Tämän ruhtinattaren kanssa Senecan kohtalot kietoutuivat mitä lähimmin yhteen, ja me pystymme sitä paremmin ymmärtämään hänen asemansa ja kirjoituksensa, jos muistamme, ettei minkään maan historia paljasta meille ilmiötä pöyristyttävämpää ja hirvittävämpää kuin mitä se tarjoaa Agrippinan, Neron äidin, haahmossa.
Suurten vanhempainsa hyveistä hän, kuten muutkaan lapset, ei ollut perinyt ainoatakaan; ja hänessä olivat suvun kehnot taipumukset paisuneet intohimoiksi, jotka ajoivat hänet kaikenkaltaisiin rikoksiin. Hänen elämänsä aina kehdosta asti oli ollut pelkkää turmelusta, eikä yhdessäkään hänen elämänsä monista äkkivaiheista pilkahtanut hänessä esiin ainoatakaan jaloa tai rakastettavaa piirrettä. Syntyneenä Ubialaisten kaupungissa (joka myöhemmin hänen kunniakseen sai nimen Colonia Agrippina ja vieläkin säilyttää nimen muodoissa Cologne ja Köln) hän kadotti isänsä kolmivuotiaana ja kahdentoista iässä äitinsä, joka silloin karkoitettiin maanpakoon. Hänet kasvatettiin huonojen sisarten ja hurjan, pahantapaisen veljen kanssa, ja isoäitiä, joka kasvatusta valvoi, hän vihasi. Neljäntoista vanhana hänet naitettiin Cnæus Domitius Ahenobarbukselle, joka oli kaikkein kehnoimpia ja pahamaineisimpia aikansa roomalaisista nuorista ylimyksistä. Ajan juoruilevat elämäkerrat vieläkin sisältävät moniaita kaskuja hänen julmuudestaan ja itsekkäisyydestään. Ne kertovat, kuinka hän kerta, ilman vähintäkään sääliä, ajoi muutaman Appiuksen tiellä leikkivän poika poloisen yli; kuinka hän toisessa tilaisuudessa iski silmän eräältä roomalaiselta ritarilta, joka oli antanut hänelle kiivaan vastauksen; ja kuinka, kun hänen ystävänsä onnitteli häntä pojan syntymisen johdosta (se oli nuori Claudius Domitianus, myöhemmin keisari Nero), hän raa'asti huomautti, että senkaltaisista ihmisistä kuin hänestä itsestään ja Agrippinasta saattoi syntyä vain joku kuvatus, yleiseksi turmioksi määrätty.
Domitius oli neljäkymmentä vuotta vanha naidessaan Agrippinan, ja nuori Nero syntyi vasta yhdeksän vuotta myöhemmin. Kaiken hellyyden, mihin Agrippinan tiikeriluonne pystyi, sen nyt sai hänen lapsensa. Tämän lapsen hyväksi, sen kehdosta omaan kuolemaansa saakka, joka hänet kohtasi juuri samaisen pojan kautta, hän uurasti ja teki syntiä. Hänen ääretön kunnianhimonsa, johon eroamattomasti liittyi rajaton, vimmainen rakkaus tätä ainoata poikaa kohtaan, tästä pitäen määräsi jokaisen teon hänen elämässään. Kohtalo oli hänestä tehnyt keisarin sisaren; vehkeilyt nostivat hänet toisen puolisoksi; omat rikokset tekivät hänestä kolmannen äidin. Ja ensi näkemältä tuntuu kuin olisi hänellä ollut harvinainen onni muassansa, sillä vielä ollessansa elämän keväimessä hän, ensinnä puolisonsa, sitten poikansa nimissä, ei suinkaan vähässä määrässä ollut osallisena hallittaessa Rooman maailmaa. Mutta sillä välin tuo erehtymätön kosto, jonka äänettömiä askeleita voitonriemuisen rikoksentekijän jäljissä me saatamme seurata historiassa sivu sivulta, käsi koholla hiipi häntä yhä lähemmäksi. Kun hän oli saavuttanut tyydytetyn rakkauden ja kunnianhimon huimaavan korkeuden, jonne oli kahlannut niin monen syntisen ja verisen teon yli, syöstiin hänet alas kaamean karkeasti, väkivaltaiseen, häpeälliseen kuolemaan, juuri saman pojan käden kautta, jonka takia hän niin monesti oli rikkonut hyveen ja oikeuden lakeja vastaan ja niin useasti jalkoihinsa tallannut niitä puhtaita ja helliä siteitä, joita Jumalan ääni on opettanut pakanankin, tietoisuutensa rajoissa, tunnustamaan ja kunnioittamaan.
Pyrkien siihen että hänen poikansa naisi Octavian, Claudiuksen tyttären, hän ensi töiksensä toimitti surman suuhun Silanuksen, nuoren ylimyksen, jolle Octavia jo oli kihlattu. Sen jälkeen piti päästä irti kaikista mahdollisista tai todellisista kilpailijoista. Edellisten joukossa oli kaunis Calpurnia ja hänen oma kälynsä, Domitia Lepida. Jälkimmäisiin kuului rikas Lollia Paulina, jota hän, aiheettomasti, syytti noituudesta ja maankavalluksesta, minkä jälkeen hänen omaisuutensa otettiin takavarikkoon; keisari toki säästi hänen henkensä, mutta karkoitti hänet Italiasta. Tämä puolikosto ei riittänyt Neron äidille. Raamatun Herodiaan tyttären tavoin hän lähetti tribuunin tuomaan hänelle vihollisensa pään; ja kun se hänelle tuotiin ja hänen oli vaikea tuntea nuo kerran niin ylistetyn kaunottaren surkastuneet ja aavemaiset piirteet, sanotaan hänen omin käsin kohottaneen yhtä huulta ja täten päässeen vakuutetuksi siitä, että tämä todella oli Lollian pää. Sellaisiin kauhistuksiin saattaa nainen vajota, kun hän hylkää Jumalan rakkauden; ja kauniit kasvot saattavat kätkeä sielun "saastaisen kuin synti itse". Hyvällä syyllä voi Adolf Stahr huomauttaa, että Shakespearen lady Macbeth ja puolisonmurhaaja Gertrude ovat vain lapsia tämän kivikovan naishirviön rinnalla.
Tämäpä ruhtinatar kutsui Senecan takaisin maanpaosta vuonna 49.[38] Hän älysi, että hänen tihutyönsä herättivät kammostusta sellaisessakin kaupungissa, joka kauan oli tottunut vereen, ja Tacitus suoraan sanookin, että hän toivoi voivansa panna näitä tunteita vastaan vaakalaudalle kansanmielisen teon kutsumalla takaisin Korsikan autioilta erämailta Rooman maailman lempifilosoofin ja suosituimman kirjailijan. Eikä hän tyytynyt tähän julkiseen todistukseen siitä, että uskoi hänet viattomaksi rikokseen, josta häntä oli syytetty, vaan sen lisäksi hankki hänelle praetorinviran, ottipa vielä hänet nuoren poikansa opettajaksi ja kasvattajaksi. Tässäkään toimenpiteessään hän ei unohtanut kunnianhimoisia suunnitelmiaan, sillä hän tiesi, että Senecassa kyti salainen katkeruus Claudiusta kohtaan ja että Nero ei voisi saada viisaampaa opastajaa valmistelemaan toimenpiteitä, joilla turvattaisiin hänen keisarivaltaa tavoittelevien toiveittensa toteuttaminen. Olisi kenties ollut parempi Senecan onnelle, ettei hän olisi koskaan lähtenyt Korsikasta tahi jälleen asettanut jalkaansa tuohon kirkemäiseen, verentahraamaan hoviin. Lisättäköön kuitenkin hänen puolustuksekseen, että toinenkin, epäämättömän tunnollinen kunnian mies — Afranius Burrus —, suoraluontoinen, teeskentelemätön mies, muinaisroomalaisen miehuuden perikuva, jonka Agrippina oli korottanut pretoriaanien kaartin prefektiksi, oli kernas jakamaan hänen vaaransa ja vastuunsa. Mutta hänen on täytynyt alun pitäen joutua elämään alhaisten ja rikoksellisten vehkeitten ilmapiirissä. Hänen on täytynyt muodostaa tärkeä jäsen Agrippinan puolueessa, joka kävi jokapäiväistä, murhaavaa sotaa Narcissuksen puoluetta vastaan. Hänen on täytynyt olla selvillä niistä herkeämättömistä juonitteluista, joilla Agrippina sai poikansa Neron ottopojaksi keisarille, jonka oma poika Britannicus oli vain kolme vuotta nuorempi. Hänen on täytynyt nähdä, kuinka Neroa aina kunnioitettiin, ylennettiin ja näyteltiin kansanjoukolle Rooman tulevana toivona, sillä välin kun Britannicus, niinkuin nuori Edvard V setänsä[39] hallitessa, laiminlyötiin, ympäröitiin vakoojilla, pidettiin niin paljon kuin mahdollista poissa isän silmistä ja niin täydellisesti työnnettiin syrjään, että kansa alkoi tosissaan epäillä, elikö hän vai oliko kuollut. Hänen on täytynyt nähdä, kuinka Agrippina, joka nyt oli päässyt ennenkuulumattomaan kunniaan jo eläissänsä saadessaan arvonimen "Augusta", toimi niin korskeasti, että saattoi olla vain vähän epäilystä siitä, mitkä olivat hänen lopulliset aikeensa valtaistuimeen nähden. Hänen on täytynyt tuntea, että hänen loistava älynsä oli itse asiassa palvelemassa naista, jossa ahnaus, kopeus, väkivaltaisuus, petollisuus ja kaikenlainen häikäilemätön paheellisuus oli saavuttanut tähän saakka saavuttamattoman asteen turmeltuneessakin ja pakanallisessa maailmassa. Tästä pitäen Senecan elämäkerran täytyy muodostua puolustuskirjoitukseksi mieluummin kuin ylistyspuheeksi.
Keisari ei voinut olla älyämättä valinneensa Agrippinassa puolison vieläkin sietämättömämmän kuin Messalina. Messalina ei ollut tuuppautunut hänen ja hänelle rakasten ystävien väliin, ei ollut riistänyt häneltä hallitusvallan tunnusmerkkejä, ei ollut vallinnut palatsia tylyllä ja epänaisellisella tyranniudella ja oli tietenkin äidin huolella valvonut hänen lastensa henkeä ja onnea. Narcissus ei lie suinkaan tahtonut kauan pitää häntä tietämättömyydessä siitä, että Agrippina, kaikkien muitten juoniensa ja rikostensa lisäksi, oli ollut hänelle aivan yhtä vähän uskollinen kuin hänen edellinenkin onneton vaimonsa. Tämä tieto painui syvälle hänen sydämeensä, ja hänen kuultiin jupisevan, että hänen kohtalonsa oli aina sama: ensin kestää ja sitten kostaa vaimojensa rikkomukset. Agrippina, jonka vakoilijat täyttivät palatsin, ei saattanut kauan pysyä tietämättömänä näin merkityksellisestä puheesta; ja luultavastikin vaisto, jota hänen oman syyllisen omantuntonsa katalat tekoset teroittivat, sanoi hänelle, että keisari selvästi näytti katuvan, että oli nainut veljentyttärensä ja ottanut tämän pojan omakseen oman nuoren poikansa vahingoksi, ellei suorastaan turmioksi. Jos mieli saavuttaa päämäärä, johon hän niin kauan oli tähtäillyt, ei ollut aikaa hukata. Toivokaamme, että Seneca ja Burrus olivat ainakin tietämättömiä niistä toimenpiteistä, joihin hän ryhtyi tarkoitusperänsä toteuttamiseksi.
Onni suosi häntä. Pelätty Narcissus, hänen murhasuunnitelmansa pahin vastus, oli saanut ankaran luuvalokohtauksen. Agrippina laittoi niin, että hänen lääkärinsä määräsi hänet kylpemään Campanian Sinuessaan. Sillä tapaa hänet saatiin pois tieltä, ja Agrippina kävi heti käsiksi verityöhönsä. Uskoen salaisuuden Halotukselle, keisarin prægustator'ille — orja, jonka toimena oli hänen suojelemisensa myrkyltä sen kautta, että hän ennen keisaria maistoi jokaista ruokalajia — ja hänen lääkärilleen, Xenoionille Kos-saarelta hän kysyi neuvoa Locustalta, tämän klassillisen Jaakko-kuninkaan ajan Mrs Turneriltä, mikä myrkky parhaiten soveltuisi hänen tarkoitukseensa. Locusta oli mestari alallaan, jolla pitkä praktiikka oli hankkinut hänelle tavattoman taitavuuden. Myrkky ei saanut vaikuttaa liian nopeaan, jottei se herättäisi epäilystä; eikä liian hitaasti, jotta keisarille ei jäisi aikaa pitää neuvoa poikansa Britannicuksen eduksi, vaan sen tuli olla sellainen, joka hämmentäisi hänen järkensä, aiheuttamatta välitöntä kuolemaa. Claudius oli ahmatti syömäri, ja myrkky annettiin hänelle mahdollisimman mukavasti sekoitettuna erääseen sieniruokaan, josta hän erittäin paljon piti. Agrippina itse tarjosi hänelle herkullisimmat sienet, ja heti myrkky teki hänet mykäksi. Laita oli, kuten liiankin tavallisesti, niin, että Claudius jo silloin oli päihtyneessä tilassa ja kannettiin vuoteeseensa, ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut. Seurasi ankara vatsatauti, ja pelättiin, että tämä ynnä hänen juomansa runsas viiniannos tekisivät myrkyn vaikutuksen tyhjäksi. Mutta Agrippina oli mennyt liian pitkälle perääntyäksensä; ja Xenofon, joka tiesi, että suuret rikokset epäonnistuneina ovat vaaralliset, mutta onnistuneina palkitaan, tuli hänelle avuksi. Ollen yllyttävinään häntä ylenantamaan hän kutkutti keisarin kurkkua pian tehoavaan ja kuolettavaan myrkkyyn kastetulla sulalla. Se vaikutti, ja ennen aamua Claudius oli ruumiina.[40]
Kuten historiassa niin monesti on tapahtunut, Tarquinius Priscuksen ajoista Kaarle II:n päiviin asti, salattiin kuolema, kunnes kaikki oli valmistettu seuraajan nimittämistä varten. Palatsia vartioitiin huolellisesti; sinne ei päästetty ketään lukuunottamatta Agrippinan uskollisimpia puoluelaisia. Ruumista tuettiin tyynyjen avulla; "hänen omasta tahdostaan" kutsuttiin näyttelijöitä huvittamaan keisaria ja konsuleja pyydettiin lukemaan rukouksia hänen henkensä puolesta. Levittäen huhua, että keisari oli paranemaan päin, Agrippina ahnaasti itse piti silmällä Britannicusta ja hänen kahta sisartaan, Octaviaa ja Antoniaa. Ikäänkuin surun murtamana hän itki ja syleili heitä ja ennen kaikkea piti Britannicusta vierellään, suudellen häntä ja huudahdellen, "että hän oli kerrassaan isänsä kuva", ja varoen päästämästä häntä millään ehdolla pois huoneesta. Siten kului päivä, kunnes oli tullut hetki, jonka kaldealaiset olivat selittäneet olevan ainoan onnellisen tuona onnettomana lokakuun päivänä.
Tuli puolipäivä; palatsin ovet työnnettiin äkkiä auki; ja Nero, rinnallaan Burrus, tuli ulos sen pretoriaanijoukon luo, joka piti vartiota. Päällikkönsä käskystä he ottivat hänet eläköön-huudoin vastaan. Vain jotkut empivät, katsellen ympärilleen ja kysyen: "Missä on Britannicus?" Kun hän kuitenkaan ei ollut näkyvissä eikä yksikään esiintynyt hänen puolestaan, seurasivat he joukon esimerkkiä. Triumfissa Nero kannettiin leiriin, jossa hän piti sotamiehille lyhyen puheen ja lupasi jokaiselle heistä runsaan lahjan. Heti häntä tervehdittiin imperaattorina. Senaatti seurasi sotamiesten vaalia eivätkä maakunnat panneet vastaan. Jumalalliset kunnianosoitukset määrättiin pidettäväksi murhatulle ja ryhdyttiin valmisteluihin hänen hautajaisiansa varten, jotka loistossa kilpailivat Livian Augustusta varten järjestämäin kanssa. Mutta jälkisäädös — joka ilman mitään epäilystä oli seuraajaksi määrännyt Britannicuksen — kaikessa hiljaisuudessa toimitettiin pois eikä sen säädöksiä milloinkaan tultu tuntemaan.
Ja keisarivaltansa ensimmäisenä iltana Nero, hyvin tietäen, ketä hänen oli kiittäminen valtaistuimestansa, antoi vartijalle, joka tuli häneltä kysymään yön tunnussanaa, tuon kiitollisen ja merkittävän sanan: "Optima mater" — "äideistä paras".