Lähelle tullessaan hän näki että portti oli kiinni, mutta hän ei hiljentänyt vauhtiaan ennenkuin oli ajanut melkein säikähtyneitten vahtisotilaitten päälle. Silloin hän kiristi ohjakset äkkiä, kuten oli senaikuisen ratsastustaidon yleinen tapa, ja kookas tunisilainen heittäytyi takamuksilleen etujalat sojossa, samalla kuin Zeno huusi vahdille.
"Keisarin palveluksessa!" karjaisi hän. "Portti auki, ja pian!"
Vahtisoturit olivat jokseenkin selvät, sillä he eivät voineet saada täyttä osaansa viinivirrasta ennenkuin vahtivuoronsa päätyttyä. Mutta heitä sopii tuskin moittia siitä, että he tottelivat Zenon käskevää määräystä. Ei ollut todennäköistä että heidän kaartiinsa kuuluva rakuuna, joka halusi pujahtaa kasarmista öisiin huvituksiin, pukeutuisi täyteen univormuun ja tulisi laukkaa ajaen ja karjuen portille, eikä myöskään että yksikään henkikaartiin kuuluva rohkenisi väittää liikkuvansa keisarin asioilla, jos se ei olisi totta.
Molemmat vahtisoturit eivät sentähden epäröineet, vaan asettivat pitkät ratsumiespeitsensä pystyyn muuria vasten kummallekin puolelle, ottivat telkipuomin alas ja tarttuivat raskaisiin portinpuoliskoihin, kumpikin omaansa, heittäytyen taaksepäin koko painollaan saadakseen ne liikkeelle. Kerran alkuun päästyään kääntyivät puoliskot hitaasti mutta huokeasti taaksepäin saranoillaan. Zeno istui liikkumatonna satulassa, valmiina syöksähtämään eteenpäin niinpiankuin olisi kylliksi tilaa hänen päästä läpi. Hän oli pysähtynyt juuri niin kauas, että portinpuoliskot pääsivät parahiksi kääntymään auki koskematta hänen ratsunsa päähän, kun niitä vedettiin sisäänpäin. Se oli kiperä hetki.
Sekunti vielä, ja aukenevien portinpuoliskojen välillä olisi ollut tilaa. Mutta tuo sekunti ei ollut vielä kulunut, kun kookas upseeri tulipunaisessa puvussa ryntäsi huutaen vartiohuoneen avoimesta ovesta ja tarttui Zenon suitsiin.
"Pysäyttäkää hänet!" kiljui luutnantti. "Sulkekaa portti!"
Molemmat sotilaat tekivät parhaansa totellakseen heti, mutta ovipuoliskot olivat neljän tuuman vahvuisista kypressilankuista ja pronssilla päällystetyt, ja ne olivat nyt avautumassa nopeampaa vauhtia saamansa työnnön vaikutuksesta. Oli mahdotonta pysäyttää niitä yhtäkkiä, ja määräys oli tuskin lausuttu, kun Zeno näki niiden välissä olevan kyllin tilaa ratsastaa läpi.
Hän olisi antanut vaikka kaikkensa, jos hänellä olisi sillä hetkellä ollut pari arabialaisia kannuksia, mutta hän iski korkojensa syrjät hevosen kylkiin kaikella voimallaan ja miltei nosti sen kohoksi suitsista samalla kertaa. Kookas tunisilainen vastasi voimiensa ponnistamis-kehoitukseen paremmin kuin ratsastaja oli uskaltanut toivoakaan; se jännitti itsensä ja kohotti etupuolensa, pudistellen päätään rajusti vapautuakseen käsistä, jotka olivat tarrautuneet oikeanpuoleiseen ohjakseen läheltä kuolaimia, ja sitten se syöksähti eteenpäin suoraan portinpuoliskojen välitse, heittäen upseerin maahan ja raahaten hänet väkivalloin mukanaan voimalliseen, pitkäotteiseen laukkaansa.
Nähdessään mitä tapahtui vahtisotilaat syöksähtivät takaa-ajoon täyttä vauhtia, seuraten enemmän ratsun kenkien töminää mukulakivillä kuin mitään silmin nähtävää, sillä ulkona oli sysipimeä.
Upseeri, joka oli hyvin ketterä eikä näyttänyt vähääkään piittaavan asemansa tavattomasta vaaranalaisuudesta, piti yhä kiinni suitsista, pääsi jälleen jaloilleen, juoksi keveästi laukkaavan hevosen rinnalla ja näytti aikovan hypätä ylös ja käyden käsiksi Zenoon kiskaista hänet alas satulasta. Zenolla ei ollut nyt mitään asetta saatavillaan, sillä hänen puukkonsa oli hänen omassa vyössään, vaatteitensa päällä olevan vyötetyn nutun alla, ja hänen oli mahdoton saada sitä käsiinsä. Mutta upseerikin oli asestamaton, sillä hän oli hypännyt suoraan vuoteeltaan, ja jalan juostessaan hän oli paljon epäedullisemmassa asemassa.