"Jumala on hyvyydessään antanut meille jokapäiväisen leipämme. Ja kuinka paljon onkaan niitä, joilla sitä ei ole? Hän on antanut meille katon päämme päälle. Ja kuinka paljon onkaan niitä, jotka eivät tiedä, mihin vetäytyä suojaan?
"Hän on antanut minulle sinut, tyttäreni. Mitäpä valittaisin?"
"Hänen näin sanoessaan nuori tyttö polvistui liikutettuna äitinsä jalkain juureen, tarttui hänen käsiinsä, suuteli niitä ja kumartui itkien hänen povelleen."
Ja koettaen korottaa ääntänsä sanoi äiti: "Tyttäreni, onni ei ole siinä, että omistaa paljon, vaan siinä, että toivoo ja rakastaa paljon.
"Meidän toivomme ei ole täällä maan päällä eikä rakkautemme myöskään, tahi jos se on, niin vain ohimennen.
"Jumalan jälkeen sinä olet kaikkeni tässä maailmassa; mutta tämä maailma haihtuu kuin uni, ja senvuoksi minun rakkauteni kohoaa sinun kanssasi toista maailmaa kohti.
"Kun kannoin sinua kohdussani, rukoilin eräänä päivänä hartaammin Neitsyt Maariaa, ja hän ilmestyi minulle nukkuessani, ja minusta näytti, että hän taivaallisesta hymyillen ojensi minua kohti pientä lasta.
"Ja minä otin lapsen, jota hän minulle ojensi, ja kun pidin sitä sylissäni, niin Neitsyt Maaria pani sen pään päälle valkoruusu-seppeleen.
"Muutamia kuukausia sen jälkeen sinä synnyit, ja tuo suloinen näky oli yhä silmäini edessä."
Näin sanoen tuo valkohapsinen vaimo vavahti ja painoi sydäntään vastaan nuorta tyttöä.