"En ole ikinä maalannut kasvojani!" huudahti tyttö hiukan suutahtaen.
"Ja siinä on kokóna ollut ihan oikeassa!" vastasi neekeritär, tahtoen kaikin mokomin pitää hänet hyvällä mielellä. "Sitäpaitsi", jatkoi hän, liehitellen jälleen, "minä olenkin täällä vain täyttämässä käskyjänne ja palvelemassa teitä tänään. Suvaitsetteko nyt kylpeä? Minä palvelen teitä itse."
"Pienet tyttöni ovat hyvin näppäriä ja älykkäitä", vastusti Zoë, joka tuskin piti tuota hartevaa afrikatarta naisenakaan.
"Epäilemättä, kokóna, mutta tämä kuuluu liiketehtäviimme, ja minä teen sen paremmin kuin he."
"Mieluummin antaisin heidän auttaa minua, jos minua autettava on", sanoi Zoë. "Mutta minä olen täysin tottunut pukeutumaan itse."
"Suvaitkaa minun kysyä", väitti neekeritär, irvistäen ja käyden jälleen tuttavalliseksi, "kuinka voisi Rustan antaa ostajalleen kirjoitetun takuun, jollen minä vakuuttaisi hänelle, ettei ole mitään moitteen aihetta, ei vammaa, arpea, ei salaista ruumiinvikaa eikä rumaa syntymämerkkiä?"
Zoë käänsi kasvonsa poispäin tyynyllä.
"En tullut ajatelleeksi sitä", sanoi hän.
"En taivaan tähden ajattelisi sitä itsekään", vastasi nainen, siirtyen jälleen liehittelevään puheensävyyn, "muuten kuin varjellakseni nuorta kokónaa kaikista hankaluuksista tai ikävyyksistä ostajamme puolelta! Jos hän vain suvaitsee kutsua itseään valtiattarekseni ja minua orjakseen, niin ei hän ole saava syytä tyytymättömyyteen. Jos minä olen kovakourainen ja kömpelö, saa hän lyödä minua korvalle milloin haluaa, enkä minä ole valittava!"
Pienet orjatytöt toivoivat hartaasti, että Zoë käyttäisi hyväkseen heidän hirmuvaltiaansa harvinaista tarjousta, mutta he eivät uskaltaneet hymyillä. Zoë piti päätään yhä poispäin käännettynä ja oli vaiti.