"Jos tulet tänne sisäpuolelle, niin sanon mitä haluat tietää, kyyhkyläiseni", sanoi hän veitikkamaisella silmäniskulla, sillä hän ei todellakaan uskonut yhdenkään naisen voivan vastustaa häntä.
"Kiitos", vastasi Zoë. "Minä en tule sisään, mutta minä tahdon varottaa teitä. Jos ette sano minulle missä messer Carlo on, niin annan ampua teidät isännän varsijousella kuin hullun koiran."
"Noudanko jousen?" kysyi Carlon palvelijan, venetsialaisen gondolierin ääni, sillä tämä oli erinomainen ampuja ja oli saanut palkinnon ampumakilpailussa Lidolla.
Mutta Toktamish nauroi halveksivasti.
"Teidän varsijousenne ei pysty ampumaan luukkujen läpi", sanoi hän, "sillä ne olivat hyvin tukevat, ainakin kolmea tuumaa paksut. Sitäpaitsi", lisäsi hän, "minä voin istua lattialla ikkunan alla, niin ettette edes näe minua."
"Jos emme voi ampua teitä, niin voimme tappaa teidät nälkään", oli
Zoëlla vastaus valmiina.
"Pikku uuhi-karitsani", sanoi tatarilainen, "Toktamishin sydän läpättää sinulle kuin koiperhonen lampussa. Yhdestä suukkosesta saat kaikki mitä pyydät!"
"Ymmärrättekö, että aion tappaa teidät nälkään?" kysyi Zoë tuikeasti.
"Ei toki, kaunis puna-valko-kaniseni! Ethän ole niin kovasydäminen! Ja sitäpaitsi, jollet päästä minua ulos ja anna minulle suukkosta, niin tulevat mieheni kohta ja polttavat Carlon talon poroksi, ja minä vien sinut mukanani! Hahaa! Sitäpä et ollut ajatellut! Mutta Toktamish ei olekaan loukulla otettavissa kuin mikäkin penikka. Hän on vanha susi ja tuntee metsän. Mieheni tietävät minun olevan täällä, ja jollen palaa heidän luokseen tunnin kuluessa, niin he tulevat hakemaan minua. Sellainen oli sopimus, ja minä voin kyllä odottaa niin kauan. Sitten heitä tulee kuusikymmentä, ja ennenkuin ilta on mennyt, viemme Carlon keisarin luo ja annamme hänet ilmi ja kerromme kaikki mitä tiedämme; ja huomisaamuna hän on mestauspaalussa keskellä kilparataa, ja vasta kolmantena päivänä hän on kokonaan kuollut! Hahaa! Muistanpa kuinka katselimme sitä vanhaa Mikael Rhangabe-lurjusta! Minä olin miehineni vartiossa häntä mestattaessa!"
Zoën posket valahtivat kalman kalpeiksi, ja hänen silmänsä kiiluivat uhkaavasti. Jos hänellä olisi sillä hetkellä ollut ase kädessään, olisi hän voinut antaa hyvin tähdätyn iskun ristikon läpi, ja Toktamishin päivät olisivat päättyneet äkisti. Mutta rautatankojen toisella puolella nauroi juopunut tatarilainen taidolleen, jolla hän oli osannut hänet säikäyttää, sillä hän luuli Zoën kalvenneen pelosta.