"Kuka on tämä ihminen?" koetti hänen isänsä kysyä arvokkaasti, tarkoittaen kysymyksensä Omobonolle.
Mutta Omobono oli hävinnyt, ja palvelijat olivat paenneet hänen perässään.
XV LUKU.
Toktamish kaasi puoli pulloa Khios-viiniä suureen venetsialaiseen pikariin ja kulautti sen kurkkuunsa ruokahalunsa terästämiseksi.
"Talon isäntä on voittamattomasta syystä poissa", huomautti hän, maiskuteltuaan huuliaan äänekkäästi. "Hän on lähettänyt minut pyytämään, että soisitte hänelle anteeksi ja olisitte kuin kotonanne."
Tällöin alkoi rouva Polo virota, ja molemmat miespuoliset vieraat hiukan rauhoittuivat tatarilaisen aikomuksiin nähden. Sisään tullessaan hän oli ollut sennäköinen kuin olisi aikonut murhata heidät kaikki, mutta hänen käytöksestään näkyi nyt selvästi, että hän halusi tehdä miellyttävän vaikutuksen. Hän veti riikinkukon itseensä päin ja otti heti kaikki vadille jääneet parhaat palat, käyttäen sormiaan vaivojen säästämiseksi. Giustina tarkasteli häntä päätään kääntämättä ja tuli siihen johtopäätökseen, että tatarilainen oli tarkoittanut vain osoittaa ihailuaan hänen kauneudelleen tirkistäessään häneen niin kamalasti. Giustina oli itse asiassa vähimmän arka koko seurueesta, vaikka olikin kirkaissut niin kimakasti, ja hän muisti sadun kauheasta hirviöstä, joka oli rakastunut kauniiseen prinsessaan. Hän pohti jo keinoja samanlaisen valloituksen tekemiseen.
"Onko meidän ymmärrettävä", kysyi Marin Corner kohteliaasti mutta epävarmalla äänellä, "että tulette messer Carlo Zenon luota?"
Toktamish murahti myönnytykseksi, sillä hänen suunsa oli täynnä, ja hän nyökäytti painokkaasti.
"Messer Carlo Zeno tarvitsee viipymättä suuren summan rahaa", sanoi hän, kyetessään jälleen puhumaan.
Sebastian Polo katsahti merkitsevästi Marin Corneriin, ja Marin Corner katsahti Sebastian Poloon. Lihava rouva höristi korviaan, kuvaannollisesti puhuen, sillä ne olivat niin syvälle uppoutuneina poskien ja leukapielten rehevään ympäristöön, että oli mahdotonta kuvitella niiden voivan mitenkään höristäytyä. Tatarilainen ahtoi jälleen suunsa täyteen, ja hänen tuuhea partansa keikkui leukojen mukana sitä seuraavan välttämättömän äänettömyyden aikana. Giustina vertasi häntä mielessään saaliinhimoiseen leijonaan, mutta hänen isänsä mielestä hän muistutti nälkäistä hyeenaa.