Ylioppilaskunnassa vallitsi kuitenkin siihen aikaan paha eripuraisuus kaikissa kansallisuutta välillisesti tai välittömästi koskevissa kysymyksissä. Semmoiseksi kysymykseksi oli näin tämäkin asia saatu eikä Väinämöisen taulua ylioppilaskunnan varoilla ostettu. Hämäläinen osakunta kokonaisuudessaan, pohjalaisen osakunnan vähemmistö ja savokarjalaisen osakunnan enemmistö muodostivat silloin yhtymän, joka lunasti Ekmanin perillisiltä taulun. Mutta kiukku ja suuttumus tuota suomalaista taideteosta vastaan oli niin valtava, ettei sille tahdottu antaa tilaa ylioppilastalossa.
Ylioppilaskunnan yhteisiä asioita hoiti siihen aikaan viisijäseninen valiokunta. Tämän puoleen kääntyivät taulun omistajat pyytäen lupaa saada asettaa sen ylioppilastalon musiikkisaliin. Taulua oli väliaikaisesti säilytetty laboratoriotalon yläkerroksessa olevassa salissa, missä yliopiston laulu- ja soittoharjoituksia pidettiin. Siellä se oli asetettu seinää vasten kahden tuolin kannattamana. Jostakin syystä tahdottiin saada taulu pois laboratoriotalosta, ja silloin se — joko valiokunnan luvalla tai ilman sitä — tuotiin ylioppilastaloon, ja asetettiin musiikkisaliin samalla tavalla kahden tuolin varaan toista päätyseinää vasten. Ylioppilastalon keskuslämmityksen kalorifeerit puhalsivat taulun taakse kuumaa ilmaa, usein savua ja nokeakin, ja taulu oli muutoinkin sopimattomalla paikalla jo sen vuoksi, että lauluharjoitusten aikana usein oli ahdinkoa, jolloin se sai sysäyksiä ja vahingoittui. Kun tämä huomattiin, pyysivät taulun omistajat ylioppilasvaliokunnalta lupaa saada kiinnittää taulun tarpeeksi korkealle seinälle, ettei sitä liiallinen kuumuus eikä laulajat vahingoittaisi.
Kun ylioppilasvaliokunnalle tuo pyyntö esitettiin, saivat valiokunnan ruotsinmieliset jäsenet aihetta vastata: »Kenen luvalla taulu ylimalkaan on ylioppilastaloon tuotu? Sen omistajat korjatkoot taulun kokonaan pois ylioppilastalosta, jonka seiniin ei saa hakata kiinni sen kiinnitysrautoja.» Ruotsinmielisillä oli valiokunnassa enemmistö ja heidän teki mieli tehdä se kiusa, että karkoittaisivat taulun pois ylioppilastalosta. Valiokunnan suomenmielinen puheenjohtaja sai kuitenkin sellaisen päätöksen tekemisen estetyksi.
Vaarasta viisastuneina taulun omistajat eivät pyyntöänsä uudistaneet eivätkä myöskään omalla vastuullaan arvanneet sen paikkaa muuttaa. Mutta kun taulu sittemmin sai epämukavan asemansa tähden pienen vahingon, joka tosin korjattiin, niin hämäläisen osakunnan kokouksessa jätettiin erään osakuntalaisen toimeksi pitää huolta siitä, että taulu koroitetaan ylemmäksi seinälle, niin ettei sitä vahingoiteta.
Asianomainen osakuntalainen hankki avuksensa pari työmiestä, jotka hänen määräyksensä mukaan hakkasivat seinään rautaiset koukut, ja niiden varaan koroitettiin silloin Väinämöisen taulu entistä ylemmäksi. Lupaa siihen tekoon ei kysytty keneltäkään, eikä sen jälkeen ole myöskään kukaan muistutusta tehnyt taulun ylentämistä vastaan. Vanhemmat ylioppilaskunnan jäsenet eivät enää viitsineet ruveta asiasta riitaa nostamaan. Myöhemmin ylioppilaskunnan jäseniksi tulleet luulivat taulua koko ylioppilaskunnan yhteiseksi omaisuudeksi ja taloon kuuluvaksi.
Siitä lähtien on taulu saanut olla häätämättä musiikkisalin seinää kaunistamassa, mutta sitä näykittiin toisella tavalla.
Uusmaalainen osakunta pani keskuudessaan toimeen iltaman, johon taiteelliseksi avustajaksi oli saatu itse Albert Edelfelt. Tämä piirusti iltaman ohjelmaan taulun, joka oli irvikuva ylioppilastalossa olevasta Väinämöisen taulusta. Taulun asetelma ja maisema oli sama, mutta henkilöiden kasvot oli muutettu. Väinämöisen sijalla keskellä taulua oli tohtori Bergbom, joka oli piirretty positiivia soittavaksi kerjäläiseksi, hänen taakseen oli Tapion ja Mielikin kohdalla kuvattu oopperalaulaja Navràtil, joka riettaalla tavalla halaili suomalaisen opperan primadonnaa neiti Basilieriä; Vellamon neitosina oli samoin Suomalaisen Oopperan henkilökuntaan kuuluvia laulajattaria. Järven yli kulkevien henkilöitten sijalle oli kuvattu J. W. Snellman, pitkävartiset savolaiset pieksut jalassa ja puoshaka kädessä renttumaisessa asussa. Väinämöisen taulun ohella oli tarkoituksena pilkata Suomalaista Oopperaa ja tarkoitusta valaisi vielä runo, joka alkoi lauseella: »man säger att konsten är kosmopolit» ja jota laulettiin samalla renkutussävelellä kuin »tuo kaunis ja ihana ranskojen maa». Laulussa mainittiin taulussa kuvattujen henkilöiden nimet ja miten he näyttelivät alastomuuttansa j. n. e.
Tämä näykkiminen tapahtui taistelun merkeissä. Mutta uhkasipa Väinämöisen taulua yhteen aikaan vaara mitä rauhallisimman ystävän puolelta. Ylioppilastalon entinen taloudenhoitaja, tohtori Theodor Schwindt piti ylen suuressa kainoudessaan vedenhaltijan, Ahdin ja Vellamon alastomia hartioita ja käsivarsia, mutta varsinkin Vellamon neitojen kuvia liian alastomina ja sen vuoksi hän useampia kertoja ja monessa tilaisuudessa ehdotti, että Väinämöisen taulun alaosa joko leikattaisiin pois tai käärittäisiin kokoon näkymättömäksi taulun kehyksen taakse. Onneksi pelastui taulu tästäkin vaarasta.
Lähes puolen vuosisataa on se nyt koristanut ylioppilastalon musiikkisalia. Mutta kun keskuslämmityksen kalorifeerit tuovat sen taakse kuumaa ilmaa ja sen lisäksi joskus pölyä ja savua, uhkaa sitä vahingoittumisen vaara, ja ainakin pitäisi sen nyttemmin saada tehdä lähempää tuttavuutta pehmeän pesusienen ja saippuaveden kanssa.