"Gorlias". Zoë toisteli nimeä, sillä hän ei ollut koskaan kuullut sitä.
"Gorlias Pietrogliant, joka asuu lähellä Pyhän Sergiuksen ja Pyhän
Bakkuksen kirkkoa. Jokainen tuntee hänet siinä kaupunginosassa."
"Kyllä muistan", sanoi Zoë.
Hän ymmärsi vihdoinkin, minkätähden Rustanilla oli ollut tapana käydä niin usein tuossa kirkossa, missä hän oli ollut polvistuneena eräässä hämärässä nurkassa, kun Rustan ensi kerran oli nähnyt hänet. Sieltä hän oli seurannut häntä raunioituneelle talolle. Mutta Zoë ei tiennyt, että Rustanin säännölliseen liikkeenharjoitukseen kuului juuri köyhimpien korttelien kirkoissa käyminen, koska niissä saattoi useimmin nähdä nälistyneitä tyttöjä rukoilemassa taivaalta leipää, jota niin harvoin tuli siltä taholta. Monta hyvää kauppaa oli Rustan tehnyt seuraamalla ryysyistä, kauniskasvoista tyttö-poloista kurjuuden pesään, ja hän osasi suorastaan taiturimaisella oveluudella jakaa niukkoja almuja, kunnes hänen uhrinsa myöntyi tai tämän vanhemmat pakottivat hänet myöntymään saadakseen pivollisen kultaa. Eikä hänen liikkeenharjoitus-menetelmänsä ole suuresti muuttunut vielä meidän päivinämmekään, paitsi että orjakauppiaatkin ovat nykyjään enimmäkseen naisia.
Valittuaan kaikki Zoën pukeutumiseen tarvittavat vaatekappaleet neekeritär käski toisen orjatytön viedä pois illallisen jäännökset ja tuoda sijaan jo valmiiksi laitetun aamuruoan. Tyttö totteli, eikä viipynyt poissa täyttä kahta minuuttia. Hän toi maljan kirsikoita sekä valkoista leipää ja voita ja raitista vettä, kaikki kiillotetulla, siselöidyllä pronssitarjottimella.
"Hedelmät ovat terveellisempiä kuin makeiset tähän aikaan päivästä", huomautti talon emäntä. "Myöhemmin, päivällisellä, kokóna saa kaikkea mitä haluaa."
Pienet orjat katsahtivat salavihkaa Zoëhen, joka hymyili.
"Niin", sanoi hän, "hedelmät ovat paljon parempia aamulla."
Rustanin vaimo tuli ja seisoi vuoteen vieressä tarkastellen Zoën kasvoja.
"Luulen", sanoi hän arvostelevasti, "että koska ostaja on muukalainen, on parempi olla maalaamatta silmiäsi. Nuo luonnolliset varjot niiden alla eivät ole pahat."