Suomenkielinen ylioppilaslaulu sai alkuvuosina taistella monenlaisia vastuksia vastaan, jotka se kuitenkin on voittanut. Laulu ja kielitaistelu ovat niin lukemattoman monta kertaa sekautuneet toisiinsa, ettei niitä helposti voi erikseen kertoakaan. Kumpikin puolue syytteli toistansa liian vähäisestä myöntyväisyydestä ja tahtoi mielellänsä puhdistaa itsestänsä kaikesta syyllisyydestä. Myöhemmät sukupolvet sopinevat parhaiten puolueettomina arvostelemaan entisiä asioita ja hairahduksia, kun vain heillä on tarkkoja ja oikeita tietoja menneiden aikojen tapahtumista. Senpä vuoksi olen nämä tapaukset kertonut nykyisten ja tulevien sukupolvien tietoon toivoen, että heidän edeltäjäinsä kokemus heitä hyödyttäisi.
Mahdollisesti joku väittää näitä kuluneitten aikojen kuvauksia liioitelluiksi. Hänelle tahdon mainita, että useimmat näistä tapauksista ovat todistettavissa ylioppilaskunnan pöytäkirjojen avulla niiltä ajoilta.
Y. L. (Ylioppilaskunnan laulajat) on pysyväisenä ja mainehikkaana laulukuntana jo täyttänyt 40 vuotta, se on saavuttanut mainetta ja kunniaa, rakkautta ja suurta arvonantoa kotimaassa. Se on osaltansa Suomen kansan arvoa ja kunniaa kohottanut enemmänkin, kuin sen perustajat rohkenivat alussa toivoa. Tämä kaikki täyttää vanhan veteraanin sydämen ilolla, sillä vielä näkyy elävän suomalainen sitkeys, lämmin kotimaanrakkaus ja hartaus Väinön kannelta ja laulua kohtaan.
Toivon tämän aina jatkuvan, niin kauan kuin Suomen kansan olemassaoloa kestää!
Siitä ajasta, jolloin minäkin liityin Akadeemiseen laulukuntaan, jolloin se oli ainoa iso ja kaikille ylioppilaille yhteinen laulukunta, on vuosikymmeniä kulunut ja paljon suuria muutoksia on tapahtunut. Yliopistoon on tullut tavattoman runsaasti naispuolisia ylioppilaita ja heidänkin joukossaan on hyviä lauluääniä, joten ylioppilaslaulua edustavat nykyään naisetkin. Niinä aikoina en enää ole ollut mukana. Mutta mieslaulun yhä kasvavaa harrastusta mielestäni todistaa se seikka, että ent. Akadeemisen laulukunnan lisäksi nyt on olemassa yliopistopiireihin kuuluvat tai niitä lähellä olevat laulukunnat: M. M., Laulumiehet, Suomen Laulu, Y. L. ja ehkäpä muitakin, joita maaseutulainen ei muista luetella eikä kaikkien ansioita tunne.
Yliopistonuorison innostus suomalaiseen oopperaan
Laulun harrastusta ylioppilaspiireissä 1870-luvulla elvytti erittäin suuresti Suomalainen Ooppera ja kymmenittäin oli ylioppilaita, jotka pitivät kunnianasiana Suomalaisen Oopperan tukemisen ja auttamisen lauluäänellään. Varakkaammat uhrasivat rahojakin. Niinpä esim. veljekset Vilhelm ja Reinhold Lagus olivat vuosittain sitoutuneet maksamaan 100 mk Suomalaisen Oopperan hyväksi, ja sitäpaitsi he ilmaiseksi lauloivat kuorossa. Sillä tavoin esiintyi sangen moni ylioppilas teatterin näyttämöllä etevien taiteilijain joukossa. Suomalaisuus innostutti silloin jokaista ponnistamaan voimiaan ja uhrauksia tekemään. Näiden muistelmain kirjoittaja oli kolmen vuoden ajan Suomalaista Oopperaa avustamassa kuorolaulajana. Kun olin köyhä ylioppilas ja ansaitsin toimeentuloni tilapäisillä ansiotöillä, suomentajana, sanomalehtien painovirheiden korjauslukijana tai yksityisopetuksen antamisella, niin eipä ilman erikoista innostusta olisi riittänyt aikaa Suomalaisen Oopperan hyväksi, varsinkin kun samalla oli pidettävä huolta myöskin varsinaisista opinnoista. Mutta innostus oli todella suuri.
Muistan erikoisesti sen hetken, jolloin Suomalaisen Nuijan laulukunta 19. huhtikuuta v. 1876 oli kokoontunut Arkadia-teatteriin iltamyöhällä näytännön jälkeen kunnioittaaksensa primadonnaa, neiti Ida Basilieriä, jonka hyväksi silloin oli annettu resettinäytäntö.
Oli esitetty »Faust», ja Margaretan osa oli tietysti neiti Basilierillä. Samana iltana oli ruotsalaisessakin teatterissa näytäntö, ja kun kumpaisenkin teatterin yleisön keskuudessa oli suuri kilpailuhalu ja kun tiedettiin, että suomenmielinen yleisö aikoi suurella kukkasateella kunnioittaa arvossapidettyä laulajatartaan, niin eivät ruotsinmielisetkään tahtoneet olla Pekkaa pahemmat. Ja niin syntyi hurja kilpailu, jossa koeteltiin, kumpi puoli saisi aikaan suuremman kukkatulvan.
Ruotsalaiselle teatterille oli palvelustansa tarjonnut rouva Emma Engdahl. Hänellä oli hyvä lauluääni, ja vaikka hän ei ollutkaan saanut lauluopetusta, niin ruotsalaiseen teatteriin hän otettiin primadonnaksi. Myöhemmin hän sitten harjoitti lauluopinnoita ulkomailla. Huhtikuun 19. päivänä ruotsalaisen teatterin yleisö lahjoitti hänelle neljä isoa kukkavihkoa. Samana iltana Suomalaisessa Oopperassa neiti Basilierille annettiin kukkia koko hevoskuormallinen. Suomenkieliset laulajat olivat jo edeltäkäsin koonneet puolueensa kesken »kolehtia» kukkia varten, ja heidän toimestaan saatiin kokoon 150 kpl. yhden markan pieniä kukkavihkoja, 75 kpl. 3 markkaa maksavia ja sitä paitsi oli suuri osa Suomalaisen Oopperan yleisöstä varustautunut kukkasilla teatteriin tullessaan. Sinä iltana sanottiin Helsingin puutarhurin saaneen tilatuista ja myydyistä kukista noin kolmetuhatta markkaa. Siihen aikaan sellainen summa oli jo tavattoman iso. Harvoin oli suurempia ja komeampia kukkavihkoja Helsingissä sitä ennen nähty. Eräs jättiläisvihko, jonka neiti Basilier sinä iltana sai, oli niin suuri, että kun hän pitäen vihkoa käsissään teki näyttämöllä yleisölle kumarruksen kiitokseksi, niin kukkaisvihkon takaa näkyi hänestä vain pää ja vähän jalkoja.