»Minä ehdotan, että osakunta ostaisi kaapin.»
»Hm!» tuumi toinen. »Minä kannatan edellisen puhujan mielipidettä, että osakunta ostaisi kaapin.»
»Jaahah!» arvelee kuraattorikin. »Mikä on osakunnan mielipide asiasta? Ostetaanko kaappi?»
»Ostetaan vain kaappi!» kuuluu monelta eri taholta.
»Minä pidän siis osakunnan yksimielisenä päätöksenä, että ostetaan kaappi.» Ja päätöksen vahvistukseksi kuraattori lyijykynällänsä lyödä napsauttaa pöytään.
»Mutta mitä siihen kaappiin sitten pannaan?» kysyy joku, joka ei ollut arvannut kuraattorin ajatuksia.
Ja siihen päättyy tämä hämäläisten ilvehtimiseen aihetta antanut kaappijuttu.
Kun tärkeä kaapin ostamista koskeva asia oli ratkaistu eikä sattunut kenelläkään olemaan muita ehdotuksia, julisti kuraattori:
»Kokous on Lopussa.»
Lukija ottakoon huomioonsa, että edellisen lauseen viimeinen sana alkaa isolla kirjaimella. Tämä on ymmärrettävä siten, että viikkokokous oli päättynyt, mutta kokousta jatkettiin »Lopussa». Heikinpuiston varrella oli silloin pari kahvilaa, toisen nimi oli Alku, toisen Loppu. Ja kun keskustelut viikkokokouksessa olivat päättyneet, niin mentiin juttuja jatkamaan »Lopussa». Siellä ruvettiin »totisiksi miehiksi» s. o. totilasi tilattiin joka miehen eteen. Silloin ei vielä aavistettukaan kieltolakia, vaan totia, diminutiivimuodossa tuutingiksi nimitettyä, nautittiin seuran vuoksi sekä joskus ilman seuraakin propter necessitatem et ad frigus depellendum, kuten klassikot selittivät. (Tarpeen mukaan ja vilun karkoittamiseksi).