"Omobono", sanoi Zoë, teeskennellen hyvin vakavaa sävyä, "te tiedätte varsin hyvin, mitä isäntä aikoo tehdä. Nyt minä kysyn teiltä juhlallisesti ja kehoitan teitä vastaamaan neljän var —"
"Ei, ei!" huusi kirjuri hätääntyen. "Älkää kysykö minulta sen nimessä!"
"Minun täytyy, Omobono; ja teille on tietysti sanottu, mikä teitä odottaa, jos kieltäydytte auttamasta ystävää tuolla puolen veden."
Hän lausui viimeiset sanat sellaisella painolla, että se sai Omobonon vapisemaan.
"Niin, niin — kyllä tiedän —", sopersi kirjuri heikosti, vaikk'ei hänellä ollut kaukaisinta aavistustakaan rangaistuksesta.
"Teidät ruhjotaan mäsäksi tuuma tuumalta pienellä vasaralla, sormenpäistä alkaen, kunnes ei koko ruumiissanne ole eheää luuta. Tämä on vasta alku."
Omobonon polvet vapisivat.
"Sitten nahkanne vedetään nurin päänne yli ja sydämenne leikataan elävänä ruumiistanne, Omobono, ja te kuolette."
Kirjurilla oli jo sellainen usko noiden taikasanojen haltijain mahtiin, että hän kalpeni ja kylmä hiki nousi hänen otsalleen.
"Vaikka kaikki tuo tehtäisiin minulle nyt heti", sopersi hän, "en voisi sanoa teille, mitä isäntä aikoo!"