Hän antoi nyt palvelustyttöjensä tehdä hänelle miten mielivät, tuskin huomatenkaan sitä taitoa, mitä he osoittivat auttaessaan häntä liikkumaan ja lieventäessään hänen kipuaan niin hyvin kuin vain itämaalaiset osaavat sen tehdä. Kun hän ei puhunut heille, eivät he uskaltaneet tehdä hänelle kysymyksiä isännän poissaolosta. Isäntä oli jäänyt hänen luokseen, kun heidät oli lähetetty pois; he olivat nukkuneet aamuun asti; herätessään he olivat löytäneet Zoën makaamassa sohvalla vaatteet yllä, ja isäntä oli poistunut talosta kenenkään näkemättä eikä ollut palannut. Niin pitkälle meni heidän tietonsa; mutta he olivat varmat siitä, että Zoë tiesi kaikki, ja he toivoivat, että jos he olisivat hänelle vielä tavallistakin enemmän mieliksi, niin hän tulisi ehkä lausuneeksi jonkun selittävän sanan, niinkuin valtiattaret joskus tekevät ollessaan erikoisen tyytyväisiä palvelijoihinsa. Useimmat nuoret naiset antavat hyvällä tuulella ollessaan kamarineitojensa tietää mitä he ovat tehneet; ja niinpiankuin he ovat kärtytuulella, kostavat kamarineidot kertomalla kaikki toisille palvelijoille. Sillä tavalla säilyy voiman tasapaino käskijän ja palvelijan välillä niinkuin nesteiden tasapaino ihmisruumiissa, jota ei voi hävittää aiheuttamatta tajuttomuutta.
Mutta vaikka Zoë tunsikin paljon vähemmän kipua senjälkeenkuin Julia ja Lucilla olivat kylvettäneet ja hieroneet häntä ja lievästi vedelleet kaikkia hänen niveliään, kunnes hän tunsi itsensä jälleen norjaksi ja kevyeksi, ei hän virkkanut mitään Zenosta. Ja vaikka he pukivat hänet niin taitavasti, ettei hän voinut olla hymyilemättä mielihyvästä heidän näyttäessään hänelle hänen kuvaansa suuresta peilistä, jota he pitelivät hänen edessään toinen toiselta puolen, ei hän sittenkään tehnyt muuta kuin kiitti heitä ystävällisesti ja antoi heille kummallekin kaksi lusikallista ruusunlehtihilloketta, joka edusti heille melkein taivaallista ihanuutta, niinkuin hän hyvin tiesi, ja jota hän itsekään ei suinkaan halveksinut. Siinä oli kuitenkin kaikki; ja he olivat hiukan pettyneitä, kun hän ei alentunut puhumaan heille isännän katoamisesta, joka oli suurin tapaus mitä oli sattunut siitä lähtien kuin he kaikki kolme olivat tulleet asumaan Zenon katon alle.
Sillävälin esitti Omobono alakerrassa hovimestarin osaansa, sijoittaen vieraat pöytään, joka oli katettu Kultaiselle Sarvelle antavaan suureen saliin. Polon puolisoiden jälkeen oli saapunut vielä toinen venetsialainen kauppias, vanha rikas pankkiiri Marin Corner, joka jo kauan oli harjoittanut liikettä Konstantinopolissa ja oli Sebastian Polon hyvä tuttava. Viides kutsuttu jäi tulematta, joten kaksi tuolia oli tyhjänä, kuudes kun oli Zenon oma paikka; ja hänen veistoskoristeisen tuolinsa taakse Omobono asettui ohjaamaan palvelijoita, näöltään varsin kunnioitustaherättävänä tummanpurppuraisessa nutussaan ja kauniissa hopeaketuissaan, jotka hän oli ripustanut ylleen sen korkean arvon osoitteeksi, joka hänellä tänään oli talossa. Omobono-parka! Ei ollut hänellä aavistustakaan, mitä hänellä vielä oli edessään sinä päivänä.
Kolmen vanhemman vieraan mielipaha Zenon poisjäämisen johdosta ei ollut erittäin syvä. Kukin omalla tavallaan he hiukan pelkäsivät merkillistä maanmiestään, josta kerrottiin mitä hurjimpia juttuja. Vaikka hän tosin oli äärimmäisen täsmällinen rahallisten sitoumustensa täyttämisessä, olivat sekä Sebastian Polo että Marin Corner aina tunteneet jonkunlaista hermostunutta arkuutta ollessaan liikeasioissa nuoren miehen kanssa, jonka tiedettiin pitäneen puoliaan kokonaisen talven suurta armeijaa vastaan, ja jonka kerrottiin tappaneen ainakin tuhat turkkilaista omilla käsillään, ja jonka ruskeat silmät kiiluivat kuin tiikerin silmät, milloin vain mainittiinkaan taistelusta. Olisi kerrassaan hankalaa, jos hän langenneen laskun suorituksen sijaan ilmestyisi Cornerin pankkiin hampaisiin saakka asestettuna ja vaatisi kassa-arkun sisällystä. Kaiken kaikkiaan molemmat vanhahkot kauppiaat söivät paremmalla ruokahalulla hänen ollessaan poissa.
Mutta Giustina oli lohduton, eivätkä maukkaat valmisteet maistuneet hänelle lainkaan, ei tuore Mustanmeren sammin mäti eikä hieno palamiitti, ei herkullinen viiriäinen eikä edes paistettu riikinkukkokaan, jonka uhkea pyrstö kohosi laajalta hopeavadilta kuin pilkullinen sateenkaari.
Giustina oli kookas, unelias olento, jolla oli tuuhea paljous kauniisti värjättyä tukkaa, kuten Lucilla oli Zoëlle sanonut. Hänellä oli suuret ja säännölliset kasvojenpiirteet, täysin väritön valkea iho ja tyytymätön suu. Hän käänsi usein silmiään nähdäkseen mitä ympärillä tapahtui, kääntämättä ollenkaan päätään, ikäänkuin olisi ollut liian laiska niinkään vähäiseen ponnistukseen. Hänen kätensä olivat hyvinmuodostuneet, mutta paksusormiset, ja ne muistuttivat näöltään uutta marmoria, ollen liian valkoiset herättääkseen mielenkiintoa ja liian kylmät kosketeltaviksi.
Hän oli hirveästi pettynyt ja syvästi loukkaantunut menettelystä, joka näytti hänestä tahalliselta loukkaukselta; sillä hän ei uskonut sanaakaan Omobonon kohteliaasta selityksestä. Totuus oli se, että Zeno oli kutsunut seurueen vain senvuoksi, että Giustinan äiti oli kutsunut itsensä toivossa saada hänet tekemään naimatarjouksen Giustinalle. Todellisuudessa ei mikään ajatus ollut ollut kauempana Zenon mielestä. Sebastian Polo oli vaimonsa yllyttämänä antautunut mitä läheisimpiin liikesuhteisiin Zenon kanssa ja tehnyt hänet kerran toisensa perästä osalliseksi liiketoimiin, jotka olivat olleet erinomaisen tuottavia. Hän oli saattanut Zenolle välttämättömäksi käydä usein häntä tapaamassa ja tehnyt sen helpoksikin alituisella vieraanvaraisuudellaan; nämä seikat selittivät Zenon tiheiden vierailujen koko salaisuuden. Mutta nähdessään etteivät asiat kehittyneet avioliiton suuntaan niin nopeasti kuin oli odottanut, oli Polon vaimo ryhtynyt toimenpiteisiin, jotka hänellä oli aikomus saada ratkaiseviksi; hän oli pyytänyt itsensä ja tyttärensä päivälliselle Zenon luo. Tästä ei ollut pitkä matka viittailuihin, että Zeno oli saattanut Giustinan maineen vaaranalaiseksi, jonka perusteella olisi helppo vaalia Zenoa tekemään naimatarjous — menettelytapa, joka on ollut tuttu jokaiselle yritteliäälle äidille aina avioliiton alkuajoista saakka. Zenon arvo aviomiehen ehdokkaana ei ollut niin paljon hänen varallisuudessaan kuin hänen loistavissa tuttavuuksissaan kotimaassa ynnä siinä tosiasiassa, että keisari Kaarle oli ollut hänen kumminsa ja myöhemmin hänen ystävänsä ja suojelijansa.
Giustina antoi äänettömän kannatuksensa huolehtivien vanhempiensa toimenpiteille; siksi hän oli onneton eikä tahtonut syödä riikinkukkoa, mikä seikka suuresti suretti Omobonoa. Onneksi hänelle tuli tuon nuoren naisen pidättyväisyys täysin korjatuksi vanhempien vieraiden alttiudella, heidän ottaessaan Giustinan itsepintaisesti hylkimää ruokalajia melkeinpä kylläisyyteen asti.
Syödessään he puhelivat; se on, Sebastian Polo ja Marin Corner vertailivat mielipiteitään sellaisista liikeasioista kuin Persian silkistä, Kreikan viineistä ja valkoisista orjista, antamatta toisilleen vähäisintäkään tiedonpätkää, jonka olisi voinut muuttaa rahaksi. Ja Polon vaimo, joka piti silmällä parasta mahdollisuutta, kurnutti muutaman sanan silloin tällöin, yllyttäen Corneria puhumaan vapaammin liikeasioistaan; kukaties, tuumi rouva, hän sattuisi paljastamaan salaisuutensa sen ihmeellisen menestyksen suhteen, jolla hän sai hankituksi Kaukasiasta erinäisiä verrattoman kallisarvoisia turkiksia, joita ei yksikään muu kauppias ollut koskaan kyennyt hankkimaan. Mutta vaikka lihava rouva houkutteli häntä puhumaan ja viittoi täyttämään hänen pikariaan yhä uudelleen Khios-viinillä, ja vaikka mitä kauneimman auringonlaskun rusotus alkoi levitä Cornerin ohuelle nenälle ja korkeille poskipäille, niinkuin värikäs iltavalaistus kohoaa lännen taivaalle, oli Marin Cornerin puhe yhtä levollista ja selkeää kuin konsaan, ja jos se ollenkaan muuttui, niin muuttui se pikemmin vielä vähän entistäkin varovaisemmaksi.
Ja silläaikaa tuijotti Giustina tyhjän lautasensa ylitse Kultaisella Sarvella liukuviin veneisiin ja hautoi kiukkuaan sitä miestä kohtaan, jonka kanssa halusi naimisiin.