"Miksi", kysyy hän toisessa kohdassa, "miksi kutsut itseäsi stoalaiseksi? Miksi petät joukkoja? Miksi näyttelet juutalaista, vaikka olet kreikkalainen? Etkö tiedä, millä perusteilla ihmistä sanotaan juutalaiseksi tai syyrialaiseksi tai egyptiläiseksi? Kun näemme jonkun joutavan tuuliviirin, on meidän tapana sanoa: 'Tuo ei ole mikään juutalainen, hän vain sellaista näyttelee'; mutta kun mies kokonaan rupeaa proselyytiksi ja täydelleen omaksuu juutalaisten opit, silloin hän sekä on todellisuudessa juutalainen että siksi kutsutaan. Näin on myös meidän filosoofien; jos väärällä värillä itsemme sivelemme, olemme juutalaisia nimeltä, mutta todellisuudessa jotakin muuta… Me kutsumme itseämme filosoofeiksi, kun emme osaa esittää muiden ihmisten osaa, aivan kuin mies koettaisi nostaa Ajaxin kiveä, vaikka ei jaksa kohottaa kymmentä naulaa." Kohta on mielenkiintoinen ei ainoastaan sinänsä, vaan senkin takia, että se omituisella tavalla sekä kielen että ajatuksen puolesta muistuttaa Paavalia: "Ei se ole Juutalainen, joka vain ulkonaisesti on Juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on Juutalainen, joka sisällisesti on Juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Herrassa eikä kirjaimen mukaan; ja sellainen saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta." (Room. II, 28-29.)
Paras tie tulla tosi-filosoofiksi ei suinkaan ole pelkästään se, että lukee kirjoja ja perehtyy opinkappaleisiin, vaan että järkähtämättömästi ahkeroi toimiaksensa ja pysyäksensä omissa alkuperäisissä periaatteissaan; tähän voi vielä lisätä johdonmukaisuuden ja itsetarkkaamisen. "Nämä periaatteet", sanoo Epiktetos, "luovat ystävyyttä kodissa, yksimielisyyttä kaupungissa, rauhaa kansojen kesken; ne tekevät ihmisen kelvolliseksi Jumalalle ja miehuulliseksi kaikissa olosuhteissa, ikäänkuin hän olisikin tekemisissä hänelle vierasten ja arvottomain kappalten kanssa. Nyt me kyllä pystymme kirjoittamaan näistä asioista ja puhumaan niistä ja luettua niitä kiittelemäänkin, mutta emme likimainkaan niitä noudata. Siitäpä johtuu, että myöskin meihin soveltuu lakedaimonilaisiin kohdistettu moite, joiden sanottiin olevan 'leijonia kotona, mutta kettuja Efesossa'; koulussa me olemme leijonia, mutta ulkopuolella kettuja."
Nämä kohdat sisältävät, luulen ma, omaperäisimmät, tärkeimmät ja kuvaavimmat mielipiteet, mitkä tavataan Tutkielmissa. Eheimmin ne ovat selvitetyt pitkässä ja tärkeässä luvussa kyynillisestä filosofiasta. Oikea kyynikko — ei sellainen, joka siksi pyrki raaoilla tavoilla ja pöyhistellen hupsussa yltiöpäisyydessä, vaan elämänsä ja periaatteittensa kautta — oli ilmeisesti Epiktetoksen silmissä parhaita ihmisiä maan päällä. Ihanteensa hän haahmoittelee eräälle oppilaalleen, joka oli tiedustanut häneltä tätä asiaa.
Aluksi hän lausuu, että oikea kyynikko on niin jalohenkinen olento, että se, joka sen alan itsellensä valitsee, mutta ei omaa tarpeellisia ominaisuuksia, sytyttää vastaansa taivaan vihat. Hän on kuin törkeäsuinen Tersites,[77] joka itselleen vaatii Agamemnonin ylhäistä asemaa. "Jos luulet", puhuu hän tälle nuorelle oppilaalle, "voivasi tulla kyynikoksi pelkästään pukeutumalla vanhaan vaippaan ja nukkumalla kovalla vuoteella ja kantamalla kerjurin pussia ja keppiä, anelemalla armopalasia ja herjaamalla jokaista, jonka näet hempeästi vaatetettuna tai purppuraan puettuna, niin et tiedä, mistä on kysymys — mene silloin tiehesi; mutta jos tiedät, mitä oikea kyynikko tosiasiassa on, ja luulet kykeneväsi siksi, niin punnitse, mihin suureen tehtävään olet antautumassa.
"Mitä ensinnäkin itseesi tulee: Sinun täytyy ehdottomasti heittäytyä Jumalan tahdon varaan. Sinun täytyy voittaa kaikki intohimot, kuolettaa kaikki pyyteet. Sinun elämäsi täytyy olla kuin avattu kirja Jumalan ja ihmisten edessä. Toiset kätkevät työnsä taloilla ja ovilla ja pimeydellä ja vartijoilla; sinun talosi, ovesi, pimeytesi olkoon pyhän hävyn tunto. Sinä et saa salata mitään; sinulla ei saa olla mitään kätkettävänä. Sinun täytyy olla tunnettu Jumalan lähettinä ja sanansaattajana ihmisten keskuudessa. Sinun täytyy opettaa ihmisille, että onni ei ole siellä, mistä he sitä sokeudessaan ja viheliäisyydessään etsivät. Ei se ole voimassa, sillä Myro ja Ofellius eivät olleet onnellisia; ei rikkaudessa, sillä Kroisos ei ollut onnellinen; ei vallassa, sillä konsulit eivät ole onnellisia; eikä kaikessa tässä yhteensä, sillä Nero ja Sardanapalus ja Agamemnon huokasivat ja itkivät ja raastivat hiuksiaan ja olivat olosuhteitten orjia ja ulkokuori heitä petti. Onni on sinussa itsessäsi; todellisessa vapaudessa, tyytyväisyydessä ja rauhassa, siinä, että voitat tai kukistat jokaisen epäjalon pelon, täydellisesti hallitset itseäsi; ja onnea on silloin 'elämän tasainen juoksu' keskellä köyhyyttä, maanpakoa, sairautta, vieläpä itsensä kuoleman varjon laaksossakin. Voitko käydä tähän olympialaiseen kiistaan? Ovatko jäntereesi ja lihaksesi kyllin lujat? Voitko katsoa silmiin sitä tosiseikkaa, että ne, jotka joutuvat tappiolle, myöskin saavat kärsiä pilkkaa ja kuritusta?
"Ainoastaan Jumalan avulla sinä voit näin pitkälle päästä. Ainoastaan hänen avullansa voit antaa ruoskia itseäsi kuin aasi ja kuitenkin rakastaa niitä, jotka sinua ruoskivat, säilyttäen horjumattoman mielentyyneyden olosuhteissa, jotka toisissa ihmisissä herättäisivät levottomuutta ja surua ja pettymystä ja epätoivoa.
"Kyynikon täytyy oppia olemaan ilman ystäviä, sillä missä hän saattaisikaan tavata arvoisensa ystävän tahi kuninkaan, joka ansaitsisi kantaa hänen moraalista valtikkaansa. Todella ylevän ihmisen ystävän tulee olla yhtä jalo kuin hän itse, ja sellaista ystävää ei oikea kyynikko voi toivoa löytävänsä. Ei hänen liioin pidä naida; avioliitto on oikea ja kunniallinen teko toisille ihmisille, mutta sen aiheuttamat kiusat, kulut, häiriöt tekisivät mahdottomaksi elämän, joka on pyhitetty taivaan palvelukseen.
"Eikä hänen myöskään tule puuttua yhteiskunnan asioihin; hänen yhteiskuntansa ei ole Ateena eikä Korintto, vaan ihmiskunta.
"Hänen tulee olla voimakas, kestävä ja terve ja vähävaraisuudestaan huolimatta aina puhdas ja miellyttävä. Tahti ja ymmärrys ja nopsaälyinen kärkevyys puheissa ovat hänelle välttämättömät. Hänen omantuntonsa tulee olla kirkas kuin aurinko. Puhdas olkoon hänen unensa, puhtaampana vieläkin hän nouskoon. Vääryyttä ja solvausta kohtaan hänen tulee olla yhtä tunteeton kuin kivi, ja hänen täytyy jalkoihinsa tallata kaikki pelot ja toivomukset. Sellainen tulee kyynikon olla. Ennenkuin siksi aiot ruveta, punnitse tarkoin ja katso, kykenetkö Jumalan avulla viemään tehtäväsi onnelliseen loppuun."
Olen lyhykäisesti esitellyt tämän ylevämielisen luvun opetuksia, mutta täydelleen voidakseen nauttia sen moraalista ja kaunopuheisuudesta, täytyisi lukijan tutustua siihen kokonaisuudessaan ja panna merkille sen voimakkaan kiivas henki, sen ylevä into, sen elävät kysymykset, "joissa", kuten Martha sanoo, "ikäänkuin tuntuu hyveen ja vanhurskauden vimma ja joissa suuri sydän yltäkylläisyydessään ryöppynä purkaa esille pyhiä ajatuksia".