaisen rikkauden lähteen, että se kelvollisella hoidolla tuottaisi parikymmentä kertaa takaisin ne summat, jotka sotakustannukset vaatisivat.
Ashantien kuningas Koffi eli Koffee Kalkali on ylhäisen päällikön Koffi Tuteen ja kuninkaallisen prinsessan Effnah Cabeen poika. Kuningas Kwawedan kuoltua nousi hän 30 vuoden vanhana v. 1867 hallitusistuimelle ja sanotaan olevan ymmärtäväinen ja älykäs mies, sekä tavoiltaan vierasvarainen ja kohtelias muukalaisia vastaan. Hän asui pääkaupungissaan Kumasissa, joka sodan alussa oli väkirikas ja hyvin rakennettu. Kuninkaan palatsi oli kivestä, kaksinkertainen ja komeasti sisustettu. Huoneet siinä olivat korkeat ja avarat. Seinillä maalauksia ja komeita sohvia oli ylen ympäri, lattialla kallisarvoisia mattoja ja pöydillä lukematon paljous kaikellaisia kalliita korukapineita. Palatsin läheisyydessä oli kuninkaan aarreaitta, täynnä kaikellaisia kalleuksia, joita edelliset hallitsijat olivat koonneet: hopearahoja, kultahiekkaa, puhtaita kultamähkäleitä ja tankoja, kauniita sormuksia, vitjoja, silkkikankaita y.m. Kuninkaan kruunujen ohessa säilytettiin aarre-aitassa myös juomamalja, joka on tehty sodassa v. 1724 kaatuneen englantilaisen kuvernöörin Charles Mc Carthy'n pääkallosta. Tätä maljaa kuuluu kuningas käyttävän ainoastaan suurissa juhlissa. Malja on reunusteltu kultaisilla koristeilla ja hohtokivillä.
Kuninkaalla on iso haaremi ja hän ottaa vaimoja niin monta kuin hän tahtoo. Kuoleman uhalla on kaikilta miehiltä kielletty katsoa hänen vaimojansa kasvoihin, ja haaremia vartioi 150 eunukkia.