Ja yhtäkkiä sammui lamppu, joka valaisi salia, ja nuo seitsemän miestä erosivat pimeässä.
Ja eräälle vanhurskaalle, joka sillä hetkellä valvoi ja rukoili ristin edessä, ilmoitettiin: "Minun päiväni lähestyy. Rukoile äläkä pelkää mitään."
XIV
Ja harmaan ja raskaan sumun läpi minä näin, niinkuin nähdään maan päällä hämärän hetkellä, alastoman, aution ja kylmän tasangon.
Keskellä kohosi kallio, jolta tippui pisara pisaralta mustanpuhuvaa vettä, ja putoavien pisarain heikko ja kumea ääni oli ainoa ääni, joka kuului.
Ja seitsemän polkua, kiemurreltuaan tasangolla, päätyi tuohon kallioon, ja lähellä kalliota, jokaisen polun päässä, oli kivi, jota peitti jonkinlainen kostea ja vihreä aine, niinkuin matelijan kuola.
Ja kas, eräällä poluista minä huomasin ikäänkuin varjon, joka liikkui hitaasti; ja vähitellen, varjon lähestyessä, erotin, en ihmistä, vaan jotakin ihmisen kaltaista.
Ja sydämen kohdalla oli tuolla ihmishahmolla veritahra.
Ja se istuutui tuolle kostealle ja vihreälle kivelle, ja sen jäsenet vavahtelivat, ja pää painuneena alas se pusersi itseänsä käsivarsillaan, ikäänkuin säilyttääkseen viimeisen jäännöksen lämpöä.
Ja kuutta muuta polkua pitkin kuusi muuta varjoa vuoron perään saapui kallion juurelle.