Taavetti Livingstone, hänen elämänsä ja toimensa

by F. H. B. Lagus

Livingstonen esi-isät olivat alkuansa katolilaisia, mutta heidän isäntänsä kännytti heidät protestanteiksi käyskennellen heidän keskuudessaan uutta oppia saarnaamassa ja hänen seurassaan oli mies, joka kädessään heilutteli keltaista keppiä. Tämä katu oli kartanon alustalaisten huomion vetänyt puoleensa suuremmassa määrässä kuin isännän saarnat, ja uusi oppi kulki kauan sen jälkeen "keltaisen kepin opin" nimellä.

Köyhyys pakoitti viimein asukkaat Ulva saarelta muuttamaan eräälle puuvillatehtaalle kauniin Clyde-virran varrelle lähellä Glasgow'ia. Täällä rupesi Livingstonen isä, palveltuansa tehtaalla, viimein pitämään vähäistä kauppaa, jolla hän ansaitsi elatuksen perheellensä. Hän kasvatti lapsensa erinomaisella lempeydellä ja rakkaudella, jolla hän voittikin heidän sydämmensä niin suuressa määrässä, että Livingstone vielä vanhoilla päivillään häntä muistelee suurimmalla hellyydellä ja kunnioituksella. Perheen varattomuuden vuoksi pantiin nuori Taavetti työhön pumpulitehtaaseen, että hänen pieni ansionsa myös olisi helpoituksena tulojen ja menojen sovittamisessa yhtä suuriksi. Poika oli silloin 10-vuotias ja hänen opinhalunsa tuli jo silloin ilmi, sillä ensimmäisestä viikkopalkastaan käytti hän osan ostaaksensa latinan kieliopin, jota hän uutterasti luki tehtaan iltakoulussa ja kotona. Hän oppi tuntemaan roomalaisia kirjailijoita, ja kuudennellatoista ikävuodellaan tunsi hän jo Virgiliuksen ja Horatiuksen runot kokonaan. — Paitse vanhoja roomalaisia runoilijoita, luki hän suurella innostuksella kaikellaisia muitakin kirjoja, mutta romaaneja hän ei lukenut. Tieteelliset kirjat ja erittäinkin matkakertomukset saivat hänet ihastumaan; mutta hänen isänsä, joka arveli tieteellisten kirjojen sotivan uskontoa vastaan, tahtoi pakoittaa poikaa lukemaan vakavia uskonnollisia kirjoja, josta viimein oli syntynyt isän ja pojan välillä niin suuri erimielisyys, että isän täytyi käyttää vanhemman-oikeuttansa poikaa kohtaan ja viimeisen kerran sanoo Livingstone saaneensa tutustua kepin kanssa, kun hän ei suostunut lukemaan Wilberforce'n käytännöllistä jumaluusoppia. Mutta tämä vastahakoisuus yksitoikkoisten ja kuivasisältöisien hengellisten kirjojen lukemiseen oli sittemmin kadonnut, kun Livingstone jonkun vuoden kuluttua oli saanut käsiinsä toht. Dick'in oivalliset teokset "Uskonnon filosofiiassa", ja "Filosofiian tulevasta olemuksesta". Näistä kirjoista oppi Livingstone sen, jota hän hartaimmasti oli toivonutkin, nimittäin, että hänen oma ajatuksensa oli oikea siinä kohden, ettei uskonto ja tieteellinen oppi ole keskenänsä vihollisia, vaan ystäviä. Livingstone oli saanut jumalisen kasvatuksen Skottlannin valtiokirkon opissa, ja oli helposti käsittänyt ihmisen sovitus-opin vapahtajan kautta, mutta nyt vasta hän rupesi ajattelemaan, että hänen tuli sovittaa nämä opinkappaleet itseensä. Hänessä heräsi palava halu saada voimiensa mukaan työskennellä onnettomien pakanoiden saattamisessa kristin-opin ja evankeliumin valoon. Sen vuoksi hän päätti lähteä lähetyssaarnaajaksi Kiinaan. Voidaksensa sellaisena toimiskella suuremmalla menestyksellä, rupesi hän lukemaan lääke-oppia. Hänen palava halunsa kiihoitti häntä aina uusiin tutkimuksiin ja kun hän 19 vuoden ijällä oli tehtaassa otettu kehrääjäksi, luki hän yhä edespäin, niin, että hänellä oli kirja avoinna luonansa ja taisi työtä tehdessään painaa mieleensä yhden lauseen kerrallaan, jonka hän kirjan ohitse kulkiessaan oli siitä ennättänyt lukea. Kas tässä kaunis esimerkki nuorisolle seurattavaksi! Työstänsä hän sai niin hyvän palkan, että hän talvi-ajoilla harjoitteli opintoja Glasgow'issa ja oli taas seuraavana kesänä tehtaan työssä. Omin apuinensa oli hän siten työskennellyt saamatta vähintäkään aineellista kannatusta muilta ja hän olisikin täyttänyt aikomuksensa mennä Kiinaan, mutta muutamat hänen tuttavistansa kehoittivat häntä menemään Lontoon lähetysseuraan, koska se oli kaikin puolin vapaa lahkolaisuudesta. Se ei lähetä pakanoille episkopaalisen kirkon, ei presbyterisen eikä independentti-seurakunnan oppia, vaan Kristuksen puhdasta evankeliumia, ja tämä olikin Livingstonen mielestä aivan oikein.

Kun Livingstone oli suorittanut lääkärin arvoon vaadittavat tutkinnot ja Englannissa laajentanut jumaluusopillisia tietojansa, oli hän valmis lähtemään Kiinaan, mutta samaan aikaan oli syttynyt ankara sota Englannin ja Kiinan välille. Livingstone ei sen vuoksi tahtonut lähteä rauhattomalla ajalla tuohon eurooppalaisille suljettuun maahan. Sen sijaan avautui hänelle uusi toiminnan ala Afrikassa, johon hänen halunsa kääntyi luettuansa toht. Moffat'in teoksia. Hän astui siis laivaan v. 1840 ja tuli Kap-kaupunkiin, josta hän vähän ajan kuluttua lähti sisämaahan, kulkien ensin laivalla Algoa-lahteen, ja sieltä maata myöten Kuruman-nimiseen lähetys-siirtokuntaan, Betshuanien maassa, noin 700 engl. peninkulmaa[1] Kapkaupungista koillista kohti. Tämän lähetys-uudisasuntolan olivat lähetyssaarnaajat Hamilton ja Moffat perustaneet kolmekymmentä vuotta sitä ennen ja se oli jo pidettävä etäisimpänä paikkakuntana sillä seudulla, jota taisi lukea lähetystoimen työ-alaksi. Lähetys-huone ja kirkko olivat täällä rakennetut kivestä, ja puutarhat, joita Kuruman-joki kasteli, kasvoivat hedelmäpuita ja viiniköyunöksiä. Eurooppalaiset viljalajit menestyvät täällä erinomaisen hyvin, ja seudun kauneutta enentää suuressa määrässä ympäristön autio ja kolkko ulkomuoto. Koko paikan kauneus ja tuottavuus on lähetyssaarnaajain ansiona pidettävä. Livingstone mieltyi tähän seutuun suuresti, ja lienee siihen ollut sekin syynä, että hän täällä oli tullut tuntemaan elämänsä seurakumppanin, toht. Moffat'in tyttären Mary'n, jonka hän v. 1844 nai. Avio-elämässään oli Livingstone onnellinen; hänen vaimonsa, joka oli saanut huolellisen kasvatuksen, oli syntynyt Afrikassa ja oli tottunut maan oloihin sekä kaikellaisiin talous-askareihin, joita vaaditaan talon-emännältä, joka asuu sivistyneiden kansain rajojen ulkopuolella. Kolme poikaa ja yksi tytär olivat Livingstonen yksinäisessä elämässä suurena hauskuutena.

Asuttuansa jonkun aitaa Kurumanissa ja Mabotsa'ssa lähellä Kurumania, siirtyi Livingstone etemmäksi koillista kohti ja asettui Kolobeng'iin, Betshuanien maassa. Mabotsa'ssa uhkasi kerran Livingstonea ankara hengen vaara. Sitä seutua näet rasitti suuressa määrässä petoeläinten, varsinkin leijonain paljous. Päästäksensä näistä haitallisista karjan hävittäjistä lähti kerran joukko miehiä metsästysretkelle ja saivatkin joukon leijonia piiritetyksi. Livingstone oli lähtenyt mukaan saadaksensa jonkun pedoista ammutuksi, mutta tällä matkalla kävikin niin onnettomasti, että kuolettavasti haavoitettu leijona hyökkäsi häntä vastaan ennenkun hän ennätti sen torjua päältänsä, puri häntä ankarasti vasempaan käsivarteen, ja olisi ehkä repinyt hänet kuolijaaksikin, jos eivät hänen seuralaisensa olisi häntä pelastaneet. Omituisena ilmiönä kertoo Livingstone, ettei hän tässä tilaisuudessa tuntenut vähintäkään tuskaa, vaan oli ikäänkuin horroksissa, vaikka hän kyllä selvästi näki ja ymmärsi vaarallisen tilansa. Kun leijona ravisti häntä niinkuin kissa hiirtä, katosi hänestä kaikki pelko ja kauhistuksen tunne ja hän arvelee, että sama tunne mahtanee olla kaikilla muillakin otuksilla, jotka joutuvat raatelevan pedon saaliiksi, ja että tätä tunnetta täytyy pitää laupiaan Luojan säätämänä seikkana, joka otukselta helpoittaa kuoleman tuskan.

Betshuani-kansan eri heimokunnista kertoo Livingstone, että heillä on nimet eri eläinten nimien mukaan. Niin merkitsee esim. Bakatla-heimon nimi — apinasta syntyneitä, Bakuena — alligatorista syntyneitä, Batlápi — kalasta syntyneitä j.n.e., ja kukin heimokunta välttää kaikin tavoin sellaisen elävän tappamista, josta sillä on nimensä. Näyttää siis siltä, kuin he ennen olisivat olleet eläinten palvelijoita, kuten muinaiset Egyptiläiset. Kun tahtoo kysyä mihin heimokuntaan joku kuuluu, kysytään mitä eläintä hän "tanssii", sillä asukkaat käyttävät selittäessään sukuansa sanaa "bina" (tanssia) sen elävän nimen kanssa, josta heillä on nimensä. Arvattavasti on samaa eläintä ennen jumalana palveltu ja sen palvelukseen on tanssiminenkin kuulunut. Samaa elävää he vieläkin pelkäävät ankarasti.

Livingstone asettui asumaan Bakuena-heimokunnan keskuuteen, ja tuli pian hyväksi ystäväksi sen ruhtinaan Sitshelin kanssa. Tämä mies oli erittäin ymmärtäväinen ja hyväntahtoinen. Jo alussa oli Livingstone mielihyvällä huomannut hänen taipuvaisuutensa ystävyyteen häntä kohtaan ja sittemmin onnistui hänelle saada Sitsheli käännetyksi kristinuskoon, jota oppia hän uutterasti rupesi selittämään alamaisillensakin.

Kun Sitsheli vielä oli lapsi, oli hänen isänsä suututtanut alamaisensa niin, että he hänen tappoivat ja eräs ala-ruhtinas anasti vallan. Joku mahtavampi mies, joka oli entisen kuninkaan sukulainen, oli surman käsistä pelastanut hänen lapsensa. Näiden ystävät kehoittivat naapurikansan Makololojen kuningasta Sebituane'a auttamaan Sitsheliä takaisin hallitukseen ja sen hän tekikin, josta Sitsheli koko elämänsä oli kiitollinen hänelle. Hän oli jo saanut valtansa vahvistetuksi kun Livingstone tuli hänet tuntemaan. Sitsheli mielistyi pian Livingstoneen, vaikka hän ensin suuresti peljästyi kuullessaan Livingstonen puhuvan sellaisista asioista kuin "viimeisestä tuomiosta, tulevasta elämästä, suuresta valkoisesta istuimesta, johon Hän istuu, jonka kasvojen edessä taivas ja maa vapisevat", j.n.e., ja sanoi Livingstonelle: "Sinä saat minun peljästymään, — näistä sanoista minun luuni vapisevat ja minulla ei ole enää voimaa ollenkaan; — mutta minun esi-isäni elivät samaan aikaan kuin sinunkin; miksi he eivät tänne ennen saaneet tietoa näistä hirvittävistä asioista? Nyt he ovat kaikki menneet pois pimeyteen, tietämättänsä mihin ovat joutuneet." — Livingstone koki selittää matkan vaikeutta ja pituutta ja miten valistus ja oppi vähitellen leviää etemmäksi parannettujen kulkuneuvojen, laivojen y.m. avulla, ja lausui varmaan uskovansa, että kristin-oppi vielä on leviävä kaikkeen maailmaan kaikkien kansojen luo kuten vapahtajamme on ennustanut.

Kun tilaisuus ilmestyi, rupesi Sitsheli erittäin suurella innolla opettelemaan lukemaan ja kuunteli hyvin mielellänsä Livingstonea kun hän luki raamattua, etenkin profeetta Jesajan ennustusta, josta Sitsheli usein niin ihastui, että hän lausui: "Kas sepä vasta oli mies, tuo Jesaja! Hänpä oikein osasi kelpo lailla puhua!" Niin mielellään rupesi Sitsheli lukemaan, että hän unhotti entisen lempi-toimensa, metsästämisen, ja tarpeellisen liikunnon puutteessa alkoi hän, joka oli laihanpuoleinen mies, pian lihota ja tuli jotenkin lihavaksi.

Kaikkialla tapasi Livingstone täällä rauhallista hyväntahtoista väkeä, joiden kanssa oli helppo tulla toimeen, mutta he olivat paljo heikommat kuin heidän naapurinsa Kafferit, jotka heitä suuressa määrässä sortavat ja ahdistavat. Heidän pää-elatuskeinonsa on karjanhoito ja metsästäminen, mutta maanviljelys on heille myöskin tuttu. Metsänriistaa täällä on erittäin suurissa määrin ja sitä pyydetäänkin hyvin monella tavalla. Suuria yhteisiä metsästysretkiä panevat asukkaat toimeen siten, että ensin rakennetaan hyvin pitkät lujat aitaukset, V kirjaimen muotoon niin että ne muodostavat toisessa päässä kapean kujan, ja aitojen kulmaan jätetään aukko, jonka suulle kaivetaan hyvin suuri kuoppa. Sen reunat peitetään tarkasti vehreillä puun oksilla ja kun kaikki on valmiina, lähtee summaton ihmisjoukko ahdistamaan metsän otuksia aitojen väliin. Peljästyneinä metsästäjäin kovasta meluamisesta syöksee laumoittain kaikenlaisia eläimiä aita-solaan, joka yhä kapenee, ja viimein juoksevat otukset suuressa ahdingossa sekaisin eteenpäin, kunnes ne nurin niskoin putoavat kuoppaan. Sillä tavoin pyydetään usein satamäärin varsinkin antilooppeja, sebroja ja suurempia otuksia, niinkuin giraffeja, elefantteja ja sarvikuonoja. Näiden rinnalla tavataan petoeläinten joukossa leijonia, leopardeja, Kap-maan shakaaleja, erämaan kettuja eli tsebroja y.m.m. Joskus jatkuu niin, että kuoppa tulee otuksia täyteen ja toiset pääsevät toisten yli hyppimällä pakoon. Asukkaat sanovat tuollaista pyydystä "hopo'ksi".

Livingstone eleli tämän kansan keskuudessa vuoteen 1852 saakka, jolloin ankara kuivuus, joka uhkasi tehdä nälänhädän koko seudulle, pakoitti Sitshelin muuttamaan heimokuntansa kanssa asuinsijaa Kolobeng-nimisen virran rannalle noin 40 engl. peninkulmaa sen entisestä asuinpaikasta. Uudispaikka sai saman nimen kuin virrallakin oli ja Livingstone seurasi heimokuntaa asettuen hänkin asumaan Kolobengiin. Rakentaessaan asumusta uudella seudulla täytyi Livingstonen itsensä tehdä kaikki työt, tehdä tiiliä, muurata, olla seppänä, nikkarina j.n.e. sillä kansaa ei hän voinut käyttää avukseen muutoin kuin käskyläisinä koska he olivat kaikkiin töihin peräti tottumattomat. Kun hän jo oli merkinnyt huoneensa paikan ja maahan pistetyillä puikoilla oli näyttänyt minkälaiseksi huone oli tehtävä, olivat hänen apulaisensa vähällä tehdä sen pyöreäksi, sillä heidän oli aivan mahdotonta ajatella nelikulmaista asumusta, jommoista eivät olleet milloinkaan nähneet. Paitse näitä tällaisia vastuksia oli erittäin suuri haitta Betshuanien naapureista Transvaalissa, Boer'eista[2], joiden silmissä sekä lähetyssaarnaajat, että englantilaiset kauppiaat ovat suurena kiusana. Boerit olivat nimittäin tottuneet kohtelemaan alku-asukkaita väkivaltaisesti, pakoittaen heitä usein orjuuteen ja rasittivat heitä muutoinkin kovasti ja suurimmalla vääryydellä. Sitävastoin ovat ne boerit, jotka eivät ole vetäyneet pois Englannin lakien suojeluksesta, tunnetut ahkerana, raittiina ja erittäin vierasvaraisena kansanluokkana. Valitettavasti ovat erämaan rajoilla asuvat boerit aivan toisenlaiset. Syntyneinä sellaisessa maassa, jossa orjuus on varsin tavallista, ovat he tottuneet pitämään sitä luonnollisena ja vaikka he uskonnollisen opetuksen ja järjestetyn hallituksen puutteessa usein ovat vaipuneet melkein yhtä alhaiselle kannalle kuin neekerit heidän ympärillään, on heihin kuitenkin juurtunut tyhmä luulo, että he ovat naapureitansa paljoa paremmat. He katselevat sen vuoksi englantilaisia kauppiaita suurimmalla epäluulolla, ja pelkäävät, että he neekereille myyvät pyssyjä ja ampuma-aseita, joten neekerit pian saisivat ylivallan, sillä boerien ylivalta on vaan perustunut siihen, että heillä on paremmat aseet, ja siten he ovat pitäneet kurissa neekerejä, joita on monta vertaa enempi. Noita heikompia neekerejä vastaan tekivät he Livingstonen aikana suurissa joukoissa oikeita metsästysretkiä, ja kun he olivat saaneet miehet jostakin kyläkunnasta ampuma-aseillansa karkoitetuiksi, oli tavallista, että he ryöstivät vaimot ja lapset orjuuteen. Tekivätpä he useita ryöstöretkiä Sitshelin heimokuntaakin vastaan silloin kun Livingstone asui Kolobeng'issä, hävittivät Livingstonen asunnon ja turmelivat hänen kirjastonsa. Boerien alhainen sivistyskanta näkyy siitäkin, että kuu he olivat saaneet kuulla epätietoisia huhuja lordi Rosse'n suuresta tähtikiikarista Kap-kaupungissa, he lausuivat suuresti paheksuvansa, että Englannin hallitus sellaisen koneen oli varustanut heitä väjyäkseen toiselta puolen vuoristoa.