MARCUS AURELIUKSEN "ITSETUTKISTELUT".
Niin keisari kuin olikin, huomasi Marcus Aurelius elävänsä vilpillisessä ja levottomassa maailmassa; mutta hän ei heittäytynyt turhanpäiväiseen murehtimiseen tai hyödyttömiin vaikerteluihin. Jos nämä surut ja huolet tulivat jumalilta, niin suuteli hän sitä kättä, joka häntä kuritti, "hän luovutti murtuneen miekkansa kohtalolle, voittajalle, nöyrin, miehekkäin sydämin". Joka tapauksessa oli hänellä velvollisuuksia suoritettavana, ja hän ryhtyikin ne suorittamaan kerrassaan sankarryhdein — innokkaasti, tunnollisesti, vieläpä ilomielin. Keisarin periaatteet eivät ole sovitettavissa minkään filosoofisen järjestelmän jäykkiin, pysyviin rajoihin. Mutta ne suuret lait, jotka ohjasivat hänen toimiansa ja muodostivat hänen elämänkatsomuksensa perustuksen, olivat harvat ja yksinkertaiset, ja Itsetutkisteluissaan, jotka ovat vain hänen yksityinen päiväkirjansa, kirjoitettu keventämään hänen mieltänsä keskellä kaikkia sodan ja hallituksen huolia, hän yhä uudelleen turvautuu niihin. "Näytännöt, sota, yllätykset, uupumus, orjuus", sanoo hän itselleen, "pyyhkivät pois nämä sinun hurskaat periaatteesi"; ja siitäpä syystä hän pani ne paperille. Muutamia niistä minä jo olen maininnut, toisia käyn nyt esittämään.
Kaikkea tuskaa, kaikkia onnettomuuksia ja kaikkea rumaa näytti keisarista olevan viisainta katsoa kolmelta näkökannalta: mitä jumaliin tulee, johtuvat ne laeista, jotka ovat heidän valtansa ulkopuolella; omaan luontoonsa nähden ne ovat hyödyllisiä ja välttämättömiä; meihin itseemme katsoen ne riippuvat siitä mielentyyneydestä ja lujuudesta, millä me niitä kärsimme.
Seuraavat kohdat valaisevat tätä katsantotapaa:
"Maailmankaikkeutta hallitseva järki on yhteiskunnallinen. Niinmuodoin se on tehnyt alemmat asiat ylempien takia ja järjestänyt korkeammat toisiansa varten." (V. 30.)
"Esineet eivät vaikuta sieluun, sillä ne ovat ikuiset ja pysyvät muuttumatta; mutta huolemme tulevat vain siitä mielikuvasta, mikä meissä on… Maailmankaikkeus on muuttumista; elämä on mielikuva." (IV, 3.)
"Keltatautisesta hunajalla on kitkerä maku ja hullun koiran purema kammoo vettä; ja pikku lapsista pallo on mainio kappale. Miksi minä siis vihoittelen? Ajatteletko, että väärä mielikuva on vähemmän voimakas kuin sappi keltatautisessa tai myrkky hullun koiran puremassa?" (VI, 52.)
"Kuinka helppo onkaan luotaan torjua ja pyyhkäistä pois jokainen häiritsevä ja hyödytön vaikutelma ja tuossa tuokiossa saavuttaa rauha." (V, 2.)
Ne kohdat, joissa Marcus puhuu pahasta suhteellisena asiana — se on näet hänestä hyvää, joka on vasta syntymässä — tuleentumaton ja katkera umppu sitä, mistä vastedes tulee kaunis kukka — eivät ole ilmaistut kyllin selvästi, mutta kumminkin tulkitsevat hänen uskoansa, että mielipiteemme pahoista asioista suurelta osalta johtuvat siitä, että me emme kykene käsittämään suurta kokonaisuutta, josta ne ovat vain alempiasteisia osia.
"Kaikki asiat", sanoo hän, "lähtevät yleisesti hallitsevasta voimasta, joko suoranaisesti tahi seurauksena. Ja sen mukaisesti leijonan ammottava kita ja se mikä on myrkyllistä ja jokainen vahingollinen seikka, kuten oka ja loka, ovat jälkituotteita siitä, mikä on suurta ja kaunista. Älä sentähden kuvittele, että ne ovat toista laatua kuin se, mitä sinä kunnioitat, vaan muodosta oikea mielikuva kaiken lähteestä."