"Tai että isäntä tahallaan pettäisi Poloa ja tyttöä?"
"Mitä sanottekaan?"
"Sitä vain, että thominus Carolus aikoo mennä naimisiin thomina
Justinan kanssa."
"Mutta minähän sanoin teille —"
"Te joko olette hyvin yksinkertainen tai pidätte minua sellaisena", keskeytti Zoë musertavalla loogillisuudella. "Kumpi on asianlaita, herra kirjuri?"
Omobonon mielestä Zoë oli sillä hetkellä kauhea nuori ihminen. Hän levitti kätensä ja loi silmänsä ylös kattoon toivottomana, mutta yhä väittäen vastaan.
"Ja niin ollen", jatkoi Zoë, "mitä aikoo isäntä tehdä minulle?
Aiotaanko minut lukita tänne ainiaaksi?"
Jos mikään saattoi vielä enemmän hämmentää Omobonon mielen tasapainoa, niin tämä kysymys sen teki. Hänen lempeä luonteenlaatunsa alkoi ärtyä.
"Mistä minä tiedän?" kysyi hän. "Hän tekee niinkuin parhaaksi näkee!
Kysykää häneltä itse!"
Olihan tyttö lopultakin vain orja, tuumi Omobono mielessään, kun taas hän oli viiden notaari-polven jälkeläinen. Mitä oikeutta oli tytöllä panna häntä ristikuulustelun alaiseksi? Hän oli sitä enemmän suutuksissaan tytölle tuosta kysymyksestä, kun hänen oma uteliaisuutensa oli kiusannut häntä päiväkausia, vaatien siihen vastausta.