Mutta ihminen teki pahaa; ja samoin kuin hän oli noussut kapinaan
Jumalaa vastaan, samoin maa nousi kapinaan häntä vastaan.
Hänen kävi niinkuin käy lapsen, joka niskoittelee isäänsä vastaan; isä riistää häneltä rakkautensa ja jättää hänet oman onnensa nojaan; ja talon palvelijat kieltäytyvät palvelemasta häntä, ja hän kulkee etsien sieltä täältä niukan elantonsa ja syöden leipää, jonka hän on ansainnut otsansa hiessä.
Siitä pitäen siis Jumala on tuominnut kaikki ihmiset työhön, ja kaikilla on työnsä, joko ruumiillinen tai henkinen; ja ne, jotka sanovat: "Minä en tee työtä", ovat kaikkein onnettomimmat.
Sillä niinkuin madot kalvavat kuollutta ruumista, niin paheet kalvavat heitä, ja jolleivät sitä tee paheet, niin sen tekee ikävä.
Ja kun Jumala tahtoi, että ihminen tekisi työtä, niin hän kätki työhön aarteen, sillä hän on isä, ja isän rakkaus ei kuole.
Ja ken käyttää hyvin tätä aarretta eikä tuhlaa sitä mielettömästi, sille tulee levon aika, ja silloin hän on niinkuin ihmiset olivat alussa.
Ja Jumala antoi heille vielä tämän käskyn: "Auttakaa toisianne, sillä joukossanne on vahvempia ja heikompia, raihnaisia ja terveitä; ja kuitenkin kaikkien pitää elää."
Ja jos te niin teette, niin kaikki voivat elää, sillä minä olen palkitseva säälin, jota te olette osoittaneet veljillenne, ja olen tekevä teidän hikenne hedelmälliseksi.
Ja minkä Jumala on luvannut, se on aina toteutunut, eikä koskaan ole nähty sen, joka auttaa veljiänsä, olevan leivän puutteessa.
Mutta olipa muinoin eräs häijy ja Taivaan kiroama mies. Ja se mies oli voimakas, ja hän vihasi työtä, niin että hän sanoi itsekseen: "Mitä minun pitää tehdä? Jos en tee työtä, niin kuolen, ja työ on minulle sietämätöntä."