"Niin lyhyen ajan! Silloin hän kai osti teidät vasta eilen?"
"Eilen illalla."
"Ja keneltä? Tahdotteko sanoa minulle sen?"
Zoë mietti hetkisen ja sitten hymyili.
"Kyllä, Minä voin sanoa teille sen. Hän osti minut eräältä Konstantinopolin ylhäiseltä naiselta, jonka kanssa minut kasvatettiin mitä läheisimmässä tuttavuudessa. Hän on juuri minun ikäiseni ja me olemme hyvin yhdennäköiset."
"Ymmärrän", sanoi Zeno täydellisesti pettyneenä ja puhuen miltei itsekseen. "Tyttöparka! Sama isä, otaksuttavasti — siitä tuo —"
Zoë painoi silmänsä alas ja katsoi mattoon.
"Niin — koska olette sen arvannut, herra. Meillä oli sama isä, vaikka emme koskaan tunteneet häntä. Hän kuoli ruttoon, kun me olimme muutaman kuukauden vanhoja."
Zeno oli täysin tyytyväinen tähän loogilliseen selitykseen, joka selitti täydelleen Zoën ylimysmäisen kauneuden, hänen käytöksensä ylhäisyyden ja kaikesta hänen esiintymisestään ilmenevän hienon kasvatuksen, samoinkuin sen pelottomuudenkin, joka oli saanut hänet kääntymään häntä vastaan ja sanomaan, että hän vihasi häntä. Ainoa seikka, jota hän ei ymmärtänyt, oli se, että Zoë oli hymyillyt kertoessaan. Mutta hän arveli, kuten täysin mahdollista olikin, että valtiattaren ja hänen orjaksi-syntyneen siskonsa välillä oli saattanut olla kateutta ja ehkä vihaakin, eikä hän tahtonut vielä tällä haavaa kysellä sen tarkemmin, koska kaikki oli hänelle niin selvää. Sellaiset luonnottomat teot eivät olleet harvinaisia kaupungissa, joka oli puolillaan orjia. Zoën emäntä oli arvattavasti myynyt hänet suuttumuksen puuskassa, tai ehkä harkinnan jälkeen ja tahallisella julmuudella, tai ehkäpä ahneudestakin, ostaakseen itselleen helminauhan.
Tyttö ei tarjoutunut kertomaan enempää, mutta hän katsoi syrjään omistajastaan ja näytti ajattelevan menneisyyttään, niinkuin hän todella tekikin, vaikka se olikin perin toisenlainen kuin se, jonka Zeno mielikuvituksessaan hänelle sepitti.