Herra Wickström ilmoitti, ettei hän rupea sitä hankkimaan, kun kirja oli kielletty. Sitä hänelle lähetettiin Ruotsista pari näytekappaletta ja kun toinen oli myyty, kiellettiin sen myyminen kokonaan.
Backhoff pyysi saada edes nähdäksensä »Kaleidoskopin» ja kun hän sai sen käteensä, niin hän vilkaisi kirjan hintaa, myhähti silmää vilkuttaen ja jätti rahan kirjan maksuksi; pisti kirjan taskuunsa ja vei sen mennessään.
Pian sen jälkeen sai herra Wickström santarmipäälliköltä haasteen Helsingin raastuvanoikeuteen luvattoman kirjallisuuden myymisestä.
Hän väitti oikeudessa, ettei hän ollut koskaan myynyt mitään eversti Tunzelmannille, ja ettei »Kaleidoskop», jonka eversti todistuskappaleena esitti, ollut häneltä saatu. Sen oli eversti luultavasti hankkinut jostakin muualta.
Vikuroiden sinne tänne selitti Tunzelmann von Adlerflug eräänä päivänä nukkuneensa päivällisunta, jolloin hänen nukkuessaan oli hänen pöydällensä tuotu »Kaleidoskop» ja hän tiesi sen olevan tuodun Wickströmin kirjakaupasta. Kuka sen hänelle oli tuonut, sitä hän muka ei tiennyt, ja hän arveli vain, että se mahdollisesti oli Stepanoffin tuoma. Mutta kun Stepanoffin ostama kappale oli painoasiain ylihallituksessa, niin ei everstin yritys saada hra Wickström todistetuksi syylliseksi onnistunut, ja viimein hänen täytyi todistajaksi kutsua hra Backhoff. Tämän täytyi todistajana oikeuden edessä kertoa, miten hän oli tuon kielletyn kirjan saanut ja vienyt sen santarmipäällikölle.
Siitä palveluksesta oli hra Backhoff saanut palkkiota 500 markkaa.
Oikeudenkäynti hra Wickströmiä vastaan oli kestänyt viikkokausia, ja juttu oli herättänyt melkoista huomiota. Herra Backhoff joutui yhä kireämmälle ja viimein hän todettiin santarmien kätyriksi.
Helsingissä oli siihen aikaan tapana katsella spiritistisiä kuvia s.o. tavallisten valokuvien mukaan valmistettuja kuvia, joissa valopaikat oli tehty mustiksi ja varjopaikat kirkkaanvalkoisiksi. Kun sellaista kuvaa järkähtämättä katsoa tuijotti minuutin verran, kiihtyi näköhermo silmässä niin, että kun käänsi katseensa toisaanne, esimerkiksi valoisaa seinää kohti, näki siellä kuvan negatiivin. Backhoffista oli teetetty tällaisia spiritistisiä kuvia ja hänen ulkonäkönsä olikin siihen sopiva. Hänen kapeat kasvonsa ja musta partansa onnistuivat spiritistisessä kuvassa erinomaisesti. Joka on joskus pelannut »Mustaa Pekkaa», tietää, että patasotamiestä kutsutaan »Mustaksi Pekaksi». Pilkaten Backhoffin pelikorttitehdasta oli joku teettänyt sellaisen »Mustan Pekan», jolla oli Backhoffin kasvot. Ja sitä katseltiin kaikkialla.
Kun sitten kirjakauppias Wickströmiä vastaan nostetussa jutussa oli käynyt selville, että Backhoff oli houkutellut hänet jättämään käsiinsä sensuurin kieltämän kirjan, ja että Backhoff oli käyttänyt kirjaa vahingoittaakseen herra Wickströmiä, niin Backhoff tuomittiin suureen rangaistukseen. Herra Wickström sai kiittää onneansa, että pääsi 500 markan sakolla jutusta eroon, ja eversti Tunzelmann von Adlerflug oli tietysti syytön.
Herra Backhoff oli tässä jutussa näytellyt sangen inhoittavaa osaa, mutta kyllä hän saikin ansaitun rangaistuksen. Senaatin taloudenhoitaja, vanhempi senaattori Mechelin kutsui hänet luoksensa ja ilmoitti, ettei häntä enää senaatin kirjapainossa tarvittu. Näin lyhyesti hän oli erotettu toimestansa. Mutta tuntuvampi aineellinen vahinko koitui hänelle siitä, ettei hän enää saanut senaatin kirjapainossa painattaa pelikortteja.