Sitten Zoën ilme alkoi muuttua hyvin hitaasti, ikäänkuin jokin aate olisi sarastanut hänelle. Oli niinkuin hän olisi nähnyt jotakin Gorliaksen ja itsensä välillä, jotakin, mikä sai vähitellen muodon, jotakin uutta ja odottamatonta, mikä pian kehkeytyi kokonaiseksi kuvaksi ja kuvasta sukeutui todelliseksi näytelmäksi, joka oli täynnä eläviä ihmisiä, liikkuvia ja puhuvia; herkkä suu raoittui hiukan, ikäänkuin hän olisi aikonut puhua, ja hennot sieraimet värähtelivät, punerrus levisi kuin aamurusko hänen kalpeille poskilleen ja syvä lämmin loiste tuli hänen silmiinsä.
Kun näytelmä oli ohi ja näky hävinnyt, nyökäytti hän hitaasti päätään, ikäänkuin varmentuneena siitä, että hänen valveunensa oli ollut tosi uni.
"Olen ajatellut erästä keinoa", virkkoi hän vihdoin.
Gorlias kääntyi, astui lattian poikki ja seisahtui hänen viereensä kuuntelemaan; mutta hän ei luullut Zoëlla olevan mitään käytännöllistä suunnitelmaa ehdotettavana, ja ensiksi häntä kuunnellessaan Gorlias olikin paljon halukkaampi seuraamaan omaa ajatuskulkuaan kuin Zoën esitystä. Sitten hän yhtäkkiä tunsi, että Zoë oli saanut yhden noita käytännöllisen älyn innoituksia, joita äärimmäisen pakottavat tilanteet usein saavat naisissa puhkeamaan ja jotka ovat olleet miesten ihmeenä aina siitä asti kuin Jaakobin äiti näytti pojalleen miten hänen oli varastettava isänsä siunaus. Aivan varmaa on, että nainen se Kolumbuksellekin näytti hänen kuuluisan munatemppunsa, kun hän itse koetti saada sitä pysymään tasapainossa kärjellään. Ainoastaan nainen on saattanut ajatella jotakin niin yksinkertaista.
Ja nyt, Gorliaksen turhaan piinattua kekseliäitä aivojaan aatetta löytääkseen, esitti tämä nuori tyttö hänelle sen, joka oli ainoa mahdollinen. Hän käsitti sen huokeasti.
"Se on uskalias suunnitelma, eikä se voisi onnistua selkeällä päivällä", sanoi hän, kun Zoë oli päässyt loppuun, "mutta hämärässä se ehkä menestyisi."
"Sen täytyy onnistua", sanoi Zoë painokkaasti. "Jos se ei onnistu, niin emme näe toisiamme enää."
"Emme, jollei Andronikuksen mieleen juolahda ristiinnaulita meitä yhdessä", vastasi Gorlias jokseenkin vakavasti. "Hyvin paljon riippuu siitä, että sovitamme aikamme niin täsmälleen kuin mahdollista."
"Niin. Määrätkäämme vähän enemmän kuin puoli tuntia auringonlaskun jälkeen, juuri kuin hämärä alkaa laskeutua. Onko teillä kaikki mitä tarvitsette?"
"Voin hankkia mitä puuttuu. Meillä on runsaasti kolme tuntia aikaa vielä."