"Perin omi-hik-tuista!" vastasi sotilas, koettaen nähdä puhuttelijaansa selvästi, siristämällä silmiään.
"Tavattoman omihiktuista, kuten aivan oikein huomautit", lausui Zeno vakavana. "Mutta seikka on se —"
"Suohan anteeksi — hik", keskeytti sotilas. "Oletko sinä yksi mies — hik — vai kaksi miestä?"
"Yksi mies", vastasi Zeno. "Yksi vain, ja niin juovuksissa, että olen aivan unohtanut tunnussanan."
"Salai-hik-nen", nikotteli mies. "Tunnussana salainen", toisti hän, suunnattomalla ponnistuksella.
"Tässä on kultaraha, rakas ystävä. Autathan toveria pinteessä."
Mies otti rahan innokkaasti ja koetti panna sitä reppuunsa. Sitä tehdessään täytyi hänen taivuttaa päätään alas nähdäkseen hihnat, joilla se oli kiinnitetty. Kesti aikaa ennenkuin hän löysi ne.
"Sanohan minulle tunnussana, ennenkuin panet sen talteen", sanoi Zeno suostuttelevalla äänellä.
"Tunnussanako?"
Mies nosti katseensa häneen älyttömänä.