II.
Kesäkuussa v. 1852 lähti Livingstone Kap-kaupungista varsinaiselle tutkimusmatkalle Sisä-Afrikaan. Tämä on ensimmäinen suurempi matkustus, jonka hän teki, ja se kesti vuoteen 1856. Hänellä oli tällä matkalla mukanansa ainoastaan muutamia seuraajia. Hän matkusti vaunuissa, joiden eteen valjastettiin maan tavan mukaan härkiä. Kun moinen matkustustapa ei juuri ole mukavinta eikä nopeatakaan laatuansa, niin kävi matka hitaasti ja vaivaloisesti. Mutta kuitenkin saapui Livingstone ilman erinäisiä suurempia vastuksia Kolobeng'iin, entiseen asuntoonsa. Ennen tänne tuloansa oli hän tullut tarkemmin tuntemaan Grika-kansan oloja. He asuvat Oranje-virran pohjoispuolella ja ovat syntyneet hollantilaisten uudisasukasten ja hottentottien sekoittumalla. Livingstonen matkustaessa tässä maassa oli siinä erittäin selvästi nähtävänä mitä yhden miehen nero voipi aikaan saada. Grikojen valitsema ruhtinas Waterboer, oli heitä hallinnut jo monta vuotta, ja jo heti hallituksensa alussa oli hän julistanut kaikki ryöstöretket maassansa kielletyiksi. Kap-maan hallituksen kanssa oli hän tehnyt liiton, jonka nojalla hän vuosittain sai määrätyn rahasumman koulujen kustantamista varten maassansa. Kun monet Kap-maan pohjoispuolella asuvat kansat olivat usein hävitysretkillä hätyyttäneet rajoja, asettui nyt Waterboer maan suojelijaksi tällä puolella ja piti omia alamaisiansakin niin hyvin laillisessa kurissa, että kun muutamat heistä olivat lähteneet ryöstöretkelle Oranje-virran eteläpuolelle, hän heti otti päämiehet vangiksi ja tutkittuansa heidän asiansa oman neuvoskuntansa kanssa, mestautti heidät muille varoitukseksi. Vähällä oli tämä työ kuitenkin aikaansaattaa hänen oman perikatonsa, sillä muutamat hänen valtansa alaiset alaruhtinaat nostivat häntä vastaan ankaran kapinan, mutta sen hän kumminkin sai kukistetuksi. Sittemmin hallitsi hän kenenkään vastustamatta ja kun hän huomasi sen turmion, joka väkevien juomain kauppaamisesta rupesi yleensä leviämään hänen alamaisissaan, kielsi hän kaiken viinan tuonnin maahan, ja tätä sääntöä noudatettiin niin tarkoin, että jos joku keksittiin kuljettavan viinaa maakuntaan, kaadettiin koko hänen varastonsa maahan. Näin lujat keinot olivat viimein aikaan saaneet, että Grikat muuttuivat raittiiksi, rehelliseksi kansaksi ja ovat nyt joltisellakin sivistyksen kannalla; heidän pääkaupunkina Klaarwater on säännöllisesti rakennettu, siellä on kirkko ja koulu ja sen asukkaita pidetään luotettavina ihmisinä. Heillä on myöskin raamattu käännettynä omalla kielellänsä. Sen käänsi toht. Moffat, Livingstonen appi. Omituinen seikka on, että Grikan kieli, kun se on puhdasta, on niin runsasvaraista, että esim. Moffatin kääntämässä viidessä Mooseksen kirjassa kaikki lauseet ovat täydellisesti lausutut yhtä harvoilla sanoilla kuin Septuaginta-käännöksessäkin[3] ja paljon lyhyemmästi kuin Englannin kielellä.
Grikojen maan läpi kuljettuansa tuli Livingstone Kolobeng'iin, Betshuanien maassa, josta jo olemme edellisessä puhuneet. Sattumalta olivat erityiset esteet viivyttäneet häntä pari viikkoa Kuruman'issa ja siten hän ei joutunut näkemään sitä hyökkäystä, jonka boerit sillä välin olivat tehneet Bakuaneja vastaan. Siitä tuli Livingstonelle tieto kirjeessä, jonka ruhtinas Sitshelin vaimo Masebele toi mieheltänsä toht. Moffatille. Kirjeessään lausuu ruhtinas Sitsheli seuraavasti:
"Sydämmestäni rakastettu ystäväni, jolla on koko sydämmeni luottamus, minä olen Sitsheli; boerit ovat minut peräti kukistaneet, he hyökkäsivät minua vastaan vaikka en ole heille mitään pahaa tehnyt, He vaativat minua rupeamaan heidän alamaiseksensa ja minä sen kielsin. He tahtoivat, että minä estäisin englantilaisia ja Grikoja matkustamasta maani kautta (pohjoiseen). Minä vastasin: he ovat ystäviäni, enkä voi heistä ketään estää. He tulivat lauantaina ja minä pyysin, etteivät he sunnuntaina taistelisi, ja siihen he suostuivat. Maanantaiaamuna he alkoivat taistelun päivän valetessa ja ampuivat kaikin voimin, polttivat kaupungin ja hajoittivat meidät. He tappoivat kuusikymmentä miestä minun väestäni, ja ottivat vangiksi lapsia, vaimoja ja miehiä. He veivät pois kaiken karjamme ja tavaramme; ja myöskin Livingstonen talon he ryöstivät tyyten. Heillä oli 84 vaunua ja yksi kanuuna, ja ryöstettyään meidän vaunumme oli heillä 88. Metsästäjäin (muutamain englantilaisten, jotka metsästelivät ja tutkivat pohjoisempana olevia maita) kaikki tavarat hävisivät kaupungin palossa ja boer'eja kuoli kahakassa 28. Niin, rakastettu ystäväni, vaimoni lähtee nyt lapsia tervehtimään ja Kobus Hae johdattaa häntä teidän luoksenne.
Minä olen Sitsheli Machaaselin potka".
Tämä kertomus oli aivan todenperäinen eikä boeritkaan sitä valheeksi väittäneet, kertoivat vaan Kap-kaupungissa ilmestyville sanomalehdille syyn hyökkäykseensä olleen sen, että Sitsheli oli muka "yltynyt liian röyhkeäksi". Bakuaneille seurasi tuosta ryöstöretkestä kova nälänhätä. Sitsheli lähti Kap-kaupunkiin valittamaan ja apua anomaan englantilaisilta; hän aikoi lähteä Englantiin saakka, mutta varojen puutteessa hän ei sinne päässyt eikä Kap-maallakaan saanut apua. Tätä seikkaa moitti Livingstone suuresti, että nimittäin Kap-maan erikoishallitus jätti alku-asukkaat pahasti mahtavampain naapuriensa sorron alaisiksi. Sitsheli kosti myöhemmin vihollisilleen ja valloitti uusia maita, joten hänen valtansa ja mahtavuutensa kasvoi suuremmaksi kuin ennen ja useat heimokunnat antausivat mielivaltaisesti hänen hallituksensa alaisiksi.
Näiden rauhattomuuksien aikana ei Livingstone tahtonut viivytellä Bakuanein maassa, vaan kiiruhti pohjoista kohti Kalihari-erämaan kautta. Erämaan asukkaat, jotka aikaisemmin olivat osoittainneet vastahakoisiksi ja olivat rakentaneet kaikellaisia esteitä Livingstonen edellisellä matkalla heidän maansa kautta, olivat nyt erittäin avulijaat ja heidän hallitsijansa Sekomi auttoi Livingstonea kaikin tavoin niin että hän saapui Tsuga-virran alavarsilla oleville suolalakeuksille. Nämä lakeudet ovat aivan tasaiset kuin meren pinta ja niin laajat, ettei silmä eroita reunoja. Maa on kalkkiperäinen ja ainoastaan ohut multakerros on päälliimmäisenä. Ilman-ala on terveydelle hyvin turmiollinen, ja monet Livingstonen seuralaisista olisivat peräti nääntyneet, jollet hän olisi saanut oppaiksi maan asukkaita, jotka heidät johdattivat terveydelle vähemmin turmiollisille seuduille. Livingstone kertoo täällä tavanneensa suuria aarniometsiä, joissa kasvoi erittäinkin runsaassa määrässä sitä puunlajia, jota eurooppalaiset nimittävät baobab'iksi mutta Bakuanit movana'ksi. Tämä puu on erittäin merkillinen monen ominaisuutensa vuoksi. Kun näet muutamat puun lajit Afrikassa ovat hyvin arkoja jos niiden kuorta vahingoitetaan, niin että voivat siitä kuollakin, jota vastoin ne keskeltä voivat olla lahoja ja voipi kovertaa niiden keskuksen pois ilman että puu siitä näyttää ollenkaan kärsivän, ovat toiset aivan päinvastaiset ominaisuuksiensa puolesta, niin että esim. sen voi kuoria aivan paljaaksi ilman että puu siitä kuolee, mutta jos sisusta loukataan, kuolee se auttamattomasti, niin on movana-puulla molempain edellämainittujen puunlaatujen sitkeähenkisyyden ominaisuudet. Sen voi nimittää kuoria alastomaksi ja kovertaa onteloksi ilman että se lakkaa kasvamasta. Movanan kuorista tekevät alkuasukkaat lujia köysiä. Sen vuoksi nähdään tämä puu useimmiten aivan paljaaksi kuorittuna niin ylhäälle kuin ihminen ylettää. Tavallinen puu siitä heti kuivuisi, mutta movana kasvattaa vaan uuden kuoren. Tuli ei kuoleta tätä puuta ja Livingstone kertoo nähneensä Angolassa poikki hakatun movanan, joka vielä pitkänänsäkin kasvoi. Usein tavataan se mahdottoman suurena, jopa niinkin suurena, että sen ympärys on 100 jalkaa; suurimpain näiden puiden ikä arvataan pariksi tuhanneksi vuodeksi. — Matkustettuaan suurten tasamaiden halki, jossa tällaisia puita kasvoi varsin runsaassa määrässä antaen metsiköissään suojaa erittäin suurille metsäeläinjoukoille, joissa nähdään leijonia, nälkäkurkia, elefantteja, sebroja ja monilukuisia antilooppilajeja, saapui Livingstone Tshobe-virran rannalle, jonka yli hän suurten vaivojen perästä pääsi suureksi hämmästykseksi toisella puolella asuville Makololo'ille, jotka arvelivat Livingstonen pudonneen taivaasta heidän joukkoonsa, sillä he eivät luulleet kenenkään voivan kulkea virran yli heidän tietämättänsä.
Makololot vastaan ottivat Livingstonen ystävällisesti saattaen hänet pääkaupunkiinsa Linyantiin.
Kun Livingstone ensimmäisen kerran kävi Makololojen maassa, kuoli heidän lempeä ja jalo hallitsijansa Sebituane, jättäen hallituksen tyttärellensä perinnöksi. Mutta tyttären ei tehnyt mieli hallita ja sen vuoksi hän jätti hallituksen veljellensä Sekeletu'lle, joka nyt siis hallitsi heimokuntaa ja vastaanotti Livingstonen ystävällisesti. Makololot olivat tehneet hänelle puutarhan, johon he kylvivät maissia, että hänellä, kuten he sanoivat hänen lähtiessään Kap-kaupunkiin, olisi palatessaan syötävää niinkuin muillakin. Vaimoväki survoi nyt maissin puisissa huhmareissa hienoksi jauhoksi. Tämän jauhovaraston lisäksi lahjoitti Sekeletu kymmenkunnan astiata mettä, joissa kussakin oli kolmen kannun verta. Kerran viikossa tai joka toinen viikko sai Livingstone häneltä härän teurastaaksensa ja kaksi lehmää lypsettiin aina häntä varten aamuin illoin. — Sekä heimokunnan hallitsija, että alaruhtinaatkin ovat hyvin vierasvaraisia ja kestitsevät aina tuttaviansa ystävällisesti. Tämä seikka on myös yksi syy monivaimoisuuteen, sillä kun maanviljelys on vaimojen työ, niin ei ylhäinen mies, jolla vaan on yksi vaimo, voi kylliksi arvokkaasti vastaanottaa vieraitansa.
