"Toden totta", sanoi Zoë, "ette suinkaan tarkoita että minun olisi puettava ylleni nuo vaatteet!"
"Ne ovat hyvin hyviä vaatteita", huomautti neekeritär suostuttelevasti. "Katsokaahan tätä samettiviittaa! Hietahelmiäkin on näissä kirjailuissa, ja se on ihan uusi ja käyttämätön. Mieheni osti sen Blachernaen palatsista, kun Kaunis Johannes vangittiin. Se kuului jollekin lempinaiselle. Orjat, jotka karkasivat, varastivat kaikkityyni ja möivät ne."
"Minä ottaisin mieluummin jonkun yksinkertaisemman puvun", sanoi Zoë; mutta vangittua keisaria mainittaessa hänen ruskeat silmänsä kävivät tummiksi ja ankaroiksi, ja hänen äänensä miltei vapisi.
"Kokóna Arethusan pitää esiintyä kauneimmillaan tänä aamuna", vastusti
Rustanin vaimo. "Hän saa vieraita."
Zoë säpsähti vähän ja veti vaistomaisesti vuodevaatteet leukaansa saakka.
"Nyt jo!" huudahti hän matalalla äänellä.
Neekeritär hymyili suu korvia myöten.
"Kokóna ei kukaties tule viettämään toista yötä meidän vaatimattoman kattomme alla", sanoi hän. "En tiedä mitään varmaa vielä, koska ostaja ei ole teitä nähnyt", jatkoi hän tuttavallisemmin, "mutta Rustan on kysynyt neuvoa tähdistälukijalta, joka sanoo näiden olevan onnekkaita päiviä ostollemme ja myynnillemme. Siksipä en epäilekään, ettei ostaja mielistyisi kokónan ulkonäköön, sillä totta puhuen, tahtomatta imarrella, meillä ei ole ollut halvassa talossamme vieraana sellaista kaunotarta pitkiin aikoihin."
Kaiken tämän tarkoituksena oli tietysti saattaa Zoë hyvälle tuulelle, jotta hän tekisi miellyttävän vaikutuksen odotettuun ostajaan. Rustan oli kerran menettänyt hyvin hyvän kaupan, kun kaupattava oli puhjennut kyyneliin väärällä hetkellä.
"Minkälainen mies on ostaja?" kysyi tyttö. "Tiedättekö kuka hän on?"