"Siis ainoa keino hänen pelastamisekseen on vapauttaa Johannes?" sanoi hän. "Niin", jatkoi hän odottamatta vastausta, "luulen että olette oikeassa. Jos saisimmekin kokoon nuo heidän kymmenentuhatta tukaattiansa, eivät he päästäisi häntä vapaaksi niinkauankuin Andronikus on Blachernaessa."
"Sellainen on asian todellinen laita", vastasi Gorlias. "Ei enempää eikä vähempää. Messer Carlon henki riippuu siitä."
"Siis se on tehtävä, käyköön kuinka käy. Jumalan kiitos, onhan minulla henki panna alttiiksi hänen tähtensä!"
"Teillä on kaksikin", virkkoi Gorlias tyynesti. "Minunkin henkeni on käytettävänänne."
"Te olette hyvin uskollinen Johannekselle, kuoleman vaaraankin asti.
Sitäkö tarkoitatte?"
"Enemmänkin."
"Messer Carlon tähdenkö siis?" kysyi Zoë. "Teillä on hänelle jokin suuri kiitollisuuden velka."
"En ole nähnytkään häntä ennenkuin aivan hiljakkoin", vastasi Gorlias. "Teidän ei tarvitse tietää, minkätähden olen valmis vaikka kuolemaankin tässä yrityksessä, kokóna Arethusa."
Joku koputti ulommalle ovelle; Zoë kutsui käsiään taputtaen palvelustyttöjään, ja toinen heistä meni ovelle. Zenon palvelijan ääni puhui ulkopuolelta.
"Tatarilainen on jo sikeässä unessa", sanoi hän, "ja minä kuulen kirjurin valittavan ikäänkuin suuressa tuskassa; mutta en voi nähdä häntä ikkunasta. Hän on varmasti jossakin siellä huoneessa, sillä se on hänen äänensä."