Tammikuussa v. 1855 tuli Livingstone Shinten kaupunkiin, jolla myös on toinen nimi Kabompo. Tämä sijaitsee erittäin ihanassa puolentoista peninkulman levyisessä laaksossa, jonka keskitse vähäinen virta mutkistellen juoksee. Tullessaan kaupunkiin löysi hän sen melkein kokonaan bananien ja muiden leveälehtisten puiden peitteessä. Ensikerran nähtiin täällä Afrikalaisten rakentamia nelikulmaisia huoneita, joiden katot olivat pyöristetyt. Kadut olivat erittäin suorat ja samoin aituukset eri talojen ympärillä. Jokaisen talon pihamaalla oli istutettuna tupakkaa, banania, viikunapuita ja muita tarpeellisia kasvia. Asukkailla oli jotenkin hyvä kauneuden aisti ja heidän asumuksensa olivat siistimmät kuin muut neekerien asumukset, joissa Livingstone sitä ennen oli käynyt.
Omituisimpia laatuansa on marimba niminen soittokalu, jolla Balondat, tämän seudun asukkaat, soittavat. Tämä on tehty sillä tavoin, että kahden kaaren tapaisesti taivutetun kepin poikki on sovitettu useita puu-lastoja, joiden kantin alle on asetettu vähäinen ontelo kumiseva astia; lastojen ja niiden alla olevien pikku astioiden suuruus vaihettelee sen mukaan mimmoinen ääni tahdotaan saada. Ääni herätetään siten, että puiseen lastaan lyödään vähäisellä kapulalla. Sellaisia soittokoneita kuuluvat Portukalilaisetkin Afrikassa käyttävän tansseissansa, ja sitä, joka on saavuttanut suuren taidon tämmöisessä soitossa, pidetään hyvinkin suuressa arvossa.
Livingstonea kummastutti suuresti se suuri kohtelijaisuus, jota Balondat osoittavat käytöksessään. Kun joku alhaisempi henkilö kadulla kohtaa esimiehensä, heittäytyy hän heti polvillensa ja hieroo tuhkaa tai hiekkaa käsivarsiinsa ja rintaansa ja taputtaa käsiänsä kunnes tuo ylhäisempi on mennyt ohitse. Näin on hän siis osoittanut kunnioituksensa ylhäisempää kohtaan.
Sade-aika pakoitti Livingstonea viipymään useita päiviä Shinten kaupungissa ja tällä ajalla hän saavutti ruhtinaan erinomaisen suosion, niin että tämä viimein merkiksi ystävyydestänsä salaisesti antoi hänelle simpukasta tehdyn kaulakoristeen, jonka antamista pidetään siellä hyvin suurena kunniana ja itse koristetta niin kallis-arvoisena, että kahdella semmoisella voi ostaa orjan, ja viisi sellaista pidettäisiin erittäin runsaana palkkiona puolenkolmatta sataa markkaa maksavasta elefantin hampaasta. Lopuksi antoi Shinte Livingstonelle luotettavia miehiä oppaiksi ja toivotti hänelle suurinta menestystä matkalle, varustettuansa hänelle runsaan määrän evästä. Livingstone oli hänelle lahjoittanut härän, joka hänellä oli mukanansa Sekeletun maasta, ja kehoitti Shinteä kaupan kautta sieltä hankkimaan itselleen karjaa, jota neuvoa tämä seurasikin, ja jonkun aikaa sen jälkeen, kun Livingstone palasi samaa tietä, näki hän raavaseläimiä, jotka olivat niin hyvin menestyneet, että ne olivat kuin parhaimman palkinnon saaneet suuressa eläin-näyttelyssä.
Lähdettyänsä Shinten maasta sai Livingstone kärsiä paljon hankaluuksia ja vastuksia erittäinkin kuumetaudista. Dilolo-nimisen järven luona huomasi hän veden jakautuvan kahdelle eri haaralle, nimittäin Sambesi-virtaan ja Atlantin mereen päin. Veden jakajana ei siis ollutkaan mikään vuoriselänne, vaan monta peninkulmaa laaja tasanko. Toisesta päästä tasankoa nimittäin alkoi Liba, joka laskee Liambey'hin, toisesta Kasai, joka taas on Kongo-virran lisävirta.
Kasai on sangen kaunis virta ja juoksee viehättävien seutujen läpi. Sitä ympäröivät mäenrinteet ovat tuuheilla metsillä peitetyt ja kohoavat noin tuhannen jalan verran virran yläpuolelle. Virta on noin sata kyynärää leveä ja suikertelee monessa mutkassa viheriän kauniin laakson halki koillista kohti. Sen rantamilla nähdään vuoroin kauniita metsikköjä, vuoroin reheviä niittyjä, joissa kasvaa erittäin runsas heinä. Asukkaat osoittivat virran suuntaa ja sanoivat Livingstonen seuralaisille, että vaikka nämä kuukausmääriäkin kulkisivat virtaa pitkin, niin eivät he sittenkään näkisi sen loppua. Vaikka Kasai-virran ympäristöt ovatkin ihania ja varsin hedelmällisiä seutuja, niin olivat ne vielä asumattomia, jota seikkaa Livingstonen seuralaisetkin suuresti ihmettelivät.
Kauan kestettyänsä monenlaisia kiskomisia maan asukkaiden puolelta saapui Livingstone seuralaisineen viimeinkin syvään Kvilos-laaksoon. Hänen ilmestymisensä täällä vaikutti suurta kummastusta asukkaissa, jotka parvittain tulivat häntä ja hänen seuralaisiansa ammossa suin katselemaan. Kylät laaksossa olivat hyvin tiheässä ja väkiluku runsas. Lapsiparvia vilisi kaikkialla ja missä kyläkunnan asukkaat olivat ystävällisempiä, siellä seurasivat heidän lapsensakin matkustajia pitkät matkat. Maanlaatu tässä laaksossa on niin hedelmällistä, ettei sitä koskaan lannoiteta. Kun yhtä paikkaa on viljelty jo niin kauan, ettei maissi enää kauemmin siinä anna runsasta satoa, niin muuttaa maanviljelijä vähän matkaa etemmäksi metsään, hävittää suuremmat puut siten, että virittää tulen palamaan niiden juurelle, ja pienemmät hän hakkaamalla raivaa pois; raivattuun paikkaan jäävät suuret puut usein seisomaan kuivettuneina ja kuorettomina. Niiden väliin kylvetään maissi, ja kohta on mitä runsain sato korjattavana. Entinen viljelysmaa kasvaa vielä kauan sen jälkeen maniokkia, jonka juuri kuivattuna ja hienoksi jauhettuna on tärkeä elatusaine näillä seuduin. Asukkaat täällä ovat siisteytensä puolesta monenlaiset. Muutamia kyliä kehuu Livingstone niin siistiksi, että kelpaisivat malliksi siinä suhteessa, toiset taas olivat niin rikkaruohon peitteessä, että härän selässä ratsastaja taisi niistä nähdä ainoastaan katot, vaikka hän oli keskellä kylää. Toisissa kylissä taas ei ole rikkaruohoa laisinkaan, pumpulia, tupakkaa ja monellaisia höystekasvia on istutettu huoneiden ympäri; häkkiä on kanoja täynnä ja puutarhoissa kohtaa silmää miellyttävä näky kun useampaa lajia viljaa niissä rehoittaa eri lailla kukin tuleentuneena.
Kauan oli Livingstone ilmanalan vaikutuksesta kärsinyt kuumetautia ja samalla hänellä oli sanomattomat vastukset kärsittävänä varsinkin seudun asukkaiden puolelta, jotka röyhkeästi vaativat lahjoja siitä, että he sallivat hänen kulkea maansa kautta. Hän saapui maaliskuun 30 p. 1854 syvän laaksomaan reunalle, jossa matka muuttui niin luisuksi alamäeksi, ettei hän enää voinut ratsastamalla kulkea, vaan hänen täytyi lähteä astumaan, joka hänelle tuntui hyvin vaivaloiselta koska hän oli niin voimaton, että hänen toverinsa täytyi pidättää häntä suin päin jyrkkyyttä myöten alas syöksemästä. Nyt oli hän tullut suuren Kvango-laakson partaalle. Maiseman ulkomuodosta kertoo hän seuraavasti:
"Joka istuu sillä paikalla, josta Skottlannin kuningatar Maria katseli Langsiden tappelua, ja katselee Clyde-virran laaksoa, hän saapi vähäisen kuvan siitä ihanasta maisemasta, joka monta vertaa hedelmällisempänä ja laajempana aukeni silmiemme eteen. Se on noin sadan (engl.) peninkulman laajuinen ja tumman metsän peitteessä, paitse missä heleän vehreä heinä verhoo niityt Kvango-virran partailla, jotka siellä täällä kimaltelevat auringon valossa kun se kulkee rataansa pohjoisella taivaanpuoliskolla.[5] Laakson vastakkainen reuna näyttää korkealta vuori- ja kukkula-jonolta, jonka rinne on noin peninkulman pituinen, vaikk'ei vuori näytä olevan kuin noin 1,000 jalan korkuinen. Tultuamme Londan synkistä metsistä, vaikutti tämä oivallinen näky meihin aivan kuin paino olisi otettu pois silmäluomistamme. Pilvi kulki laakson halki ja salamat leimahtelivat siitä, mutta meidän yläpuolellamme loisti kaikki heleimmässä auringon valossa. Kun tulimme alas sinne, missä ukkoispilvi oli kulkenut, huomasimme, että rankka sade oli pudonnut pilvestä ja laakson pohjalla, joka ylhäältä näytti meistä aivan tasaiselta, löysimme koko joukon virtoja, jotka juoksivat syvissä uomissaan. Kun alhaalta katselimme takaisin ylöspäin, näytti rinne ylätasangon reunalta, jossa on paljo rotkoja ja esiin pistäviä kallioita, ja nämä antoivat sille sahalaitaisen vuorenharjanteen muodon. Sekä vuorenharjanne, että sen rinteet ovat metsäiset, mutta suuret paikat jyrkemmistä osista ovat paljaat ja näyttävät katsojalle sen punasen maanlaadun, joka on yleinen sillä seudulla, johon nyt olimme tulleet".
Tavallisuuden mukaan tuli täälläkin kylän hallitsija vaatimaan veroa ja rupesipa väkivallalla estämäänkin Livingstonea virran yli kulkemasta, mutta kun hän näki, että matkustajat olivat tuskastuneet hänen hävyttömyyteensä ja aikoivat käyttää väkivaltaa häntä vastaan, niin jätti hän heidät rauhaan. Kuljettuansa Kvango-virran poikki, joka on noin 150 kyynärän levyinen ja hyvin syvä, matkusti Livingstone rikkaiden heinämaiden kautta, jossa heinä oli noin kyynärän verran korkeammalla kuin ratsastajan pää, ja saapui Kassandje-nimiseen kylään, joka jo oli Portukalilaisten aluetta, ja tästä alkaen oli kiusat ja vastukset matkalla viimeinkin loppuneet, sillä Portukalilaiset olivat erittäin ystävälliset ja vierasvaraiset sekä Livingstonea, että hänen seuralaisiansa Makololoja kohtaan. Heitä kestittiin kaikkialla ja autettiin kaikin tavoin.