Ferenc: Voi, Rózsa, ennemmin olisin vaikka kärripoikana täällä Hortobágyissä kuin lähtisin Mähriin isäntäpaimeneksi; antaisin vaikka oikean käteni, kunhan vaan saisin edelleenkin jäädä tänne hengittämään Hortobágyin ruusun hurmaavaa tuoksua. Niin, Rózsa, suo anteeksi, mutta en voi sille mitään, että katseesi ovat lähtemättömästi syöpyneet sydämeni syvimpään ja sytyttäneet siellä liekin, joka polttaa ja kalvaa kuin kiirastuli.
Rózsa: Poika parka!
Ferenc: Mutta olen voimaton itseäni auttamaan, en voi muuta kuin katkerin sydämin alistua kohtalooni, niin raskas kuin se onkin. — Kas, tässä luovutan sinulle takaisin lainani. (Ottaa povestaan pienen paperikäärön.) Et ehkä pahastu, vaikka ne ovatkin entisestään hiukan muuttuneet.
(Antaa käärön Rózsalle.)
Rózsa: (Avaa käärön ja ottaa esille kultaiset korvarenkaat.) Ja sitäkö varten sinä pyysit saada lainata korvarenkaitani… antaaksesi kullata ne! Et sanallakaan siitä silloin maininnut. Voi, ystäväni, kuinka sinä olet hyvä! Kiitos, kiitos uhrauksestasi!
(Kiinnittää renkaat korviinsa.)
Ferenc: Älkäämme puhuko siitä; pääasia on, ettet siitä pahastu.
Rózsa: Kuinka minä voisin siitä pahastua, päinvastoin, olen niin iloinen, että tahtoisin kaulaasi kavahtaa…
Ferenc: Rózsa!…
Rózsa: No, olenko nyt sitten korea mielestäsi, häh?