"Ne ovat kuin kaksi pientä valkohiirtä!" sanoi Julia, nauraen vienosti.
"Eipähän, ne ovat kuin nuoret kyyhkyset!" sanoi Lucilla.
Ja he pujahduttivat molemmin hänen jalkansa kauriinnahkaisiin tohveleihin; ja sitten he pukivat hänet yöpukuun, hienoihin kuiviin liinavaatteisiin ja pieneen vihreään silkkinuttuun. He olivat taitavia käsistään, vaikka olivatkin niin nuoria, ja hän antoi heidän tehdä mitä he luulivat hänen tarvitsevan, ja laskeutui vihdoin levolle, jolloin hänet peiteltiin ja sullottiin yhtä lämpimästi ja mieluisasti kuin kyria Agatan oli ollut tapana peitellä häntä, ennenkuin pojat olivat syntyneet ja vallanneet hänen paikkansa.
Muutamien minuuttien kuluttua pienet palvelustytöt olivat sammuttaneet lampun, jättäen ainoastaan kylpyhuoneen pienen tuikun palamaan; sitten he äänettömästi ahmivat kaikki makeiset pöydältä, minkä jälkeen he kytjähtivat matolle peitteidensä alle ja nukkuivat tuota pikaa, niinkuin nuoret eläimet.
Joitakin hetkiä Zoë yhä koetti ajatella. Niin väsynyt kuin hän olikin, inhosi hän itseään siitä syystä, että kykeni lepäämään sellaisessa mukavuudessa samaan aikaan kuin kyria Agata ehkä valvoi rääsykasansa alla ja Nektaria painautui olkia vastaan pysyttääkseen edes vähän lämpöä vanhassa ruumiissaan. Mutta sitten hän ajatteli huomista päivää ja mitä kaikkea Nektaria tekisi kultarahoillaan sairaan vaimon ja pienten poikain hyväksi, ja näissä viihdyttävissä mietteissä hän kantautui hiljaa pois tästä orjuuden maailmasta marmoriporttisen unten maan loputtomiin puutarhoihin.
Hänet herätti ikkunasta huoneeseen virtaava auringonpaiste, ja avatessaan silmänsä hän näki rautatangot ja muisti missä hän oli. Hän huokasi, sillä unessa hän oli ollut onnellinen. Tytöt istuivat ristissä jaloin matolla vierekkäin vähän matkan päässä, äänettöminä odottaen milloin hän heitä tarvitsisi. Hän käänsi päätään tyynyllä ja makasi kyljellään, katsellen heidän pieniä tummia kasvojaan; mutta ei puhutellut heitä vielä. He olivat hyvin samannäköisiä, tuumi hän, jokapäiväisiä tyttöjä, eroten niin vähän tuhansista muista suuren kaupungin orjatytöistä, että hänen olisi vaikea tuntea heitä joukosta, ennenkuin hän olisi katsellut heitä joitakin päiviä. He menisivät luonnollisesti pian kaupaksi, sillä kysyntää oli aina terveille nuorille talousorjille, jotka oli kunnollisesti opetettu. Hän kadehti heidän jokapäiväisiä piirteitään, heidän karkeaa mustaa tukkaansa, heidän kulmikasta vartaloaan, värittömiä poskiaan ja ovelia, pieniä, mustia silmiään. Heidät voitiin myydä vain työntekoon. Kaiken ikänsä Zoë oli kuullut keskusteltavan talous-orjien hinnoista, vieläpä vapaammin kuin vaatteiden tai jalokivien hinnoista, ja hän tiesi, ettei kumpikaan tytöistä ollut enemmän kuin kahdenkymmenenviiden tukaatin arvoinen. Hän aprikoi, kuinka paljon Rustan aikoi vaatia hänestä; varmaankaan hän ei vaatisi vähempää kuin kaksinverroin maksamansa summan.
Hänen näitä kysymyksiä miettiessään ja toivotellessaan kaiken aikaa, että saisi päivän mittaan tietoja kyria Agatasta, kääntyi suuri avain persialaisessa lukossa. Molemmat tytöt hypähtivät jaloilleen ja seisoivat kunnioittavassa asennossa. Zoë käänsi silmänsä äänen kuullessaan, ovi aukeni ja neekerittären leimuava pää ilmestyi päiväpaisteeseen. Hän näki Zoën olevan hereillään ja astui huoneeseen, sulkien oven perässään. Hän tervehti arvokasta vankiaan samalla puoleksituttavallisella, puoleksi-matelevalla puheensävyllä, jota hän alusta alkaen oli käyttänyt, kysyen häneltä kuinka hän oli nukkunut ja olivatko pienet palvelustytöt tehneet velvollisuutensa. Viimeksimainittua kysymystä säesti hurja silmäys molempiin tyttöihin. Zoë vastasi että he olivat erittäin taitavia ja hyväntapaisia. Neekeritär katseli pöydällä olevia illallisen jäännöksiä. "Kokóna Arethusa pitää siis makeisista", huomautti hän. "Hän syö vain suupalan lintupaistia ja kaikki sokurimantelit!"
Zoë oli huudahtamaisillaan hämmästyneen kiellon, kun hän huomasi orjatyttöjen kauhistuneet silmät ja ehkäisi itsensä hymyillen.
"Minä pidän hyvin paljon makeisista", vastasi hän huolettomasti.
Musta nainen näytti tyydytetyltä ja kääntyi pois pöydän luota. Hän avasi sitten vaatekaapin ja valitsi omasta mielestään kauneimman puvun, mitä kaapin hyllyillä oli. Zoë katseli häntä uteliaana. Hän levitti laskoksistaan vaaleanvihreitä silkkisiä vaatekappaleita ja yhden persikan värisestä persialaisesta sametista tehdyn ja hopealla kirjaillun, sekä vihreästä silkistä ja kultalangoista palmikoidun vyön. Tyttöset ottivat ne vastaan ja asettivat esille.