Kirjasen runollisen, profeetallisen sisällyksen mukainen on sen esitystapa ja kielellinen muoto. Kirjailijan sanoja kannattaa kaikkialla mitä vilpittömin ja todellisin tunne, hehkuva intohimo, suurenmoinen paatos, joka ei hetkeksikään tee onttoa vaikutusta. Ukkosena jyrisee hänen vihansa ääni, ja mitä vienoimpana musiikkina soivat hänen rakkautensa, hänen hellyytensä ja säälinsä sävelet. Ja suorastaan mestarillisella, nerokkaalla tavalla hän tyylillisesti ja kielellisesti jäljittelee eräitä Raamatun kirjoja. Profeettain, psalmien ja ilmestyskirjan runollinen ja rytmillinen proosa on mennyt niin hänen veriinsä, että hän käyttelee sitä niinkuin omaa luonnollista ajatustensa ilmaisumuotoa.
Paroles d'un croyant teoksellaan Lamennais oli lopullisesti katkaissut suhteensa katoliseen kirkkoon, ja vuosi vuodelta laajeni sitten se juopa, joka hänet eroitti siitä ja myöskin valtiovallan edustajista. Väsymättä jatkoi hän taisteluaan. Yhä kauemmas kirkon dogmaattisuudesta poikkeavat hänen uskonnolliset mielipiteensä, ja yhä kansanvaltaisemmaksi kehittyy hänen valtiollinen kantansa. Hän ajaa yhteiskunnan uudistamisen asiaa. Kun kirkko ja valtio eivät tahdo uudistuksia, niin kansan on otettava asiansa omiin käsiinsä. Hänen runsaasta myöhemmästä kirjallisesta tuotannostaan koskettelemme tässä vain aivan lyhyesti pääkohtia.
Paavin pannanjulistukseen Lamennais vastasi 1836 arvokkaasti, selvästi ja jyrkästi Affaires de Rome (Rooman asioita) nimisellä teoksellaan. Kuuluimpia hänen teoksistaan on seuraavana vuonna ilmestynyt pieni Le livre du Peuple (Kansan kirja), eräänlainen yhteiskuntaelämän katkismus. Kahta vuotta myöhemmin julkaistu lentokirjanen De l'esclavage moderne (Nykyaikaisesta orjuudesta) on siitä merkillinen, että tekijä siinä voimakkain sanoin ajaa yleisen äänioikeuden pikaista toteuttamista. Hallituksen kimppuun kiivaasti hyökkäävän Le pays et le gouvernement (Maa ja hallitus) lentokirjasen ilmestymisestä 1840 oli seurauksena, että Lamennais sai viettää vuoden vankilassa. Siellä kirjoittamassaan kirjasessa Du passé' et de l’avenir du peuple (Kansan menneisyydestä ja tulevaisuudesta) hän edellä lyhyesti mainitsemaamme suuntaan selittää kantansa sosialismiin nähden. Vuonna 1840 ilmestyi myöskin kolme nidosta Esquisse d'une philosophie (Filosofian luonnos) nimistä suurta teosta, jossa Lamennais tahtoo järjestelmällisesti esittää sen maailmankuvan, jonka hän ajattelullaan vuosikymmenien kuluessa oli itselleen luonut; neljäs nidos ilmestyi v. 1846, mutta teos jäi kuitenkin keskeneräiseksi. Se todistaa ehkä enemmän runoilijan voimakasta ja lennokasta mielikuvitusta kuin filosofin ankaran loogillista ajattelua.
Yhteiskunnallisia kysymyksiä käsittelevillä kirjoitelmillaan Lamennais oli osaltaan tuntuvasti valmistanut maaperää 1848 vuoden vallankumoukselle. Sen jälkeen valittiin hänet kansanedustajaksi, mutta sellaisena hän ei herättänyt huomiota eikä saanut vaikutusta. Toinen tasavalta tuotti hänelle pettymyksiä. Se ei ollut sitä kansanvaltaa, jonka hyväksi hän oli työskennellyt. Napoleonin vallankaappaus v. 1851 sai hänet sitten vetäytymään kokonaan pois valtiollisen toiminnan näyttämöltä. Hän etsi mielelleen viihdykettä runouden maailmasta ja vietti viimeiset elinvuotensa ranskantamalla lempirunoilijansa Danten Jumalaisen näytelmän.
Vuonna 1854 päättyivät hänen päivänsä. Viimeiseen asti jäykkä vanhus pysyi uskollisena uskonnollisille vakaumuksilleen, taipumatta sovintoon katolisen kirkon kanssa. Vain harvat ystävät pääsivät järjestyksenvalvojain luvalla saattamaan hänet Père Lachaisen hautausmaalle hänen viimeiseen leposijaansa, jolle vainajan tahdon mukaisesti ei pystytetty minkäänlaista muistomerkkiä. Lämminsydäminen, jaloluontoinen, epäitsekäs, yleväaatteinen taistelija oli elämän pettymyksistä päässyt rauhaan.
Suomentaja.
KANSALLE
Tämä kirja on kirjoitettu etupäässä teitä varten; teille sen tarjoan. Jospa se niissä monissa kärsimyksissä, jotka ovat osananne, niissä monissa tuskissa, jotka teitä raskaina painavat melkein mitään lepoa suomatta, voisi teitä edes vähän virkistää ja lohduttaa!
Te, jotka kannatte päivän kuorman, soisin, että se voisi teidän väsyneelle sieluraukallenne olla sitä, mitä keskipäivällä pellonkolkassa on jos kuinkakin hennon puun varjo sille, joka on tehnyt työtä koko aamun auringon paahtavassa helteessä.
Te elätte pahoja aikoja, mutta nämä ajat menevät ohi.