Zoë ei ollut kyria Agatan oma tytär. Protosparthokselle ja hänen puolisolleen ei ollut syntynyt lasta useaan vuoteen heidän ollessaan naimisissa, ja vihdoin he toivottomina olivat ottaneet kasvatikseen pienen tyttölapsen, jonka vanhemmat, nuori venetsialainen pariskunta, olivat molemmat kuolleet koleraan, joka aika ajoin oli Konstantinopolin vitsauksena. Kyria Agata ja Rhangabe kasvattivat häntä kuin omaa tytärtään, ja vuosia kului. Sitten heille vihdoin syntyi kaksi poikaa puolentoista vuoden ajalla. Mikael Rhangaben hellyys ottotyttöä kohtaan ei muuttunut vähääkään. Kyria Agata rakasti omia lapsiaan enemmän, niinkuin jokainen äiti tekisi, ja niinkuin jokaisella lapsella on oikeus odottaa tultuaan kyllin vanhaksi ajattelemaan. Hän ei ollut ollut epäystävällinen Zoëlle, vielä vähemmin hautonut tätä kohtaan vastenmielisyyttä; mutta hän oli tullut välinpitämättömäksi häntä kohtaan ja odottanut tyydytyksellä sitä aikaa, jolloin tyttö menisi naimisiin ja jättäisi talon. Sitten oli tullut tuo suuri onnettomuus, omaisuuden menetys, ja lopulta kerjurin kurjuus ja suoranainen nälkä. Ja vaikka Zoën hellyys oli käynyt syvemmäksi ja epäitsekkäämmäksi joka koettelemukselta, koski vanhemman naisen suurin huoli nyt äärimmäisen kurjuuden vaiheilla ensi sijassa hänen poikiaan, sitten häntä itseään, ja kaikkein viimeiseksi Zoëta.
Tyttö tiesi totuuden syntyperästään, sillä Rhangabe ei ollut katsonut oikeaksi salata sitä häneltä, mutta hänellä ei ollut pienintäkään muistoa vanhemmistaan. Protosparthos ja hänen vaimonsa olivat olleet hänelle todellinen isä ja äiti, ja he olivat olleet lempeitä, ja kiitollisuus ja kiintymys kuuluivat tytön luonteeseen. Hän näki kyria Agatan rakastavan poikia enemmän, mutta hän oli jo kyllin naisellinen tunteakseen, että inhimillisen luonnon täytyi antaa vallita, kun verisiteistä oli kysymys. Ja sitäpaitsi, vaikka hänen kasvattiäitinsä olisi ollut tyly ja kylmäkin, sen sijaan että oli vain välinpitämätön oltuaan ennen hellä, olisi tyttö sittenkin antanut henkensä hänen puolestaan, Rhangabe-vainajan tähden. Tämän eläessä oli tyttö miltei jumaloinut häntä; kuolintuskissaan hän oli lähettänyt vaimolleen ja lapsilleen ja Zoëlle viestin, joka jonkun onnellisen ihmeen kautta oli tullut perille; ja nyt, kun hän oli kuollut, oli Zoë valmis kuolemaan hänen omiensa puolesta; jopa enemmänkin, hän suostui myymään itsensä orjaksi heidän tähtensä.
Hän seisoi vuoteen vieressä vain puoleksi verhottuna, ja hän koetti ajatella mitä muuta hän voisi tehdä, tuijottaessaan häntä kohti kääntyneisiin kalpeihin kasvoihin.
"Onko teidän nyt lämpimämpi?" kysyi hän hellästi.
"Kyllä — vähän. Kiitos, lapsi."
Kyria Agata sulki silmänsä jälleen, mutta Zoë valvoi yhä hänen vieressään. Tyttö alkoi tulla vakuutetuksi, että varsinainen vaara oli ohitse, ja että hienostukseen ja mukavuuteen tottunut nainen tarvitsi vain hoitoa ja lämpöä ja ruokaa. Siinä kaikki, mutta se olikin mahdotonta saavuttaa, kun ei ollut enää jäljellä mitään myytäväksi kelpaavaa; ei mitään muuta kuin ihana ja suloinen Zoë itse. Sata kultatukaattia olisi kokonainen omaisuus. Nektaria-vanhuksen käsissä sellainen summa auttaisi hankkimaan todellista mukavuutta enemmäksi kuin vuodeksi, eikä kukaan voinut arvata mitä sillävälin saattaisi tapahtua. Onnen käänne saattaisi asettaa Johannes-keisarin takaisin valtaistuimelle. Hän oli ollut heikko hallitsija, mutta ei julma eikä kiittämätön, ja varmasti hän pitäisi huolen henkivartiastonsa päällikön lesken toimeentulosta, kiitokseksi siitä, että tämän mies oli kärsinyt kidutuskuoleman uskollisuudestaan häntä kohtaan. Sitten voitaisiin Zoë ostaa jälleen vapaaksi ja hän menisi luostariin ja eläisi hyvää elämää kaiken ikänsä, sovittaakseen sen pahan, mihin hänet ostettuna orjana mahdollisesti pakotettaisiin.
Sen hän voi tehdä ja se hänen täytyi tehdä, sillä mitään muuta neuvoa ei ollut Agatan ja pikku poikien hengen pelastamiseksi.
"Vähän maitoa vielä", sanoi sairas, avaten jälleen silmänsä.
Nektaria kumartui hiiliastian yli ja lämmitti jäljelläolevan maitotilkan. Katsellessaan hänen liikkeitään Zoë näki, että se oli viimeinen; mutta kyria Agata oli varmasti parempi ja pyytäisi vielä lisää yön aikana, eikä silloin olisi mitä antaa hänelle; ehkä ei mitään ennenkuin lähellä puoltapäivää seuraavana päivänä.
Nektaria otti hiiliastian ja meni täyttämään sitä raunioituneen talon sisäpihalle, sytyttääkseen hiilet siellä ulkoilmassa. Sairas sulki jälleen silmänsä, hetkiseksi tyydytettynä ja lämmenneenä.