"Lapseni", kurnutti hänen äitinsä, "me ymmärrämme hyvin sinun pettymyksesi. Mutta sinun pitäisi koettaa olla iloinen, vaikkapa vain messer Marin Cornerin, isäsi arvossapidetyn ystävän vuoksi."
"Pyydän anteeksi jurouttani, rouva", vastasi tytär kuuliaisesti ja kaikella sillä muodollisuudella, jota lapsia opetettiin käyttämään heidän puhuessaan vanhemmilleen. "Minä koetan totella teitä."
"Kas niin, donna Giustina!" huusi Corner. "Me juomme teidän terveydeksenne ja onneksenne tässä hyvässä — —"
Lause jäi keskeneräiseksi ja hänen huulensa auki; kun hän laski pöydälle maistamattoman pikarinsa, tuijottivat hänen silmänsä kiinteästi Omobonon ja Polon välillä olevaan kohtaan ja iltaruskon värit häipyivät hänen nenältään, jättäen jälkeensä harmaan hämärän.
Lihava rouva luuli hänen saaneen halvauskohtauksen ja nousi puolittain istuimeltaan; mutta Giustinan silmät seurasivat hänen katseensa suuntaa ja hän päästi todellisen pelästyksen kirkaisun. Sebastian Polo, joka istui selin tytärtään säikähdyttäneeseen näkyyn, töllisteli toisiin kolmeen kummissaan. Mutta Omobono kääntyi puoleksi ympäri ja haukkoi henkeään, ja tarttuen Zenon tyhjän tuolin selustaan pyöräytti sen ympäri yhdellä jalalla, niin että se joutui hänen ja näyn väliin.
Toktamish seisoi siinä, irvistellen kokoontuneelle seurueelle tavalla, joka oli omiaan lyömään kauhulla uljaimmankin heidän joukostaan. Hän rehenteli upeasti täydessä loistavan keltaisen ja kullan värisessä univormussaan, ja hänen suunnattoman suuri pyöreä karvalakkinsa kenotti takaraivolle työnnettynä hänen pörröisessä päässään. Hänen oikea kätensä leikitteli kokonaisen asevaraston keskellä, joka hänellä oli vyössään, ja hänen verestävät silmänsä mulkoilivat peloittavasti hänen katsellessaan vuoroin kutakin vierasta, paljastaen terävät hainhampaansa kerran toisensa jälkeen.
Se oli totisesti Toktamish, tatarilainen; eikä Toktamish ollut täysin selväkään. Sitä enemmän oli hänen ilmestymisensä aikaansaama vaikutus hänelle mieleen. Hän astui heti poisjääneen vieraan tyhjälle paikalle, joka oli Giustinan vieressä.
"Näen, että olette varanneet paikan minulle", sanoi hän barbaarimaisella kreikankielellä. "Se oli hyvin ystävällisesti tehty! Ja olenpa ehtinyt ajoissa riikinkukkopaistillekin!"
Näin sanottuaan hän istahti tuolille, katseli ympäri pöytää ja irvisti jälleen.
Lihava rouva luhistui pyörtyneenä paikalleen, molemmat vanhanpuoleiset kauppiaat hivuttautuivat niin kauas pöydänreunasta kuin saattoivat, ja Giustina päästi uuden kirkaisun, kun tatarilainen tirkisti häneen veitikkamaisesti.