Mutta juttu ei päättynyt tähän. Heti kun raastuvanoikeuden päätös asiassa oli julkaistu ja asianomaiset, syyttäjä, syytetty ja todistaja saivat poistua ja Backhoff oli astunut katukäytävälle, ympäröi hänet iso lauma Helsingin likaisimpia rantajätkiä, jotka tulivat häntä kädestä pitäen tervehtimään heidän joukkoonsa kuuluvana. Backhoff sai ponnistaa, minkä taisi, päästäksensä heistä eroon, mutta jätkät eivät hänestä eronneet. Hän huomasi, että lähellä oli ajureita ja nousi rattaille, mutta saman tempun tekivät myös jätkät. Heillä oli varattuna edeltäkäsin maksettuja ajureita ja nyt lähti hienosti puettu Backhoff sylinterihattu päässä ajamaan pakoon, mutta kaiken aikaa seurasi hänen kintereillään 50 rantajätkää parittain ajaen.
Backhoff yritti päästä pakoon parempiin ravintoloihin, joihin ryysyläisiä ei laskettu sisälle, mutta hänet torjuttiin joka paikassa. Kauan sinne tänne harhailtuaan hän viimein ajoi satamassa olevaan laivaan, joka oli lähtemässä Turkuun. Laivaan päästyänsä hän syöksi hyttiin, tempasi oven kiinni ja lukitsi oven jälkeensä.
Näin pääsi santarmikätyri viimein lähtemään Helsingistä.
Sillä välin kuin hän loittoni laivalla pääkaupungista, lähetettiin Helsingistä sähkösanoma Turkuun. Sinne ilmoitettiin, millä laivalla Backhoff oli tulossa, ja annettiin kehoitus: »Ottakaa vastaan sopivalla tavalla.»
Laivan lähestyessä Turkua oli Backhoff luullut pääsevänsä rauhaan, mutta jo Turun satamassa hän huomasi, että asiat olivat yhtä hullusti kuin Helsingissä. Likaisia rantajätkiä oli kokoontunut rannalle ja Backhoff aavisti, että he odottivat juuri häntä. Sentähden hän ei lähtenytkään laivasta. Mutta kun jätkien odotus kävi ikävystyttävän pitkäksi, niin he siirtyivät laiturilta laivan salonkiin. Siellä he näkivät muista matkustajista yksin jäljelle jääneen herran, joka ei ollut heitä näkevinään, vaan tilasi itselleen puolen pulloa olutta. Jätkät tekivät samoin ja sitä juodessaan he vetivät taskusta esille patasotamiehen, jota katseltiin ja vertailtiin tuohon matkustajaan. Alkoi taas tuijottaminen ja Backhoff hyökkäsi ulos, sai ajurin ja lähti ajamaan pakoon. Sitä olivat jätkät odottaneetkin. He seurasivat häntä kuin otusta. Hotellista toiseen ajoi Backhoff ja häntä seurasi jäljessä pitkä jono rantajätkiä ajurinrattailla. Kun hän tiedusteli huonetta, kysyttiin hänen nimeänsä ja joka paikassa sai hän kuulla vastauksen:
»Herra Backhoffille meillä ei ole huonetta.»
Viimein hän onnistui pääsemään johonkin syrjäiseen majataloon muutamaa minuuttia aikaisemmin kuin takaa-ajavat rantajätkät ja siellä hän kysymättä huonetta hyökkäsi piiloon erääseen matkustajahuoneeseen, tempasi oven jälkeensä lukkoon ja revolveri oveen päin ojennettuna odotteli pimeän tuloa.
Yön pimeyden turvissa hän sai siellä hankituksi kyytihevosen, joka vei hänet maaseudulle, ja täältä pääsi santarmikätyri Backhoff tuntemattomana häipymään teille tietämättömille.
Oliko ylioppilailla osallisuutta Backhoffin rankaisemisessa, sitä ei kukaan liene todistanut, mutta varmaa on, että rahoja on ollut käytettävissä, sillä sitä todistaa rantajätkien valmeus sekä Helsingissä että Turussa miestä ahdistettaessa.
Sananlasku sanoo: »Rehellisyys maan perii».