Rehtorin kirjettä kuraattoreille ei luettu julki osakuntien kokouksissa, mutta kirjeen sisällys saatettiin kuitenkin kaikille osakuntalaisille tiedoksi.
»Yliopiston herra rehtorin tahto on, että santarmiluutnantti Stepanoffia ylioppilaat eivät saa katsella.»
Sellainen tiedonanto saatiin kuulla, ja sille naurettiin makeasti. Ylenkatse Stepanoffia kohtaan ei siitä vähentynyt, että hän oli päässyt rehtorin turviin. Ja kun kerran rehtorin kieltoa oli toteltava, niin Stepanoffin katselemisesta luovuttiin eikä kukaan enää häntä osoittanut sormella. Rehtorin kielto tulkittiin siten, että Stepanoffin näkeminenkin oli kielletty. Ja kun vain tämä yleisesti tunnetuksi tullut henkilö huomattiin, niin heti nostettiin käsi suojaksi silmille ja käännettiin kasvot poispäin, jotta ei vain nähtäisi Stepanoffia, ja niin mentiin hänen ohitsensa.
Tällainen katsomisen karttaminen herätti vielä kiusallisempaa huomiota kuin päin naamaa töllisteleminen ja Stepanoff tunsi oleskelun Helsingissä niin vastenmieliseksi, että muutti pääkaupungista pois. Sitä ennen hänen kerrottiin saaneen teatteriravintolassa selkäänsä muutamilta uusmaalaisilta. Selkäsauna käsitettiin kostoksi Wickströmin kirjakaupan puolesta ja ihmeteltiin, että uusmaalaiset olivat ruvenneet Wickströmiä sillä tavalla puolustamaan.
Pääsyynä lienee kuitenkin ollut se, että Ruotsissä ilmestyvä hauska »Kaleidoskop» oli estetty kaupasta, sillä sitä luettiin paljon, eikä keisaria kohtaan tehtyä salaviittausta pidetty sen arvoisena, että kirjan myyminen senvuoksi olisi ollut kiellettävä.
G. A. Wickströmin kirjakauppa ei kuitenkaan selvinnyt asiasta näin vähällä.
Senaatin kirjapainossa painettiin siihen aikaan viralliset asiakirjat, leimapaperi pöytä- ja kauppakirjoja varten ja leimamerkit. Kun siihen aikaan senaatin kirjapainolta vaadittiin tavallista suurempaa teknillistä taitoa, oli sen johtajaksi otettu ulkomaalainen ammattimies, eräs Backhoff-niminen herra, joka oli kotoisin jostakin Itämeren maakunnasta, Riiasta tai sieltä päin. Tuolla herralla oli lisäksi myöskin oma liike. Hän painatti pelikortteja. Ja tämä liike tuotti hänelle suuremmat tulot kuin palkka kirjapainosta olikaan. Mutta lisätuloja hän ahnehti eikä pitänyt lukua, millä tavoin niitä sai.
Herra Backhoff, jota sanottiin insinööriksi, oli antautunut santarmien salaiseksi kätyriksi. Eversti Tunzelmann von Adlerflug, joka oli Helsinkiin sijoitettujen santarmien päällikkö, ei tyytynyt siihen, että »Kaleidoskop» oli julistettu luvattomaksi; Stepanoffin kautta hän oli saanut tietää, että tuota kirjaa oli Wickströmin kirjakauppaan lähetetty Ruotsista kaksi kappaletta, ja että toinen niistä oli vielä kirjakaupassa, sillä Stepanoff oli ostanut vain yhden ja sen hän oli vienyt painoasiain ylihallitukseen. Niinpä tuli eräänä päivänä Wickströmin kirjakauppaan hra Backhoff, jota siellä ei tunnettu, ja kyseli, saisiko ostaa »Kaleidoskopin» viimeksi ilmestyneen vihkon.
Hänelle ilmoitti herra Wickström, ettei sitä kirjaa ole kirjakaupoissa myytävänä, kun se oli kielletty kirja.
Hra Backhoff tiedusteli, eikö hra Wickström voisi kirjaa hankkia. Erikoisesta syystä halusi Backhoff muka sen sisällykseen tutustua.