Ferenc: Vannon sen. Koska asianlaita on siten, niin tuomitsen tekoni täydellisesti ja olen valmis pyytämään sinulta anteeksi sopimattoman menettelyni.
Sándor: Kuinka jalomielistä! Et kai sentään ole närkästynyt ja käärmeissäsi, vaikka oletkin viattomana karitsana saanut tuntea hieman kuoleman esimakua… onhan sinulla ollut niin lempeä ja suloinen armeliaisuudensisar lellittelijänäsi?
Ferenc: En ole lainkaan katkeroitunut, eikä ole minulla siihen syytäkään. Hyväksyin ehdotuksesi, suostuin ratkaisevaan otteluun kanssasi ja jouduin siinä alakynteen. Osani on siis alistua ja tyytyä kohtalooni. Muuta en voi vaatia, Eikä minua ensinkään arvelluta ojentaa kättäni miehelle, joka on voittonsa rehellisessä ottelussa kunniallisesti ansainnut.
(Isäntäpaimen ja Rózsa tulevat talosta.)
Rózsa: No, kuinka pitkällä täällä jo ollaan? Vieraat odottavat malttamattomina tanssin alkamista, ja se tapahtuu mukavimmin tässä pihamaalla.
Ferenc: Niinkuin sanoin, olen valmis ojentamaan tässä käteni sovinnon ja toveruuden ja jos niin tahdot, ystävyyden merkiksi.
Rózsa: Sándor, älä murra enää mieltäsi, vaan anna sovinnon saada sijaa sydämessäsi. Tee se minun tähteni… meidän kaikkien tähden.
Isäntäpaimen: Vanhana, kokeneena miehenä kehoitan minäkin sinua tulemaan järkiisi, heittämään hornan tuuttiin kaikkinaisen juonittelun ja kuin mies tekemään sen, mikä kuitenkin on tehtävä… sillä eihän tällaista voi, eikä saa enää jatkua kyläkunnan rauhan ja kunnian nimessä. Siis: käsi käteen, pojat.
Sándor: Entä minun rauhani ja kunniani? Se on kai teille kaikille yhdentekevää! Mitäpä yhden hevospaimen miekkosen sielunrauhasta, eikö niin?
Ferenc: Jos minä puolestani olen jollakin tavalla sinun sielunrauhasi esteenä, niin voin sinulle kerta kaikkiaan sanoa, että olen tehnyt täyden tilin itseni kanssa ja tullut siihen lopputulokseen, että ystävyys on ainoa side, joka Rózsan ja minun välillä tästä lähin voi ja saa tulla kysymykseen.