Heidän unensa on suloinen, ja heidän kuolemansa on vielä suloisempi, sillä he tietävät palaavansa isänsä luo.
Niinkuin köyhä kyntömies, päivän mennessä mailleen, lähtee pelloilta, palaa mökkiinsä ja istuen oven edessä unohtaa väsymyksensä katsellessaan taivasta, samoin, kun ilta joutuu, toivon ihminen palaa ilomielin isänsä kotiin ja istuen kynnyksellä unohtaa maanpaon vaivat katsellessaan iankaikkisuutta.
XVII
Kaksi miestä oli toistensa naapureina, ja kumpaisellakin oli vaimo ja useita pieniä lapsia ja ainoastaan oma työnsä, millä elättää heidät.
Ja toinen noista kahdesta miehestä oli levoton sydämessään ja sanoi:
"Jos kuolen tahi sairastun, niin miten käy vaimoni ja lasteni?"
Ja tämä ajatus ei antanut hänelle rauhaa, ja se kalvoi hänen sydäntänsä niinkuin mato kalvaa hedelmää, johon se on piiloutunut.
Mutta vaikka sama ajatus oli tullut toisenkin isän mieleen, niin hän ei ollut kiinnittänyt siihen mieltänsä; "sillä", sanoi hän, "Jumala, joka tuntee kaikki luomansa ja varjelee heidät, on myöskin varjeleva minut ja vaimoni ja lapseni".
Ja tämä mies eli rauhassa, kun sitävastoin ensinmainittu ei nauttinut hetkenkään lepoa eikä iloa sydämessänsä.
Eräänä päivänä, kun hän teki työtä pelloilla, suruisena ja alakuloisena pelkonsa vuoksi, hän näki muutamia lintuja pujahtavan erääseen pensaaseen, tulevan sieltä ulos ja sitten pian palaavan sinne jälleen.
Ja lähestyttyään hän näki kaksi vierekkäin asetettua pesää, ja kummassakin useampia vasta munasta puhjenneita ja vielä höyhenettömiä poikasia.