Maata kuokkivia naisia.
Makololot ovat tottuneet hallitsemaan eivätkä mielellään ryhdy itse maanviljelykseen, vaan teettävät sen alamaisillaan. Sitävastoin on toinen heimokunta nimeltä Makalaka, jonka edelliset ovat laskeneet valtansa alaiseksi, maata viljelevä heimo. Se viljelee durra-viljaa, maissia, papuja, maapähkinöitä, vesimeloneja, kurkkuja, sokuriruohoa, imeliä perunoita ja maniokkia. Muutamin paikoin, jossa kuivuus on liian haitallinen, ovat Makalakat ruvenneet viljelyksiänsä kastelemaan keinollisesti. Maanviljelyskaluna täällä on kuokka, johon rauta saadaan malmista sulattamalla, Tämä teollisuus on niin suuri, että Linyantissa käytettävät kuokat pää-asiallisesti ovat tuodut verona alamaisilta heimokunnilta.
Makololojen maassa viipyi Livingstone kuukauden ajan, jonka kuluttua hän lähti hallitsijan Sekeletun kanssa Liambey-virtaa myöten ylöspäin Sesheke nimiseen suureen kylään, joka on vähän matkaa ylempänä Tshobe- ja Liambey virtojen yhdyntäpaikkaa. Täältä lähti Sekeletu, Livingstone seurassaan ylöspäin virtaa myöten. Makololot ovat tottumattomat kulkemaan vesillä, mutta sitä vastoin ovat heidän veronalaisensa Barotset erittäin taitavat kulkemaan pienillä kapeilla venheillään, jotka useimmiten ovat yhdestä puusta tehdyt ja litteäpohjaiset, niin että niillä voidaan kulkea hyvinkin matalalla vedellä. Barotse-heimon jäsenet nimittävät virtaa Liambeyksi, joka merkitsee "suuri virta". Samalla virralla on alempana toiset nimet Luambeji, Luambesi, Ojimbesi ja Tsambesi y.m. jotka merkitsevät samaa, ja osoittavat, että asukkaat pitävät tätä mahtavaa virtaa kulkuväylänä maassansa. Livingstone kertoo tästä virrasta suurella ihastuksella, kuinka kauniit sen ympäristöt ovat ja kuinka sen leveys muutamin paikoin on toista englannin peninkulmaa. Virrassa on kauniita saaria, jotka enimmäkseen ovat metsäisiä. Metsän eläviä on summattomissa laumoissa virran rantamailla ja vähän etempänä siitä olevilla mäkirinteillä, varsinkin elefantteja ja muita suuria eläviä, niinkuin virtahepoja, sarvikuonoja, puhveleja, antilooppeja y.m. Muutamat seudun asukkaat, niinkuin Manyekit ovat erittäin taitavat valmistamaan halkaistuista puun juurista somia vakkasia, toiset ovat eteviä saviastioiden tekijöitä ja rautaseppiä. Luonteeltaan ovat he rauhallisia, eikä sotia ollut koskaan ennenkun orjakauppa tuli tunnetuksi, muutoin kuin karjalaumojen tähden, mutta senkin tiesivät he välttää siten, etteivät pitäneet karjaa ollenkaan, etteivät nämä houkuttelisi vihollisia ryöstöretkiin. Asukkaat ovat Sekeletun ja Makololojen alamaisia ja kussakin kylässä asuu pari Makololo-heimoon kuuluvaa miestä, jotka alaruhtinaina heitä hallitsevat. Heidän hallituksensa on kuitenkin lempeä, sillä ankara hallitus vaikuttaisi, että alamaiset pakenisivat jonkun mahtavamman heimokunnan turviin.
Livingstone oli tullut Sekeletun maahan kuivain aromaiden halki Etelä-Afrikan suuren erämaan Kaliharin ympäri ja löysi kuumemman kostean ilmanalan, jossa kasvullisuus ja eläinkunta olivat paljoa rikkaammat, mutta seutu terveydelle vahingollinen, ja hän kärsi paljon kuumetautia, joka näillä suomailla on hyvin tavallinen. Kun hän siis huomasi, ettei nämä seudut olleet soveliaat uudis-asuntopaikaksi eurooppalaisille, päätti hän etsiä toisen tien meren rantamaalle ja lähteä kulkemaan länttä kohti Portukalilaisten pääkaupunkiin länsirannikolla, S:t Paul de Loandaan. Tähän aikomukseen yhtyivät Makololotkin mielellänsä, sillä heidän hartain toivonsa oli saada avatuksi itselleen joku kauppatie valkoisten ihmisten luo. Sekeletu valitsi sen vuoksi 27 miestä seuraamaan Livingstonea, ja tämän entiset seuralaiset lähetettiin takaisin kotoseuduillensa Betshuanien maahan.
Marraskuun 11 p, 1853 lähti Livingstone niiden seuralaisten kanssa, jotka Sekeletu oli hänelle antanut, kulkemaan länteen päin. Hän supisti ruokavaransa ja muut matkatarpeensa niin vähäisiksi kuin suinkin, voidakseen sitä vähemmällä vaivalla kulkea. Sitäpaitse luotti hän siihen seikkaan, että hän tulisi kulkemaan seutujen kautta, joissa oli viljavalta metsänriistaa ja toivoi siis voivansa olla huoleti ainakin lihaeväästä. Makololoilla oli sitäpaitse mukanansa elefantin hampaita, jotka heidän piti myymän rantamaalla valkoisille. Livingstonella oli koneittensa joukossa myöskin laterna magica[4] eli taika-lyhty, josta hänellä oli suuri hyöty oleskellessaan alku-asukkaiden seurassa.
Matkalle lähdettiin ensin Tshobe-virtaa myöten kunnes se laski Liambey'hin ja sitte kuljettiin tätä virtaa ylöspäin ihanan Barotselaakson kautta ja jokaisessa kylässä, jossa noustiin maalle, annettiin matkamiehille Sekeletun käskyn mukaan runsaasti ruokavaroja. Suureksi ikäväkseen kuuli Livingstone, kun hän oli tullut Nariele-nimiseen kaupunkiin, että vähän aikaa sitä ennen oli tehty ryöstöretki pohjoisempiin osiin ja sen vuoksi oli hänestä varsin ikävä kulkea samoja matkoja kuin hänen edelläkävijänsä rosvot, ja kun Sekeletu tahtoi noiden pohjoisempien heimojen kanssa säilyttää rauhaa, niin pakoitettiin hänen käskyläisensä Mpololo antamaan takaisin kaikki ryöstämänsä vangit ja sovittaa naapurien kanssa rauha entiselleen.
Makololojen seassa ollessaan kertoo Livingstone tapahtuneen tapauksen, joka osoittaa, että heidän seassansa ei vielä ollut tunnettu tapa antaa rikkojan työllänsä sovittaa pahan työnsä. Eräs muukalainen kauppias oli kulkiessaan heidän maassaan joutunut rosvojen käsiin ja kadotti kaiken tavaransa. Makololoja suututti suuresti, että tällainen kohtelu muukalaista kohtaan oli loukannut heidän mainettansa. Rosvo saatiin kiini, mutta hän oli jo ennättänyt antaa saaliinsa toiselle, joka sen vei piiloon, ja heimokunta oli neuvotonna miten sen piti menetellä asiassa, sillä jos tavallinen kuoleman rangaistus olisikin käytetty varasta vastaan, niin ei olisi tavarat kuitenkaan tulleet takaisin. Asia lykättiin Livingstonen ratkaistavaksi ja hän maksoi itse kauppiaan vahingon, mutta tuomitsi pahantekijän kuokkimaan maata puutarhassa niin kauan kunnes hänen työnsä oli palkinnut sovitus-summan. Tämä rangaistustapa otettiin heti seurattavaksi Makololojen seassa ja sen jälkeen piti pahantekijöiden rikoksensa sovittamiseksi viljelevän vissin määrän viljaa, siinä suhteessa kuin hänen rikoksensa oli suurempi tai pienempi.
Makololojen joukossa ei vietetä mitään määrättyä lepopäivää paitse ensimmäistä uuden kuun jälkeistä päivää, jolloin kansa ei mene työhön puutarhoihinsa. Betshuanien pohjoispuolella olevien kansojen seassa on tapana tarkoin pitää vaaria siitä milloin ensimmäinen reuna uudesta kuusta rupeaa näkymään, ja kun he sen ensikerran huomaamat, tervehtivät he sitä huutaen kohtikurkkua: "Kuä!" ja rukoilevat sitä suurella äänellä. Niin huusivat esim. Livingstonen seuralaiset: "Anna matkamme valkoisen miehen kanssa tulla onnelliseksi! Anna vihollistemme hukkua ja tee Naken lapset rikkaiksi! Anna minun saada runsaasti lihaa tällä matkalla!" j.n.e.
Matkustaessaan Liambey'tä ylöspäin tuli Livingstone tarkemmin tuntemaan kasvi- ja eläinkuntaa tämän virran ympäristöllä ja kertoo siitä suurella ihastuksella. Virta on niin rikas kaloista, että kun se tulvan aikana paisuu kauas yli äyräittensä, hajoaa kauas niittymaille summattomat kalaparvet, jotka jäävät asukkaiden saaliiksi kun vesi taas laskee tasaisin ja kalansaalis on silloin niin runsas, etteivät asukkaat voi kaikkea kuivaamallakaan saada talteen säästetyksi, vaan suuret joukot jäävät mätänemään ja turmelevat ilmaa. Liambey eli Sambesi on myös rikas suuremmista eläimistä, joista mainittavimmat ovat virtahevot ja alligatorit. Virtahevot ovat venheellä kulkijoille vaaralliset, sillä jos sellainen elävä nostaa ruumistansa vedestä, kykenee se samalla nostamaan seljässänsä venheen, jossa kymmenkunta miestä soutaa, kaataen sen kumoon; onpa usein niinkin äreä, että hyökkää ihmisten kimppuun, varsinkin jos se on ärsytetty jollain tavoin. Asukkaat tuntevat sen tavat jotenkin tarkoin ja välttävät sen kanssa riitaan joutumista siten, että he keskipäivällä karttavat virran keskikohtaa, jossa virtahepo silloin asuu, ja yöllä taas rantoja. Suurimman osan aikaansa viettää virtahepo virrassa, jossa sitä ei koskaan pyydetä. Yöllä se nousee virrasta maalle syömään rannoilla kasvavaa mehukasta nurmea. Virtahepo ei ylipäänsä ole ihmiselle vaarallinen eläin, paitse vanhat koirakset, jotka tavallisesti ovat kiukkuisemmat muita, eivätkä mene pois tieltä vaan hyökkäävät päinvastoin venettä vastaan ja ovat silloin hyvinkin vaarallisia. Sellainen hävitti yhden Livingstonenkin venheistä. Sekeletun matkakunta loppuu vähän matkaa Libonta-kaupungin yläpuolella ja Livingstone kulki muutamia päiviä asumattomia seutuja kunnes hän tuli Balondain maahan. Hän poikkesi pois pää-virrasta Liambey'stä sen lisävirtaa Libaa myöten ja tuli tasaisille seuduille, jossa metsänriistaa oli varsin vähän, niin että ruoka rupesi häneltä ja hänen seuralaisiltansa loppumaan. Sen lisäksi oli metsän elävät täällä paljon arempia ja kun Livingstone ampuessa tunsi vielä suurta haittaa kipeästä käsivarrestansa, johon leijona oli purrut, niin alkoi hänen tilansa käydä jotenkin tuskalliseksi. Livingstonea vaivasi myöskin suuresti kuumetauti, joka täälläpäin on aivan tavallinen. Kun sadeaika myöskin sattui tähän aikaan, niin oli hänen matkansa hyvin hankala. Häntä ilahutti kuitenkin luonnon ihanuus, ja etenkin runsas kasvullisuus. Sade-ajalla vallitsevat pilvet ja tiheät puut vaikuttavat metsissä hyvin synkän varjon, joka on erittäin jyrkkä vastakohta Kaliharissa vallitsevaa loistavaa auringonpaistetta vastaan. Ilma oli niin kostea, että pyssyt ruostuivat yhä, vaikka niitä rasvattiin joka päivä.
Ulkopuolella Sekeletun maan rajoja tapasi Livingstone ensi kerran naisen kansan hallitsijana, nimittäin Manenkon, jonka alueella hänen täytyi jättää venheet jälkeensä ja jatkaa matkaansa maata myöten. Uljas Manenko seurasi Livingstonea enonsa Shinten luokse, joka myös oli hallitsija pohjoisempana asuvan kansakunnan keskuudessa. Tämä ruhtinas vastaanotti Livingstonen hyvin ystävällisesti ja kestitsi häntä useita päiviä, mutta täällä osoitti Portukalilaisten harjoittama orjakauppa jo huonot seurauksensa, ja vierasvaraisuus oli tästälähin lopussa. Jo Shinten tykönä oli Livingstone tavannut muutamia orjakauppiaita ja missä nämä kerran ovat kulkeneet, siellä ovat myös neekerien hallitsijat oppineet röyhkeiksi ja kiukkuisiksi, sillä orjakauppiaiden on täytynyt nöyrtyä heidän tahtonsa mukaan kun he eivät voi luottaa omaan väkeensä. Joka seudulla, mihin matkalaisemme tästä lähtien tulivat, vaadittiin heiltä maksua sekä ruoka-aineista, että siitä, että heidän sallittiin maan kautta kulkea. Usein täytyi Livingstonen panna kaikki keinonsa liikkeelle voidakseen tyydyttää noiden ahnaiden hallitsijoiden vaatimuksia, ja monta kertaa täytyi hänen ruoan puutteessa teurastaa joku omista veto-juhdistansa.