»Niinpä te jäätte tappiolle, sillä me saamme ehdottoman varmasti ääniä oman puolueemme hyväksi vähintään 242 ääntä, mutta jos onni on suopea, niin voimme koota 258 ääntä. Teidän on turha taistella varmaa enemmistöä vastaan.»
Kun vaalitilaisuudessa äänet tarkoin luettiin, niin suomalaisella puolella oli 255 ääntä ja ruotsalaisella ainoastaan 232 ääntä.
Vaalin jälkeen tappiolle jääneen puolueen agitaattori ihmetteli, kuinka vastapuolueen äänten kerääjä oli edeltäpäin osannut noin likelle arvata, miten monta ääntä he saisivat.
»Se riippuu siitä, kuinka tarkasti äänten keräys on järjestetty», vastasi toinen, joka kuitenkin oli ihan umpimähkään ennustellut tehdäksensä kiusaa vastapuolueen miehelle.
Joka vuosi uusiutunut agitatsiooni tuotti agitaattoreille kokemusta ja taitoa käyttää hyväksensä uusia keinoja.
Ylioppilaskunnan sääntöjen mukaan ei ylioppilas saanut oleskella Helsingissä pitempää aikaa, jollei maksanut lukukausimaksuansa kuraattorille. Jos hän päiväksi tai pariksi pistäytyi Helsingissä ja sillä ajalla suoritti jonkun tutkinnon yksityisaineessa tai otti osaa yleiseen ylioppilaskokoukseen, oli hän velvollinen maksamaan puolen lukukausimaksusta. Tämä sääntö teki vaikeaksi ja kalliiksi äänien hankkimisen kutsumalla vaalitilaisuuksiin maaseudulta lisävoimia.
Osakuntien yksityiset kassat olivat yleensä vähävaraiset. Poikkeuksen teki uusmaalainen osakunta, jolle rikas kauppias Kiseleff oli lahjoittanut 100 000 markkaa sivistystarkoituksia varten. Hyvin vapaamielisesti uusmaalaiset tulkitsivat, mikä oli sivistystarkoitukseksi luettava. Siihen saattoi joskus kuulua agitatsioonitarkoituksetkin. Kun siis ylioppilasluettelosta tarkoin yksitellen laskettiin, montako ääntä oli mahdollista saada omalle puolueelle läsnäolevilta ylioppilailta, ja huomattiin tappio mahdolliseksi tahi varmaksi, niin ruvettiin käyttämään rahaa puolueen hyväksi. Kutsuttiin pitkienkin matkojen takaa oman puolueen jäseniä käymään Helsingissä ylioppilaskunnan vaalikokouksessa. Puoluekassasta maksettiin matkakustannukset, rautatiepiletti ja puoli lukukausimaksua miehelle, joka tuli itse äänestämään, sillä maaseudulta lähetetty valtakirja ei ollut pätevä, ellei sen antaja ollut käynyt Helsingissä ja suorittanut ainakin puolta lukukausimaksua. Kun sillä tavoin koottiin äänestäjiä Turusta ja Porista tai Viipurista asti sekä lyhyemmiltä matkoilta, niin puoluekassan menot olivat tuntuvat, ja jokaisen äänestäjän ääni tuli melkoisen kalliiksi. Ruotsalainen puolue oli ponnistanut viimeisetkin voimansa ja käyttänyt kaikki keinonsa säilyttääkseen ylivaltansa ylioppilaskunnassa.
Mielet olivat niin jännittyneet, että kerrankin, samoinkuin usein aikaisemmin, iltamyöhään jatkunut äänien yhteenlaskeminen ehdottomasti piti vielä saada selville, ennenkuin levolle mentiin. Suullinen äänestys oli ohitse, mutta annetut valtakirjat eivät vielä olleet tarkastetut, ja vaalilautakunnan tehtävä oli tarkoin punnita, oliko virheellisyyksiä tehty, niin että sen nojalla jommallakummalla puolella voitaisiin muutamia ääniä hyljätä.
Sillä välin kuin vaalilautakunta mitä huolellisimmin punnitsi noita monia valtakirjoja ja annettuja äänestyslippuja, saadakseen selville, oliko jokainen niistä laillisesti todistettu, eikö kenelläkään ollut useampia valtakirjoja kuin oli sallittu j. n. e., vetäytyi suuri äänestäjäin joukko ravintolan puolelle nauttimaan mikä mitäkin virvokkeita, kun suu alkoi kuivua paljosta puhumisesta ja innostuksen kuumeesta.
Aamupuolella yötä kello 2 puheenjohtajan kello kutsui raskaan velvollisuutensa täyttäneet äänestäjät kuulemaan vaalitulosta. Suomalainen puolue oli voittanut usealla kymmenellä äänellä. Vaalilautakunnassa oli ollut miehiä molemmista puolueista pitämässä silmällä toisiansa, ettei voitaisi harjoittaa vääryyttä. Niin uskomattomalta kuin kuuluikin, olivat suomalaiset saavuttaneet enemmistön kaikista ruotsikkojen äärimmäisistä ponnistuksista huolimatta, ja vieläpä niin varman ja lopullisen enemmistön, että se oli ratkaiseva iäksi päiväksi. Ruotsalaisella puolueella ei ollut toiveita enää milloinkaan vastaisuudessa saada enemmistöä, jollei joskus satunnaisesti, väliaikaisesti, jonkun kepposen avulla. Ainoa toivo ruotsalaisen puolueen voitosta riippui siitä, olisiko suomalainen puolue voitonvarmuudessaan niin välinpitämätön, että ruotsalaiset salakähmäisellä äkkirynnäköllä pääsisivät yllätyksellä voitolle. Mutta eihän sellaisesta voitosta sovi iloita!