Tuo älykäs ja teräväpuheinen ruotsalainen neito ei vielä silloin ollut saavuttanut niin suurta kuuluisuutta ja mainetta kuin tätä nykyä. Hänen nimensä oli Ellen Key.
Kun Kristianian, Köpenhaminan ja Lundin edustajat olivat saapuneet Tukholmaan, niin lähtivät kaikki kutsuvieraat ylimääräisellä junalla Upsalaan. Toista tuhatta ylioppilasta oli tässä junassa ja se oli silloin ensimmäinen laatuansa ainakin pohjoismaissa. Upsalassa suurin osa vieraista majoitettiin Upsalan linnaan.
Kutsuvierasten ja isäntinä esiintyvien Upsalan ylioppilaitten luku kohosi yhteensä runsaasti yli parin tuhannen, ja kun silloin Upsalan uusi yliopistorakennus ei vielä ollut valmis, niin suurella juhlayleisöllä ei ollut käytettävissä tarpeeksi isoa juhlasalia, vaan juhla pidettiin ulkona ja juhlapaikaksi valittiin yksi kaupungin pohjoispuolella Vanhan Upsalan luona olevista kuningaskummuista.
Vanha Upsala, jossa on ikivanhoina pakanuuden aikoina rakennettu tuomiokirkko ja sen lähellä olevat neljä muinaisten kuningasten hautakumpua, on nykyisestä Upsalan kaupungista rautatietä kulkien puolen peninkulman päässä. Sinne asettui juhlayleisö maahan yhdelle kuninkaiden hautakummuista istumaan kuunnellaksensa juhlapuheita.
Upsalan yliopiston puolesta tervehdyspuheen pitäjäksi valittu juhlapuhuja huomautti, miten tämä paikka jo pakanuuden aikoina oli ollut pohjoismaiden asukkaille yhteinen pyhä paikka, ja kun näitä muinaisen kansan rakentamia kumpuja on luvultansa neljä, niin puhuja vertasi niitä tässä juhlassa edustettuun neljään maahan: Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan ja Suomeen. Vaikka kuningaskummut ovat jokainen erillään toisistaan samoin kuin kysymyksessäolevat maatkin, niin ne kuitenkin ovat niin lähellä toisiaan, että ne muodostavat yhteisen ryhmän, joka eroaa ympäristöstä. Samalla tavoin skandinaavilainen sivistyskin, yhteinen uskonto, yhtäläinen lainsäädäntö ja vapaudenaate yhdistää nämä maat kokonaisuudeksi, jonka eri osat kukin omalla kotiseudullaan ja omalla kielellään on velvoitettu hoitamaan esi-isiltä saatua perintöä ja valvomaan kukin kohdaltaan oman kansansa tulevaisuutta. Niistä, jotka olivat juhlassa mukana, ei kukaan tiennyt sanoa sen muinaisen kuninkaan nimeä, jonka hautakummulla nyt istuttiin, eikä myöskään, milloin tämä hautakumpu oli rakennettu, sillä nämä tiedot olivat jo vaipuneet ikuisen unholan yöhön. Puhuja toivoi myös, että riita ja eripuraisuus Pohjolan kansojen keskuudesta, missä se oli ennen saanut aikaan hävitystä, verenvuodatusta ja vihollisuutta, katoaisi ainaisiksi ajoiksi. Kauniisiin lauseisiin sommiteltu tervehdyspuhe kehoitti kaikkia Pohjolan yliopistoja ystävälliseen ja veljelliseen kilpailuun sivistystyössä koko ihmiskunnan hyväksi.
Sekä tervehdyspuhe että muutkin juhlapuheet olivat omiaan hälventämään mielissä vallinneen jäykkyyden ja juhlavieraat kansallisuuteen katsomatta tunsivat itsensä saman sivistyshengen lapsiksi ja ystävällisiksi veljiksi.
Suuria rahasummia oli Upsalan yliopisto uhrannut muistojuhlan järjestämiseen, mutta eivätpä yksityisetkään säästäneet itseään saadaksensa juhlan onnistumaan. Muuan rikas sahanomistaja oli lähettänyt ylioppilaille kutsun tulla Älfkarlebyhyn Dal-joen suulla hänen kutsuvieraikseen. Erään kauniin, koivuja kasvavan saaren Dal-joessa oli hän antanut puhdistaa ja siistiä juhlapaikaksi. Juna vei vieraat Upsalasta ensin Dannemoran rautakaivokselle ja täällä ihmeteltiin sitä suunnattoman suurta ja syvää, maan uumeniin ulottuvaa aukkoa, joka oli syntynyt, kun puolisen tuhatta vuotta oli yhtämittaa samasta paikasta kaivettu ja nostettu rautamalmia. Ja kun vieraat saapuivat Älfkarlebyhyn, niin he huomasivat, että saaren molemmin puolin oli kosket, jotka Dal-joki muodosti. Koskissa oli lohenpyydyksiä ja kauniin koivikon keskeen saarelle oli omistaja kaivattanut lammikon, jonka pohja sekä reunat olivat vuoratut puhtaiksi höylätyillä ja tiiviisti saumatuilla lankuilla. Koko lammikko oli täytetty simalla, jota pitkävartisilla kipoilla nostettiin suuriin puhvelinsarvista tehtyihin juoma-astioihin.
Ruotsalaiset lauloivat laulua:
Svearne fordomdags drucko ur horn
togo in städer med vallar och torn.
Ja nyt ruvettiin muinaisten svealaisten simanjuontia matkimaan. Joka ei ennen ollut sarvesta juonut, tuli pian huomaamaan, että siinäkin tarvittiin tottumusta. Jos joku käänsi sarven sillä tavoin, että kärki oli hänestä poispäin, ja kallisti sarvea siitä juodaksensa, niin, kun kärki oli kohonnut hänen suunsa yläpuolelle, pulpahti sarven sisällys hänen kasvoillensa. Juomatoverit silloin pyrskähtivät nauramaan. Välttääksensä tällaista vastoinkäymistä oli, ennenkuin sarvesta ryyppäsi, käännettävä se niin, että sarvenkärki oli kainalossa. Silloin sarven sisällys ei läikkynyt kasvoille.