"Siis tekin olette vain orjakauppias!" huudahti hän halveksivasti. Mutta Zeno nauroi jo sellaiselle ajatuksellekin, ja oli iloinen voidessaan nauraa. Se kevensi.
"Ei", sanoi hän, "en ole orjakauppias. Olen venetsialainen tukkukauppias, tietääkseni. Olen ollut myöskin soturi, ja vähällä oli minusta tulla palkkapitäjän haltija!"
"Pappi!" Zoën kasvot kuvastivat hänen inhoaan.
"Ei, sillä en ole koskaan astunut hengelliseen säätyyn", vastasi Zeno, saaden sitä enemmän itsevarmuutta mitä enemmän Zoë vihastui. "Mutta mitä teihin tulee, niin eräs ystäväni, rikas venetsialainen aatelismies, pyysi minulta sellaista palvelusta, että lähettäisin hänelle kauneimman orjan mitä Konstantinopolista voi saada hänen mainitsemallaan suurella rahasummalla. Itse asiassa —"
Mutta tässä hänen puheensa keskeytyi, sillä Zoë kääntyi hänestä pois ja upotti kasvonsa nahkaiseen tyynyyn. Hänen ruumiinsa vavahteli hiukan, ja Zeno luuli hänen itkevän. Zoë oli jo miltei tottunut Zenoon ja alkanut tuntea itsellään olevan jonkinlaista valtaa häneen; ja hän myönsi häveten, että Zeno miellytti häntä, vaikka hänen tarkoituksensa oli vihata häntä. Mutta ajatus, että Zeno oli ostanut hänet kuin jonkin tavara-erän ikään, lähettääkseen hänet kaukana olevalle tuntemattomalle miehelle, oli enemmän kuin hän ensi alussa jaksoi kestää. Sitäpaitsi, vaikka syömisen ajatuskin teki hänet pahoinvoivaksi, oli hän todella heikontunut ravinnon puutteesta, ja viimeksikuluneen vuorokauden aikana hän oli kokenut niin paljon kuin hänen luontonsa saattoi kestää murtumatta jollakin tavoin.
Zeno huolestui ja kumartui hänen ylitseen, jokseenkin kömpelösti, tahtoen viihdyttää häntä. Zoë käänsi kasvonsa häneen päin äkkiä, ilman varoitusta, ja Zeno näki, että hänen silmänsä olivat kuivat ja posket punoittavat.
"Venetsia on kaunis kaupunki", sanoi hän suostutellen. "Te tulette olemaan tärkeä henkilö ystäväni talossa — hän antaa teille —"
"Milloin aiotte lähettää minut? Huomennako?" Tyttö oli saanut jossakin määrin takaisin mielenmalttinsa.
"Sanoinhan, etten ole vielä päättänyt, mitä minun on teille tehtävä", vastasi Zeno. "Rahat, jotka annoin bukaralaiselle, olivat omiani. Kenties pidän teidät sittenkin täällä."
Zoë inhosi häntä tällä hetkellä. Häntä halutti herjata häntä, lyödä häntä, ajaa hänet matkoihinsa. Hänen sanoissaan oli jotakin niin alentuvaa. Hän päättäisi mitä hänen on tehtävä hänelle! Hän kenties pitäisi hänet sittenkin! Hän oli maksanut hänet omalla rahallaan! Ei ollut mahdollista, että Zoë oli voinut pitää häntä kauniina, että hänen kasvonsa, käytöksensä tai äänensä olisivat edes hetkellisestikään voineet miellyttää häntä.