Alavuuden rovastilla, runoilija Lars Stenbäckillä oli useita poikia. Vanhin heistä luki papiksi ja oli kauan rovastina Ulvilassa. Seuraava veli, Konrad Fredrik, oli vuosikymmeniä Oulussa Kaiku-lehden toimittajana ja kaksi nuorinta veljeä, Gösta Laurentius ja Josef Daniel (arkkitehti), kävivät koulua ensin Vaasan ruotsalaisessa kimnaasissa, mutta siirtyivät sittemmin Jyväskylän suomalaiseen lyseoon. Tällainen siirtyminen ruotsinkielisestä koulusta suomenkieliseen, entisestä tunnetusta toveripiiristä uuteen, tuntemattomien poikien joukkoon sai aikaan sen, että Gösta Stenbäck pysytteli erillään uusista tovereista ja puhui mieluummin ruotsia ennen totuttuun tapaan. Mutta kun hän jostakin asiasta kiukustui ja innostui käyttämään voimasanoja, niin hän tiuskasi »Teufel», sillä hän ei tahtonut käyttää talonpoikain raakaa kieltä. Kun sitten Gösta Stenbäck vuonna 1871 tuli ylioppilaaksi ja rupesi hankkimaan yhteiskunnallisia tietoja, sai hän kirjastoista käsiinsä J. W. Snellmanin filosofiset ja valtio-opilliset teokset sekä Saiman ja Litteraturbladetin vuosikerrat. Niitä hän luki intohimoisesti. Kiivaasta ruotsinkielen käyttäjästä ja suomenkielen halveksijasta tuli päinvastaiseen suuntaan kääntynyt intoilija, joka tahtoi ulkonaisestikin osoittaa mielipiteissään tapahtuneen muutoksen. Jälkimmäisen ristimänimensä hän muutti Lauriksi ja sukunimeksensä hän otti Kivekäs-sanan ihaillen sillä nimellä Ison-vihan aikana tunnetuita sissisotureita. Näin oli Gösta Stenbäck muuttunut Lauri Kivekkääksi.
Ja tämä Lauri Kivekäs oli esillä aina ja joka paikassa hidastelevia suomalaisia kiirehtimässä ja yllyttämässä, milloin vain tilaisuus ilmestyi ryhtyä taisteluun suomalaisuuden puolesta. Olen huomannut, että kun joku henkilö tekee täyden käännöksen, luopuu entisestä valtiollisesta suunnastaan ja liittyy vastakkaiseen, niin hän suurella kiivaudella toimii sen asian puolesta, jota hän ennen on vastustanut, ikäänkuin peljäten, että joku saattaisi epäillä hänen vilpittömyyttään.
Olen kertonut, että Helsingin ylioppilaskunta vuonna 1877 valitsi edustajia Upsalan yliopiston 400-vuotisjuhlaan. Edustajain vaali ei tapahtunut kaikkien mieliksi. Sen vuoksi muutamat osakunnat suorittivat omista kassoistaan edustajainsa matkakulut; pohjalaisten ja länsisuomalaisten edustajat maksoivat matkakulunsa omista varoistaan, mutta uusmaalainen osakunta vaati kiven kovaan, että heidän edustajansa matka oli maksettava ylioppilaskunnan yhteisestä kassasta. Ja kun sitä ei suoritettu heidän vaatimuksensa mukaan, niin uusmaalaisen osakunnan kuraattori jättäessään ylioppilaskunnan yhteiseen kassaan kokoamansa lukukausimaksut pidätti niistä omavaltaisesti uusmaalaisten edustajain kulut Upsalan-matkalta.
Ylioppilaskunnan taloudenhoitaja ei kuitenkaan hyväksynyt sellaista menettelyä ja asiasta syntyi pitkä riita. Koska kerran uusmaalaisten edustaja oli sillä tavoin valittu, etteivät muut ylioppilaat pitäneet vaalitapaa oikeana, niin maksakoot uusmaalaiset edustajansa matkan omasta kassastaan, niinkuin tekivät savokarjalaiset, viipurilaiset ja hämäläiset, tai jos uusmaalaisten edustaja tekisi samalla tavoin kuin länsisuomalaisten ja pohjalaisten edustaja, että he itse omista varoistaan suorittivat matkakulunkinsa, niin olisi tapahtunut oikeus ja kohtuus. Mutta uusmaalaiset vaativat uhallakin maksua ylioppilaskunnan yhteisestä kassasta joko sovinnolla tai väkipakolla.
He valitsivat itse omavaltaisen väkipakkokeinon ja heitä harmitti, ettei heidän laskuansa Upsalan-matkalta hyväksytty, vaan vaadittiin täysi summa maksettavaksi ylioppilaskunnan yhteiseen kassaan s. o. niin monta lukukausimaksua kuin oli saapuvilla uusmaalaisia ylioppilaita.
Tuon raha-asiasta syntyneen rettelön lopettivat muutamat yksityiset suomenmieliset siten, että keräsivät kokoon rahasumman, millä uusmaalaisen osakunnan velka maksettiin. Uusmaalaisia suututti vielä enemmän, että heidän velkansa oli maksettu juuri kuin jonkun köyhän vaivaisen puolesta, joka ei kykene itse velkaansa suorittamaan, mutta heidän vastalaskunsa jäi hyväksymättä.
Tähän juttuun ryhtyi Lauri Kivekäs agitatiokeinoinensa. Ja yllyttämällä Suomalaisen Nuijan jäseniä sai hän riidan ja kiistan leimahtamaan uuteen liekkiin seuraavalla tavalla.
Jokainen ylioppilas tuntee Akadeemisen lukuyhdistyksen. Ylioppilastalossa on erityinen huoneisto, johon on tilattu, ja jossa saa lukea paitsi kaikkia Suomessa ilmestyviä myöskin ulkomaalaisia sanomalehtiä, aikakauskirjoja ja tieteellisiä vihkottain säännöllisesti ilmestyviä teoksia. Kaikki Akadeemisen lukuyhdistyksen jäsenet ovat oikeutetut tätä kirjallisuutta käyttämään, ja jäseninä tässä lukuyhdistyksessä ovat kaikki ylioppilaskunnan jäsenet, mutta sen lisäksi ne dosentit ja professorit, jotka tahtovat maksaa lukuyhdistyksen jäsenmaksun.
Kun uusmaalainen osakunta oli jättänyt maksamatta kolmesataa markkaa ylioppilaskunnan kassaan, josta Akadeemiselle lukuyhdistyksellekin suoritetaan se osa sanomalehtien tilaushinnasta, mikä ylioppilaskunnan osalle tulee, niin väitti Kivekäs uusmaalaisen osakunnan sillä tavoin vahingoittaneen Akadeemista lukuydistystä, ja siksi uusmaalaisia oli rangaistava siten, että Akadeemisessa lukuyhdistyksessä käyminen sekä lehtien ja aikakauskirjojen siellä lukeminen uusmaalaisilta kokonaan kiellettäisiin.
Voi, herra varjele, mikä meteli ja rähinä tästä ehdotuksesta syntyi Akadeemisen lukuyhdistyksen kokouksessa, jossa Kivekäs ehdotuksensa teki! Riidanhaluisille on tavallisesti turha puhua sovinnosta ja järkisyistä. Millä tavalla uusmaalaiset voitaisiin estää vastoin kieltoa käymästä lukusalissa, oli vaikea käsittää. Sitä paitsi huomautettiin, että Akadeeminen lukuyhdistys oli pennilleen saanut kaikki, mitä sille oli tulevaa. Ei yhtäkään sanomalehteä tai aikakauskirjaa jäänyt tilaamatta sen vuoksi, etteivät uusmaalaiset olleet suorittaneet velkaansa ylioppilaskunnalle. Eikä siis ollut vähintäkään syytä ryhtyä Akadeemisen lukuyhdistyksen puolesta rettelöimään uusmaalaisten kanssa.