Hämäläiset olivat kuitenkin joutuneet uusmaalaisten ylioppilastoverien silmänkaiveeksi. Kun yhteisiä asioita käsiteltiin osakuntien kesken kirjallisesti pöytäkirjanotteilla ja hämäläinen osakunta lähetti otteen suomenkielisestä pöytäkirjastansa, niin uusmaalaiset eivät olleet sitä ymmärtävinänsä. Saimme kuulla, etteivät uusmaalaiset edes sallineet lukea julki heille saapuneita suomenkielisiä kirjelmiä. Ne pantiin pöydälle ja joka tahtoi, sai ne itseksensä lukea. Hämäläisen osakunnan viralliseksi kieleksi otettua suomenkieltä uusmaalaiset eivät tietenkään saaneet muutetuksi, mutta pyysivät saada pöytäkirjanotteista ruotsinkielisen käännöksen ja lupasivat omista pöytäkirjanotteistaan antaa hämäläisille suomalaiset käännökset.
Hämäläinen osakunta valitti uusmaalaisten heikkoa suomenkielen taitoa, vaikka suomenkieltä oli osattava jo ylioppilastutkinnossa. Ruotsalaiset pöytäkirjankäännökset heille luvattiin antaa, mutta samalla heille vakuutettiin, että heidän ruotsinkieliset kirjelmänsä hämäläisessä osakunnassa kyllä ymmärretään suomentamattakin. Heidän ei tarvinnut toimittaa suomennoksia hämäläisille.
Tämä vastaus luultavasti suututti herroja uusmaalaisia, koska he pian sen jälkeen osoittivat närkästystään sillä tavoin, että omassa viikkokokouksessaan raahasivat kokoussaliin pakkalaatikon, joka oli täynnä vanhoja saappaita. Laatikko kaadettiin kumoon ja joku läsnäolijoista viittasi saappaisiin sanoen tässä esittävänsä hämäläisen osakunnan. Tuon tempun sukkeluus oli siinä, että ruotsalainen stövel-sana (saapas) merkitsee myöskin samaa kuin tolvana.
Tuollainen salaisuudessa osoitettu solvaus ei vähääkään hämäläisiä ärsyttänyt. Olimme niin paatuneita, ettemme uusmaalaisia varsin suuressa arvossa pitäneet emmekä liioin heidän solvauksiansa.
Suuret naukujaiset Helsingissä
Joka on lukenut Vänrikki Stoolin Tarinat, hän myöskin muistaa, miten Runeberg kertoo Vänrikistä:
»Mä istuin olkivuoteellen,
hän alkoi Dunckerista
sanella töistä urhojen
ja Malmi-kapteenista.»
Tuo kapteeni Kaarle Vilhelm Malm, jonka nimen ympärille Runeberg on valanut haihtumattoman sankariloisteen, palveli sitten, Suomen jouduttua Venäjän yhteyteen, everstiluutnantiksi ylennettynä Suomen sotaväessä. Vanhoilla päivillään hän sairastui ja joutui mielenvikaan; kuoli Joroisissa vuonna 1826.
Arvatenkin on Malmin kuolinpesä ollut vähävarainen, koska hänen haudallensa oli pantu vain vähäpätöinen hautakivi osoittamaan, missä sankari oli saanut viimeisen leposijansa. Kun myöhemmin Vänrikki Stoolin Tarinat olivat ilmestyneet ja sytyttäneet isänmaallisen innostuksen ohessa myös harrasta kunnioitusta Vänrikki Stoolin sankareita ja heidän muistoansa kohtaan, niin eräs henkilö, joka rikkaruohojen ja taajoiksi kasvaneiden pensasten joukosta oli löytänyt everstiluutnantti Malmin unhotetun hautakiven, kirjoitti siitä sanomalehtiin ehdottaen, että pantaisiin toimeen yleinen rahankeräys ja kerätyillä varoilla kustannettaisiin huomattavampi hautapatsas, joka olisi kansallissankarin arvon mukainen.
Tämä ehdotus suututti silloista venäjänkielen professoria Arvid Frithiof Nordqvistia eikä tämä pitänyt närkästystään salassa, vaan julkaisi ehdotusta vastaan kirjoituksen, joka pahasti loukkasi vainajan, everstiluutnantti Malmin, muistoa. Nordqvist selitti, ettei Malm ansainnut sitä kunniaa, että hänelle teetettäisiin kansalliskeräyksellä kootuilla varoilla muistopatsas, vieläpä hän julkeni väittää, että koko ehdotus muistopatsaan hankkimisesta oli tehty ainoastaan vihamielisyydestä Venäjää kohtaan.