Ei kiviseinät vankilaa tee,
Ei rautaristikot häkkiä.
Mieli syytön, tyyni tunto,
Sille siinä rauhan maja.
Emme kernaasti voikaan ihmetellä, että hänen asemassaan tämäntapaiset ajatukset laajassa mitassa askarruttivat Epiktetoksen mieltä tai että hän oli opettanut itsensä mahdollisimman lujalla otteella käymään niihin käsiksi. Kerta kysyttynä, mikä ihminen on rikas, hän vastasi: "se joka riittää itselleen", mikä lausunto sisältää siemenessään sananlaskuraamatun niin pontevasti ilmaiseman totuuden: "Mitä jumalatoin pelkää, se hänelle tapahtuu, ja mitä vanhurskaat himoitsevat, sitä heille annetaan." (Sal. San. X, 24). Samoin hän kysymykseen: kuka on vapaa? vastaa: "hän joka hillitsee itseään", hyvin samaan äänilajiin kuin Salomo sanoessaan: "Kärsivällinen on parempi kuin väkevä; ja joka hillitsee mielensä, on parempi kuin se, joka kaupungin voittaa." (Sal. San. XVI, 32). Sokrates oli niitä esikuvia, joita Epiktetos aina piti silmiensä edessä, ja ihaillen hän kertookin hänestä seuraavan jutelman. Kun Arkelaos lähetti hänelle sanan ilmaisten haluavansa tehdä hänet rikkaaksi, pyysi Sokrates lähettiä ilmoittamaan herrallensa, että Ateenassa sai ostaa neljä jauhomittaa muutamalla kolikolla ja että lähteet kuohuivat vettä. "Jos sitten nykyiset varani ovat minulle muka riittämättömät, niin riitän minä ainakin niille, ja näinpä ne myöskin riittävät minulle. Etkö tiedä, että Polus esitti Oidipuksen kuninkaallista osaa yhtä kauniisti kuin vaeltavaa kerjäläistä Oidipusta Kolonoksella? Pitääkö sitten jalon miehen olla huonompi Polusta, niin ettei hän voi kunnolla esittää jokaista osaa, minkä jumalallinen kaitselmus on hänelle asettanut, ja eikö hänen pidä jäljitellä Odysseusta, joka ryysyissäkin oli yhtä huomattava kuin kähäräkarvaisessa purppuraviitassaan?" Yleensä puhuen on Epiktetoksen ajatus elämästä aina yksinkertainen ja aina johdonmukainen; tämä hänen näkökantansa antoi hänelle lohdutusta elämän huolissa ja siitä hän sai lujuuden pysyä hyveen miehenä. Tuo ajatuskanta voidaan koota seuraaviin kohtiin hänen kuuluisasta "Ojennusnuorastaan":[72]
"Muista olevasi sellaisen näytelmän esittäjä kuin johtaja tahtoo: joko lyhyen tai pitkän. Jos hän tahtoo sinun näyttelevän köyhää, tee se taitavasti, samoin jos rampaa, virkamiestä, yksityistä, sillä sinun asiasi on annetun osan suorittaminen hyvin; sen valitseminen on toisen asiana."
"Älköön sinua tuskauttako tällaiset mietteet: minä elän huomaamattomana, en ole missään mikään. Sillä jos se, että jotakuta ei huomata, on paha, ei toki toinen voi pahaan sinua saada, ei enempää kuin häpeäänkään. Tokkohan siis onkaan sinun tehtäväsi päästä hallitukseen, saada kutsuja kemuihin? Ei suinkaan! Kuinka se sitten olisi huomaamattomuutta sinua kohtaan? Ja etkö ole mikään missään sinä, jonka tulee jotakin olla vain niissä, jotka ovat sinun vallassasi, ja joissa saatatkin olla suurimman arvoinen?"
"Kunnia, arvo, luottamus", väittää hän toisessa kohdassa, "olkoot hyviä asioita tahi pahoja, ovat ainakin asioita, joista on maksettava oma hintansa. Kaalia kaupataan obolilla, ja jos tahdot kaalisi, niin täytyy sinun maksaa oboli; ja samoin, jos tahdot saada kutsun jonkun henkilön pitoihin, täytyy sinun maksaa se hinta, minkä hän vaatii, joko tämä hinta, jota hän vaatii, on kätteleminen tai palvelevaisuus. Eikö sinulla siis ole mitään tuon kekkerin sijasta? Onpa niinkin: sinun ei ole tarvinnut vastoin tahtoasi kiitellä ketään eikä kärsiä alentumista hänen ovillansa."
Muutamia näistä viime ajatuksista on niin kauniisti esittänyt amerikkalainen runoilija Lowell, että tahdon lopettaa tämän luvun hänen sanoillaan:
"Earth hath her price for what earth gives us;
The beggar is tax'd for a corner to die in;
The priest hath his fee who comes and shrives us;
We bargain for the graves we lie in:
At the devil's mart are all things sold,
Each ounce of dross costs its ounce of gold,
For a cap and bells our lives we pay.
Bubbles we earn with our whole soul's tasking,
Tis only God that is given away
Tis only heaven may be had for the asking."
Maalla on hintansa sen takia mitä se meille antaa,
Kerjäläistä verotetaan kolosta hänen kuolla,
Palkkansa on papilla, joka meitä ripittämään saapuu,
Me lainaamme hautaa varten, jossa makaamme:
Paholaisen markkinoilla kaikki asiat ovat kaupan,
Joka unssi likaa maksaa unssin kultaa,
Narrinkaavusta annamme elämämme.
Kuonaa hankimme sielumme koko ponnella,
Jumala yksin on unhottunut,
Taivas vain tulee, kun pyytää.
2 Luku.
EPIKTETOKSEN ELÄMÄ JÄ MIELIPITEET (jatkoa).