He ymmärsivät, sillä hänen äänensä oli kuin ukkosenjyrinä ja hänkin oli noussut seisoalleen koko mahtavassa pituudessaan, täysinäinen pikari toisessa kädessä ja Omobonon avaimet toisessa. Sitten, ollen jo aikalailla juovuksissa, hän juhlallisesti kohotti avaimet huulilleen, luullen viinipikarin olevan siinä kädessä, ja mulkoillen silmiään kamalasti molemmille kauppiaille; ja löi mahtipontisella eleellä pikarin pöytään, ikäänkuin se olisi ollut avainkimppu, ja se särkyi sirpaleiksi ja keltainen viini läiskähti pitkin pöytää ja juoksi norona mosaiikkilattialle.
Kamala tatarinkielinen kirous ilmoitti hänen huomanneen erehdyksensä, ja koska hän heti päätti mielessään sen venetsialaisten syyksi, oli hänen ensimmäisenä toimenpiteenään viskata särkyneen pikarin jalka Polon päätä kohti; ja samassa hän tarttui tyhjään hopeapulloon ja sinkautti sen Cornerin naamaan. Kevyempi heittoase lensi maalinsa ohi ja särkyi siruiksi vastapäiseen seinään, mutta pullo iski suoraan Cornerin hoikkaan nenänvarteen kamalalla teholla, ja hän kaatui lattialle ja jäi makaamaan siihen vaikeroivana ja vertavuotavana kasana.
Polo ei joutanut katsomaan vaimoonsa eikä tyttäreensä, vaan pakeni avoimesta ovesta niin nopeaan kuin hänen vähemmän nopeista sääristään lähti. Hänen vaimonsa pyörtyi suoraa päätä, tällä kertaa täydellä todella, ja päästäen loppukurnutuksen vierähti sievästi alas tuoliltaan, loukkaamatta itseään lainkaan. Omobono litisti ohuen ruumiinsa seinää vasten, vavisten joka jäsenellään ja sopertaen pelosta; ja nähdessään raivanneensa niin tyydyttävällä tavalla liiat tieltään, suuntasi Toktamish uudelleen huomionsa Giustinaan, joka ei ollut pyörtynyt, mutta oli kuitenkin säikähtynyt niin, ettei kyennyt liikkumaan paikaltaan eikä yrittämään pakoon.
Tatarilainen veti tuolinsa lähemmäksi häntä ja hymyili äkkiä, ikäänkuin ei olisi tehnyt mitään tavatonta ja koettaisi vain tehdä itseään miellyttäväksi. Hän oli ryypännyt aamuvarhaisesta asti, mutta hän olisi sietänyt vielä ainakin pari kannua viiniä, ennenkuin se olisi saanut hänet pois tajultaan. Hän puhutteli Giustinaa syntymämaansa runollisella kielellä.
"Kuules, sieluni lempikyyhkyläinen!" alkoi hän mairitellen. "Täytäppäs malja ja anna minun kuulla hurmaavaa ääntäsi! Toktamish on puhdistanut talon niinkuin ukkosmyrsky puhdistaa laakson helteisen ilman! Juo, soma satakieliseni, niin kultainen viini lämmittää puheen pienessä kurkussasi, niinkuin aamuauringon paiste sulattaa jääpuikot parrastani, kun olen metsästänyt kaiken yötä talvella! Juo, vuonaseni, kevätkaritsani, lauhkea metsäkyyhkyseni, valkoinen jänöpupuseni! Juo, kaunoiseni!"
Tatarilaisen vertaukset olivat toivottoman sekavia, mahdollisesti siksi että hän käänsi ne kreikankielelle, mutta hän oli vakuutettu kaunopuheisuudestaan, ja kieltämättä hän oli väkevä kuin karhu. Hän oli täyttänyt uuden pikarin ja tahtoi nähtävästi välttämättä saada Giustinan juomaan siitä ennen häntä, sillä hän piti sitä hänen huultensa edessä vasemmalla kädellään, samalla kuin koetti kietoa oikean kätensä hänen vyötäisilleen ja vetää hänet polvelleen.
Mutta tämä oli enemmän kuin mihin Giustina oli valmis alistumaan. Sadussa oli peikko vähemmän likentelevä kauniin prinsessan läsnäollessa, lyhistyen tottelevaisuuteen heti kuin tämä sormellaankaan viittasi. Giustina oli vankkaa rakennetta, tavallisesti unelias eikä nopea liikkeiltään; mutta hän kykeni osoittamaan huomattavaa voimaa tarpeen tullen. Samassa kuin hän tunsi Toktamishin käden vyötäröllään, hän nousi tehden nopean, käärmemäisen liikkeen, joka vapautti hänet tatarilaisen käsivarren taipeesta, ja melkein ennen kuin Toktamish tajusi hänen olevan jaloillaankaan, oli hän paennut huoneesta ja läimäyttänyt oven kiinni jälkeensä.
Toktamish koetti seurata häntä, mutta kompastui ensin yhä tiedottomana makaavaan rouvaan ja sitten yhä vaikeroivaan Corneriin, niin että kun hän vihdoin saapui ovelle, oli hänen aikomuksessaan ehtinyt tapahtua muutos, mikä hänen omasta mielestään ainakin merkitsi parannusta. Naiset eivät milloinkaan karkaa talosta kadulle, päätteli hän; sentähden oli Giustina nyt yläkerrassa ja pysyisikin siellä; niin ollen olisi viisaampaa nauttia loppuun riikinkukko ja muut tarjolla olevat antimet, ennenkuin lähtisi tapaamaan Giustinaa. Sillä Toktamish oli huomannut ruoan ja viinin mieleisikseen, ja sellaisiksi, joita ei ollut tarjona joka päivä edes tatarilaiselle upseerillekaan, jolla oli yltäkyllin rahaa kukkarossaan. Hän oli vielä jokseenkin vakava askeleiltaan, palatessaan takaisin paikalleen pöydän ääreen.
Hänen silmäänsä pisti Omobono, joka seisoi seinää vasten litistyneenä ja yhä kauhun herpauttamana; sillä kaikki se, mitä on kerrottu tapahtuneen senjälkeenkuin Corner kaatui maahan ja Polo karkasi pois, oli kestänyt vain pari minuuttia.
Toktamish tunsi äkisti olonsa yksinäiseksi, ja pikku kirjuri huvitti häntä. Hän tarttui häntä kauluksesta ja huiskautti hänet Giustinan tyhjälle tuolille pöydän ääreen.