Oli sääli nähdä sitä katkeruutta, mikä valtasi ruotsikkojen mielet. Hekin olivat taistelleet aatteen puolesta, jota he olivat pitäneet oikeana. He luulivat suojelevansa länsimaista, skandinaavialaista sivistystä, sillä heidän sanomalehtensä ja puolueensa pääjohtajat olivat jo vuosikausia sitä saarnanneet. Yhtä intohimoisesti olivat suomenmieliset odottaneet voittoa vaalitilaisuudessa ja kun voiton kallistuminen heidän puolellensa alkoi näkyä yhä selvemmin, niin vanhemmat suomenmieliset toverit kehoittivat nuorempia kohtelemaan maltillisesti ruotsinmielisiä kiistakumppaneitaan, etteivät nämä pääsisi moittimaan suomalaisia raakuudesta ja epähienosta käytöksestä.
Tarpeen sellainen varoitus olikin, sillä suomenmielisten seuraan pian tunkeutui sama vanha maisteri ja siviili-insinööri, joka ennenkin oli usein esiintynyt riidanrakentajana. Erään vakavan länsisuomalaisen kimppuun hän hyökkäsi rumilla haukkumasanoilla ja kävi käsiksi uhaten ajaa ulos. Mutta länsisuomalainen oli häntä väkevämpi ja passitti hänet itsensä oven ulkopuolelle, jonne hän jäikin.
Niin intohimoisina aikoina kuin kielitaistelun vallitessa oli kuitenkin vaikea odottaa nuorilta ylioppilailta malttia ja tyyntä mieltä, varsinkin kun moni heistä oli saanut kärsiä monet solvaukset aivan syyttömästi.
Ne ruotsalaisen puolueen miehet, jotka tyynemmin harkitsivat kielitaistelun vaiheita ja totesivat, ettei velttous heidän puoleltaan suinkaan ollut syynä tappioon, koettivat saada selville syyt, miksi suomalaisuus oli päässyt ylioppilaskunnassa voitolle. He tulivat siihen johtopäätökseen, että ruotsalaisuuden tappion alkuna olivat monet suomenkieliset koulut ja niiden vaikutus kasvavaan nuorisoon. Kouluista fennomaaneja työntyi esille kuin kesällä hyttysiä.
Suomalaisuuden leviäminen ylioppilaskunnan keskuudessa ennusti saman ilmiön toistumista virkamiesluokassa ja ehkäpä valtiollisen elämän muillakin aloilla. Se ennusti tuhoa sille ylimysmieliselle osalle Suomen kansaa, joka piti sille itselleen ja sen perillisille kuuluvana monopolina kaikki parempipalkkaiset virkapaikat ja johtavan aseman maassa. Suomalaisen Nuijan ja K. P. T. -seuran työn tulokset ylioppilaskunnan keskuudessa oli ruotsikkojen omien tappioiden kautta tultu tuntemaan. Nämä tulokset olivat olleet niin yllättävät, että seurojen toiminta kelpasi esimerkkinä noudatettavaksi.
Avoimesti ja rehellisesti oli Suomalainen Nuija toiminut valmistaessaan sääntönsä ja järjestäessään koko työohjelmansa. Siihen kuului sivistyksessä takapajulle jääneen suomenkielisen työkansan valistaminen esitelmillä sekä suomalaisuuden aatteen tunnetuksitekeminen ylioppilastoverien keskuudessa. Olihan se ikäänkuin Kansanvalistusseuran käytännöllinen haaraosasto, joka kirjallisuuden levittämisellä ja kirjastojen perustamisella koettaa kylvää Suomen kansan riveihin tietoa ja tietoisuutta. K. P. T. -seura ei hankkinut vahvistusta säännöillensä — jos sellaisia sääntöjä lienee ollutkaan — eikä sen seuran toimintasuunta paljoa poikennut Suomalaisen Nuijan työohjelmasta. Olihan K. P. T. vain kiivaampi vaatimuksissaan ja maltittomampi menettelytavoissaan.
Ruotsinmielinen puolue koetti seurata fennomaanien esimerkkiä. Pohjanmaan rannikoilla ja muilla syrjäisillä seuduilla, jossa ruotsia puhuva talonpoikaisväestö oli ilmeisesti tietämätöntä ja takapajulle jäänyttä, ryhdyttiin perustamaan lukutupia ja lainakirjastoja. Mutta mielipahaksensa puuhaajat saivat asianomaisten talonpoikain puolelta kokea välinpitämättömyyttä ja halveksivia vastauksia. Eräskin lukusalin ja kirjaston puuhaaja sai kuulla arvostelun:
»Int blir man sali' me hä.» (Ei sillä autuutta saavu-teta.)
Välinpitämättömyyttä sivistysharrastuksia kohtaan kuuli valitettavan monella taholla. Mutta sillon lankesi yllytyssana hedelmälliseen maaperään, kun ruotsinkielistä rahvasta ärsytettiin vihaan suomenkielistä vastaan.
Ruotsinmielisten ylioppilaiden yhdistyksen nimenä oli X. Y. Z.